Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin. Lukemisen taidosta

Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin. Lukemisen taidosta, 2. painos, 1999
Alkuteos: Där man aldrig är ensam. Om läsandets konst
Suomentaja: Kaarina Sonck
Kustantaja: Tammi
Kansi: Helena Kajander
Sivuja: 272

Kirjat joista pidämme ovat yhtä erilaisia kuin ystävämme. Jotkut ovat vakavia, toiset valoisia. Jotkut ovat monitahoisia, toisissa on yksi aivan erityinen omininaisuus jolle annamme arvoa. Jotkut ovat hyvin kiihkeitä, toiset hiljaisia, tyyniä. Jotkut muistuttavat meitä ja antavat vahvistusta, toiset ovat meille haaste.

Merete Mazzarellan Silloin en koskaan ole yksin sisältää alaotsikkonsa mukaisesti pohdintoja lukemisen taidosta. Yksi kirjan kantavia ajatuksia on se, että lukeminen on ikään kuin seurustelua tai keskustelua kirjojen kanssa. Kirja koostuu sinne tänne rönsyilevistä pohdinnoista kirjoista, kirjoittamisesta ja kirjailijoista. Mazzarella siteeraa kirjailijoita ajatustensa tueksi ja ajatus punoutuu pikkuhiljaa eteenpäin.

Kirja alkaa kirjallisuuden ylistyksellä. Mazzarella pitää kirjoja yhtä korvaamattomina kuin ystäviään. Mutta sen lisäksi hän korostaa, että kirjoista saa tietoa - nimenomaan sosiaalisia tietoja ja taitoja, kuten esimerkiksi empatiakykyä. Kohta hän kuitenkin pohtii jo sitä, ovatko kirjailijat lopulta sen eettisempiä kuin kukaan muukaan. Kirjailijanerot ovat usein hyvinkin tunteettomia  ja itsekeskeisiä omassa lähipiirissään. Yhtenä esimerkkinä itsekkäästä kirjailijapersoonasta Mazzarella maintsee mm. Marina Tsvetajevan, jonka elämästä on juuri ilmestynyt Riikka Pelon kirjoittama kirja Jokapäiväinen elämämme (Tästä on esittely mm. Täällä toisen tähden alla -blogissa.).

Seurustelukumppanina lukijalla onkin ennemmin "kirjailijan ääni" kuin kirjailija itse. Kirjailijan ääni ilmenee kerronnasa ja paljastaa tai peittää, mitä haluaa - usein enemmän kuin kirjan henkilöt tietävätkään. Näin syntyy kirjailijan ja lukijan yhteinen sopimus. Mazzarella tarjoilee runoanalyyseja väitteidensä tueksi ja esimerkit ovatkin kuvaavia. Kiitän Mazzarellaa myös silmieni avaamisesta Albert Camus'n Sivullisesta. Muistan nuorena kirjallisuudenopiskelijana joskus jotenkin ymmärtäneeni Sivullisen päähenkilöä, Mersaultia, mutta Mazzarella pitää tätä täysin tunteettomana psykopaattina. Ehkäpä pitäisi näin nelikymppisenä lukea Sivullinen uudestaan!

Silloin en koskaan ole yksin -kirjan toinen osa käsittelee ihmisen tarvetta nähdä elämänsä tarinana. Oman elämäntarinan kertomisen tarve tulee ihmisillä noin nelikymppisenä, on Mazzarella huomannut. Silloin ihminen alkaa ymmärtää aikansa rajallisuuden: Oman elämän näkeminen kertomuksena ei ole nostalgiaa eikä taaksepäin katsomista; se on päinvastoin tapa ottaa vastuu tulevaisuudesta, miettiä, miten elää oikein.

Kirjassa on paljon esimerkkejä avainromaaneista ja elämäkerroista, eli siitä,  miten kirjailijan, myös Mazzarellan itsensä, oma elämä taipuu elämäkerralliseksi romaaniksi. Kirjailijalla on käsissään suuri valta. Esimerkkinä Mazzarella mainitsee Carina Rydbergin kirjan Korkeinta kastia, jossa kirjailija on esitellyt todellisen elämänsä epäonnistuneen suhteen todella suorasukaisesti. Hän on kostanut kirjoittamalla. Kirjailijat voivat olla myös pelottavia tuttavuuksia!

Loppuosa kirjasta, kirjan kolmas osa, pohtii kirjoittamisen edellytyksiä. Ja kirja päättyy vielä kirjallisuuden ylistykseen: Kirjallisuus pystyy siis edelleenkin enempään kuin elokuva. Kirjallisuus ei vain anna meidän katsella kanssaihmisiämme - se antaa meille myös mahdollisuuden nähdä heidän silmillään. Se antaa meidän katsoa toisiin todellisuuksiin, mutta myös toisista todellisuuksista.

Pidän Mazzarellan tyylistä kirjoittaa kuin huomaamatta suuria ajatuksia ja viisauksia. Teksti on helppolukuista ja nautittavaa. Sitaatit ovat monipuolisia ja oivalluttavia.Vain kirjan aloitus on hiukan liian rönsyilevä ja muistankin, että teos on joskus jäänyt minulta kesken jo ensimmäisillä sivuilla. Nyt pohdinta imaisi mukaansa, ja luin kirjan vaivattomasti työpaikan lukupiiriin, jossa meillä oli aiheena Merete Mazzarellan tuotanto. Olen aikaisemin lukenut Mazzarellalta omaeläkerralliset Esitettävänä elämä ja Juhlista kotiin, joista molemmista pidin paljon. Pidin kovasti myös Mazzarellan kirjoittamasta Fredrika Runebergin elämäkerrasta, joka on todella perusteellinen. Täti ja krokotiili on ollut kuitenkin Mazzarellan teoksista tähänastinen suosikkini ja tämä kirja taisi nyt mennä senkin edelle.

Silloin en koskaan ole yksin -kirjan on luettu myös Onko kaunosieluista kyborgeiksi? -blogissa ja Kirsin kirjanurkassa. Molemmissa kirjasta on pidetty. Kirjaa voikin suositella kirjallisuuden harrastajille, sillä sen seurassa viihtyy mainiosti - kuten hyvän ystävän seurassa. Tämä kirja oli sellainen vahvistusta antava, tyyni ystävä.