Philip Kerr: Liekit Berliinissä

Philip Kerr: Liekit Berliinissä, Berlin noir 1, 2012
Alkuteos: The March Violets, 1989
Suomentaja: Jukka Jääskeläinen
Kustantaja: Atena
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivuja: 304
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Philip Kerrin Liekit Berliinissä on dekkari, joka sijoittuu Berliiniin vuonna 1936. Kaupunki valmistautuu olympialaisiin ja yrittää kirkastaa kasvojaan muun maailman edessä. Kansallissosialismi on kuitenkin jo tehnyt peruuttamatonta tuhoa: Sensuuri on voimissaan, ihmiset pelkäävät ja varomattomista puheista voi joutua keskitysleirille. Sodan uhka on vahva. Naiset on häädetty työelämästä kotiin lisääntymään, juutalaisia syrjitään avoimesti. Berliini on ankea paikka, johon päähenkilö toivoo sateita pilaamaan olympialaiset, natsi-Saksan mahtipontisen näytelmän.

Päähenkilö, yksityisetsivä Bernie Gunther, on kyyninen ja yksinäinen mies. Hän ihmettelee, mihin kaikkeen saksalaiset ovat suostuneet ja kohottaa vastentahtoisesti kätensä naurettavaan Hitler-tervehdykseen. Hän halveksii natsijohtajia ja näkee joka puolella korruptiota. Kun hän saa tehtäväkseen etsiä murhapoltossa kadonneet timanttikorut, on selvää, että työstä tulee mutkikas, sillä jäljet johtavat natsivallan huipulle.

Liekit Berliinissä on kovaksikeitetty dekkari. Raymond Chandlerin Philip Marlowe voisi olla Bernie Guntherin veli. Kirjasta muistuu mieleeni myös Jim Thompsonin Pimeän tultua, rakkaani -kirja. Enempää tämän genren romaaneja en tunnekaan, mutta kirjailija Philip Kerr selvästi tuntee, sillä niin hyvin hän on istuttanut kaikki lajityypin kliseet teokseensa: huumori on mustaa, naiset ovat kauniita, rikollisuus on ammatti ja pyssyt paukkuvat. Kirja vilisee tökeröitä vertauksia ja lakonisia havaintoja, joista syntyy kirjaan kyyninen tunnelma: Kaitaharteinen myyjä hymyili minulle kuin kauan kadoksissa olleelle rikkaalle sedälle.; Ei tarvinnut olla hautausurakoitsija huomatakseen, että Jeschonnek oli kuollut.; Poliisintyö on uuden Saksan kasvavia toimialoja kuten myös urkinta ja moottoriteiden rakentaminen.

Kirjailija on perehtynyt aikakauteen hienosti. Berliinin kaupunginosat ja kadut tuntuvat autenttisilta, ja pääseepä lukija istumaan olympialaisten katsomoonkin Jesse Owensin voittojuoksua seuraamaan. Karua todellisuutta koetaan Dachaun keskitysleirillä, jonne Gunther lopulta passitetaan selvittämään sotkuista arvoitustaan. Gestapo, Kripo, SA- ja SS-organisaatiot ovat kuin pahimman luokan rikollisjärjestöjä, jotka selvittelevät sekä keksinäisiä että sisäisiä nokkimisjärjestyksiään. Ihmishenki on silkkaa kauppatavaraa kierossa valtataistelussa ja oman edun tavoittelussa. Voisi sanoa, että natsi-Saksan koko ahdistava todellisuus näyttäytyy kirjassa.

Luin kirjan vaikeuksitta loppuun juuri mielenkiintoisen tapahtuma-ajan  ja -paikan ansiosta, mutta en ollut teoksesta mitenkään häikäistynyt. Kirjan alku oli jopa innostavan erilainen ja mielenkiintoinen, ja huumorikin virkistävän miehistä. Mutta kun Gunther sitten joutuu keskitysleirille, ajattelin jo, että tämäkin vielä. Näin kovaksikeitetty rikoskirjallisuus ei enää sovi minulle.

Nyt kun olen tutustunut kolmeen skotlantilaiseen jännityskirjailijaan, Ian Rankiniin, Denise Minaan ja Philip Kerriin, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Skotlannista en löydä ruotsalaisen tai norjalaisen dekkarikirjallisuuden haastajaa. Näistä skoteista parhain oli Denise Mina, jonka tuotantoa haluan lukea lisää. Mielenkiinnolla silti odotan Kerrinkin seuraavaa suomennosta. Haluan nimittäin tietää, pysyykö Gunther vielä itsenäisenä ajattelijana, vai joutuuko hän nöyrtymään natsiaatteen painostuksen edessä. Mutta ennen kaikkea haluan tietää, löytääkö hän Ingen.

Blogeissa Kerrin romaanista on pidetty. Esimerkiksi Lukuneuvoja-blogissa kirjaa suositellaan niille, jotka ovat kyllästyneet pohjoismaisiin dekkareihin. Kirsin erinomaisessa arviossa on myös linkki Kerrin haastatteluun.