John Galsworthy: Omenapuu

John Galsworthy: Omenapuu, 9. painos, 1970
Alkuteos: The Apple Tree, 1916
Suomentaja: ?
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 112
Mistä sain kirjan: ostin kirjaston poistomyynnistä


John Galsworthyn Omenapuu tarttui mukaani kirjaston poistomyyntikärrystä eurolla. Lukumaratonin kirjapinoa laatiessani muistin, että kirja olisi pinooni sopivan ohut ja mukavasti  erilainen kirja - rakkauskertomus, kuten takakansi lupaa.

John Galsworthy (1867-1933) oli englantilainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1932. Hänen pääteoksensa on moniosainen Forsytein taru, jota en ole lukenut. Siinä Galsworthy kritisoi englantilaisen yläluokan elämäntapoja ja -asenteita. Tarun pohjalta vuonna 2002 tehtyä tv-sarjaa muistaakseni jonkin verran seurasin, kun sitä esitettiin Suomessa. Nyt kyllä syttyi polte kirjan lukemiseen, niin vangitsevaa oli tämän pienoisromaanin kerronta.

Omenpuu on ilmestynyt englanniksi vuonna 1916 ja suomennettu ilmeisesti vuonna 1926. (Suomentajaa ei tässä Kirjallisuutta kouluille -sarjassa ilmestyneen painoksen etulehdellä kerrottu, eikä Googlekaan tuonut valaistausta.) Joka tapauksessa kieli on hyvin kaunista ja vanhaa, oikein henkevää kaunokirjallista luettavaa. Luin tämän kirjan lukumaratonini loppuhuipentumana noin kello 02-04 yöllä ja nautin kokemuksesta valtavasti.

Tarina alkaa, kun englantilaiseen yläluokkaan kuuluva Ashurstin pariskunta lähtee englantilaiselle maaseudulle retkelle hopeahääpäivänään. Frank Ashurst jättää vaimonsa maalaamaan maisemaa ja kuljeskelee ympäriinsä, kunnes huomaa maiseman tutuksi. Muistot palautuvat hänen mieleensä. Hän on nuorena opiskelijana kokenut samoissa maisemissa ensirakkauden talontyttöön. Ja millainen onkaan tuon rakkauden tarina! Lukijan sydän on pakahtua nuorten rakastavaisten salaisissa kohtaamisissa. Mutta kuinka se vielä pakahtuukaan tarinan edetessä!

Nuori Ashurst ja 17-vuotias Megan on kuvattu herkästi ja aidosti. Rakkaus on viatonta ja kaunista - kuten nämä nuoretkin ovat. Englantilainen maaseutu on puhkeamassa kesäiseen kukoistukseensa ja ilma on sakeanaan huumaavia tuoksuja. Eipä ihme, että puhtaat sielut löytävät toisensa. Onko romanttisempaa kohtaamispaikkaa kuin puutarha omenapuiden kukkiessa: Tummissa, liikkumatomissa puissa oli lukematon määrä umppuja ja kukkia pehmeinä ja epämääräisinä vironnut elämään hiipivässä kuunvalossa. Ashurstilla oli omituinen tunne, että hänellä oli seuraa, ikäänkuin miljoonittain valkoisia perhosia tai henkiä olisi asettunut tumman taivaan ja vielä tummemman maan väliin aukoen ja sulkien siipiään hänen silmiensä korkeudella. -- Samassa Ashurst näki hänet aivan lähellään - näki hänen tumman hahmonsa ikäänkuin osana pienestä puusta, hänen valkoiset kasvonsa kuin osana sen kukkasista.

Enpä muista milloin olisin viimeksi lukenut "umpuista"! Kylläpä teki hyvää! Tunteiden ja luonnon kuvaus on tässä kirjassa vanhanaikaisen sopusointuista ja kaunista. Koko luonto heijastelee íhmisen sisäisiä tuntoja: Hän kuuli käen kukkuvan  ja mustarastaan viserryksen, näki vinot päivänsäteet, omenankukat, jotka olivat seppeleenä kehystäneet tytön päätä. - Ashurst nousi vanhalta puunrungolta ja lähti pois puutarhasta; hän tunsi tarvitsevansa avaria kenttiä, vapaata taivasta selvitelläkseen uusia tunteitaan.

Kirja osoittautui pieneksi, koskettavaksi helmeksi. Sielukas kirja, jota voi suositella aivan kaikille!