Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1950. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1950. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. marraskuuta 2017

Juhani Aho: Muistatko?

Juhani Aho: Muistatko?, 11. painos 1950 (ilm. I kerran 1920)
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 175
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä


Juhani Ahon (1861 - 1921)  Muistatko? ilmestyi vuonna 1920, ja se jäi hänen viimeiseksi teoksekseen. Se oli ilmestyessään myyntimenestys. Aho oli jo tehnyt mittavan uran ammattikirjailijana, ja Muistatko? tuntui sopivan kaikille suomalaisille luettavaksi.

Vuonna 1918 Suomessa oli käyty verinen sisällissota, joka järkytti koko kansaa ja masensi kirjailija Juhani Ahon. Muistatko?-kirjassa minäkertoja puhuu juuri kuolleelle vaimolleen: Sortui kaikki ja kaikki on rakennettava alusta. Menetin maani, kansani, uskoni, molemmat poikani, lopulta sinutkin.  - - Liitän pala palalta yhteen särkyneen elämän sirpaleet ja nostan ne jalustalle. (S. 21.) .

Kirjan nimi Muistatko? on muistelua ajasta ennen sisällissotaa, eikä Aho kerro sanallakaan vuoden 1918 tapahtumista. Hän ei halua muistaa niitä, vaan nimenomaan aktiivisesti unohtaa. Kirjan minäkertoja on menettänyt sodassa poikansa, mutta miten ja missä, sitäkään ei kerrota. (Tosielämässä Ahon kaikki pojat, samoin kuin hänen vaimonsa, elivät pitempään kuin Aho itse. Minäkertoja ei siis ole Juhani Aho ulkoisilta puitteiltaan, vaikka hän henkinen alter ego ehkä onkin.)

Teoksella oli ilmeisesti koko kansaa eheyttävä vaikutus, ja se on ollut kertojan tarkoituskin: Rakennan, mitä minulta polttivat, sovitan sitä, mitä rikkoivat, viiton heille kaikille sovituksen tien. En enää jaksa enkä tarvitse surra omaa kohtaloani, en isänmaan enkä muun maailman. Pakenen tätä inhaa ikää siihen ihanaan aikaan, kun tätä ei vielä ollut. (S. 21.)

Ihana aika löytyy onnellisesta, talonpoikaisesta lapsuudesta, jonka minäkertoja on saanut elää. Lasten leikit kuvataan aidosti ja vaikka ylellisyydessä ei eletä, niin ei kärsitä puutteestakaan. Elämä on tasaisen onnellista. Erityisen kauniisti Aho kuvaa luonnossa liikkumisen elämyksiä. Kurkien tapaaminen metsäretkellä jättää kertojaan ikuisen vaikutuksen ja hän palaa metsään yhä uudestaan niitä tarkkailemaan. Kalastuksesta tulee kertojalle lempipuuhaa. Myös lapsuuden ihastukset on kerrottu lumoavasti.

Silti minäkertojan elämä tuntuu saavan täyttymyksensä vasta suuren rakkauden kohtaamisessa. Nuori rakkaus on suloista ja säkenöivää. Nuoripari kuvataan toisilleen vertaisina. He kulkevat kylätiellä rinnakkain ja haaveilevat ja suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta, jossa Suomen lapsille jaettaisiin sivistystä ja terveitä aatteita ja elämäntapoja.

Maalaismaisema ja metsä heijastelevat päähenkilön tunnetiloja. Korvessa asuva ystäväperhe edustaa aatteiltaan ja elämäntavoiltaan sitä työteliästä ja vaatimatonta kansaa, joka sisällissodassa on kadonnut kertojan näköpiiristä. Jospa kaikki vain osaisivat elää, kuten Johanna ja Ville! Tai viisas Konttisetä, joka kulkee talosta taloon ja auttelee siellä missä apua tarvitaan. Kun auvoisa perhe-elämä sitten näyttää toteutuvan myös kertojan elämässä, on lukijakin täynnä onnea hänen puolestaan.

Vaikka Muistatko? on aatemaailmaltaan pettävän seesteinen, haaveellinen ja nostalgiaa kukkuroillaan, Ahon kynänjälki on vastustamatonta. Se on tarkkaa ja selkeää ja samalla kaunista. Luonnonkuvaajana Aho on ylittämätön, ja hänen ihmiskuvauksensa on niin elävää, että ihmiset voi nähdä edessään. Olen lukenut Ahon lähes koko tuotannon, ja kun aika ajoin tartun hänen teoksiinsa uudestaan, en voi kuin ihailla hänen kerrontansa vaivattomuutta ja iättömyyttä.



