maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hellevi Salminen: Kuinka pikku Täplästä tuli iso koira

Hellevi Salminen: Kuinka pikku Täplästä tuli iso koira, 2012
Kustantaja: Otava
Kuvittaja: Erika Kallasmaa
Sivuja: 96
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Hellevi Salmisen pieni kirja Kuinka pikku Täplästä tuli iso koira on kaikkien koiraihmisten unelmakirja. Kirjassa päähenkilöinä ovat koirat: vanha ja kokenut Pekko sekä pieni pentukoira Täplä. Koirien omistajat, Himmu ja Mamma, hääräävät taustalla, mutta eivät tunnu ymmärtävän aivan kaikkea. Tarina etenee vuorotellen kummankin koiran näkökulmasta, ja lukijaa hemmotellaan lämpimällä huumorilla.

Nappasin kirjan mökkilukemiseksi lapsille. Kaipasin jotain suomalaista tarinaa Harry Potterien keskelle ja tätä kirjaa luettiinkin ääneen automatkoilla. Olin lukenut tästä pari kiittävää blogitekstiä, esimerkiksi Opuscolon arvion, ja niin vain kävi meilläkin, että tarina vei mennessään.

Kirjan alku on aika verkkainen. Koirat muuttavat ihanasta Villa Niitystä kaupunkiin. Varsinkin Pekko ikävöi takaisin maalle. Sillä on ikävä vapautta ja Jänis Joplinia, parasta ystäväänsä. Muotovaliona se tuntee myös hienoista ylemmyyttä pieneen ja innokkaaseen Täplään. Täplästä kun ei koskaan voisi tulla edes kunnollista näyttelykoiraa, koska siltä puuttuu pigmentti. Todelliset koiraihmiset ja asiantuntijat huomaavatkin aina kiitellä Pekkoa, mutta vain pienet tytöt ja japanilaisturistit ihastelevat Täplää. Täplä puolestaan sopeutuu kaupunkiin paremmin kuin Pekko ja kasvaa isommaksi. Se ihailee pyyteettömästi isoa koiraa ja on valmis oppimaan siltä kaiken.

Koirien persoonalliset piirteet ja pienet seikkailut on kerrottu mukavan koiramaisesti, ja samalla perin inhimillisesti. Miltä muuttaminen tuntuu? Miten erilainen onkaan kaupunki verrattuna maaseutuun! Koirapuiston "vapaus" on pettymys: Ei puun puuta missään. Ja vapaus? Missä oli vapaus? Siinä se oli ihmisten vapaus, Pekko ajatteli kiukustuneena, että aitauksessa riisutaan valjaat pois. Eipä ihme, että karkumatka maistuu makoisalta!

Kauneinta kirjassa on Pekkon ja Täplän ystävyys, joka syttyy ja syvenee pikkuhiljaa. Kun Pekko vihdoin kelpuuttaa pienen Täplän kainaloonsa, on lukija aivan myyty. Ylpeä Pekko osoittaa kykynsä "kasvaa koirana". Lukija seuraa koirien ystävystymistä onnellisena, mutta sitten kasvaa myös huoli. Kävipä niin, etten pystynyt itkultani jatkamaan lukemista. Kyyneleet valuivat kaikkien tyttöjen poskilla ja etupenkillä miehet ihmettelivät, miksi tuli niin hiljaista. Onneksi kirjassa on onnellinen loppu.

Erika Kallasmaan kuvitus on sydämellistä. Vaikka kuvat ovat mustavalkoisia, niistä erottuvat selvästi koirien luonteet ja tunnelmat. Ekaluokkalaiset olisivat selvinneet lukemisesta itsekin, sillä vaikka teksti onkin pienikokoista, pisimmät sanat on tavutettu. Onneksi kuitenkin päätin lukea tämän  ääneen, eli sain omankin lukukokemuksen. Kaiken kaikkiaan kirjaa voi suositella paitsi koiraihmisille, oikeastaan aivan kaikille. Mitään ikärajoituksia ei tähän pieneen kirjaan tarvita, mutta sitäkin enemmän suosituksia: lukekaa ihmiset tämä kirja! Se on osoitus kirjallisuuden vaikutuksesta ja voimasta.

7 kommenttia:

  1. Tämä kirja vei meilläkin mukanaan ja liikutti suuresti niin äitiä kuin 7-vuotiastakin. kirja on puhuttanut paljon lukemisen jälkeen, mikä kertoo samasta kuin sinun suosituksesi: tällä kirjalla on ihmeellistä voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsinkin postaustasi, sillä muistin, että olin lukenut tästä sinunkin blogissasi. Jostain syystä en löytänyt sitä enää. Mutta kunhan löydän niin linkitän senkin.

      Toivoisin mahdollisimman monen tarttuvan tähän pieneen helmeen.

      Poista
  2. Ihana, että tartuit tähän ja vielä mainiompaa, että lapset ottivat kirjan omakseen. Tämä on niitä pieniä suuria kirjoja. Tärkeitä tunteita hienovaraisesti kuvattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä teki vaikutuksen lapsiin. Koirat oli kuvattu niin sydämellisesti.

      Poista
  3. Koskettavaa lukea, miten yhdessä koitte tämän kirjan tarinan ilot ja surut. Itse pohdiskelin olisinko lapsena pystynyt lukemaan tätä kirjaa kun saksanpaimenkoiramme oli vanheneva koira, jonka aika lähestyi sateenkaareen tuolta puolta... omalle tyttärelleni en ehkä olisi voinut lukea tätä kuin vasta koirien poismenon jälkeen. Hän oli kolmevuotias, kun hänelle rakkain koiramme menehtyi äkillisesti, ja se oli pienen lapsen vaikea käsittää, kun Moony ei enää tullutkaan vaikka meillä oli toinen vanhempi Bella-koirakin. En tiedä miksi en sitten hänen kanssaa lukenut mitää koirien poismeenoon liittyvää kuvakirjaakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan voima on juuri tuossa, että se sytyttää aidosti kaikki koskettavat omat koiramuistot. Jotenkin eleettömästi se myös taluttaa surun äärelle. Hieno kirja, jonka ostin meille myös omaksi.

      Poista
    2. Tämän kirjan voima on juuri tuossa, että se sytyttää aidosti kaikki koskettavat omat koiramuistot. Jotenkin eleettömästi se myös taluttaa surun äärelle. Hieno kirja, jonka ostin meille myös omaksi.

      Poista

Kiitos kommentista!