Kirjoitukseni on on osa Ylen Kirjojen Suomi -ohjelmaa, jossa kirjabloggaajat ovat mukana. Juhani Ahon Muistatko? on vuoden 1920 kirja. Osallistuin projektiin myös keväällä Leena Krohnin Mehiläispaviljonki-teoksella, joka edusti vuotta 2006.



                                                Kirjablogit ja Ylen Kirjojen Suomi

tiistai 10. lokakuuta 2017

Hella Wuolijoki: Niskavuoren tarina

Hella Wuolijoki: Niskavuoren tarina, 1979: sisältää näytelmät Niskavuoren nuori emäntä (1940), Niskavuoren Heta (1950), Niskavuoren naiset (1936). Niskavuoren leipä (1938) ja Entäs nyt, Niskavuori? (1953)
Kustantaja: Love kirjat
Kansi: Teemu Lipasti
Sivuja: 382
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Ilona: Eikö Niskavuoren miehille ole sattunut koskaan sellaista kevätmyrskyä, joka tempaa juurineen mukaan? 
Emäntä: Saanko kaataa vielä puolikuppia kahvia?
Ilona: Kiitos, emäntä.
Emäntä Paussin jälkeen: Ei, niiden miesten juuret ovat niin lujassa kalliosorassa, etteivät ne irtaannu, vaikka joskus leikkivätkin etelätuulen kanssa. 
Ilona: Luulen kumminkin, että maailmassa on sitten teidän nuoruutenne jotain muuttunut, että ihmisille on tullut uusia vaatimuksia ja eriskummallisia vaatimuksia. Vapaudenjano, toteuuden- ja onnenjano, jopa kyky tyydyttääkin sitä janoa.
Emäntä ivallisesti: Onni, totuus vapaus... Onni on, kun kaura ja nurmiheinä kasvaa kevätsateessa niin että korviin kohisee. Se on vapautta ja totuutta, että on varaa potkaista Niskavuoren portilta jokainen, joka tänne luvattomasti pyrkii. Muu on sivuseikka. (S. 183 - 184.)

Niskavuoren jylhä taru on niin perin juurin suomalainen ja niin perin juurin talonpoikainen, että kauran kohisevan kasvun voi kuulla taustaäänenä koko lukukokemuksensa ajan. Niskavuori saa voimansa maasta.

Niskavuoren emännän, Loviisan, totuudet kantavat vuosikymmenien yli eikä suomalaisessa näytelmäkirjallisuudessa ole nähty ikonisempaa hahmoa, kuin tämä hämäläisnainen, joka naidaan Niskavuorelle rahojensa takia, mutta joka ylpeänä kantaa maan hartioillaan. Hänen hartiansa kestävät, ja hänen sanastaan tulee Niskavuorella laki.

Niskavuoren tarina on ennen kaikkea Loviisan tarina, mutta se nousee suomalaisen naisen tarinaksi, sillä vahvoja naisia on muitakin: Niskavuoren Heta, Loviisan miehen sisko, on kylmä ja kova nainen, mutta nostaa sisullaan Muumäen kukoistukseen miehensä rinnalla; Ilona, uuden sukupolven nainen, ottaa hänkin vuorollaan vastuun Niskavuoresta. Kukaan heistä ei juokse elämää ja vastuutaan karkuun vaan katsoo sitä järkähtämättä silmästä silmään.

Hella Wuolijoen (1886 - 1954) teksti on sujuvaa ja dialogi etenee kuin juna. Virolaissyntyinen Hella Murrik tuli Suomeen opiskelemaan, nai suomalaismiehen ja löysi uudesta kotimaastaan oman paikkansa. Hänestä tuli liikenainen, näytelmäkirjailija, poliitikko ja Yleisradion pääjohtaja - uskomaton elämä ja ura tuon ajan naiselle Suomessa! Kotiutumisesta osoituksena ovat säilyneet Suomen kaikkien aikojen suosituimmat näytelmät, Niskavuoret: Onko olemassa suomalaisempia  näytelmiä kuin nämä hämäläistalon ympärille kudotut ihmissuhdedraamat? Pelkästään tuo kahvinjuonnin määrä! Kesken vaikeimpien päätösten ja tärkeimpien keskustelujen juodaan kuppi kahvia.

Hella Wuolijoki kirjoitti ensimmäisen Niskavuori-näytelmänsä, Niskavuoren naiset, jo vuonna 1933, mutta se julkaistiin vasta vuonna 1936 Juhani Tervapää -salanimen turvin. Näytelmästä tuli menestys, enkä yhtään ihmettele miksi. Siihen on kirjoitettu väkevää talonpoikaiselämää, mullan makua, mutta myös palavaa rakkautta. Sen kolmiodraama on ikiaikainen tarina: Niskavuoren isäntä Aarne rakastuu uuteen kouluneitiin, Ilonaan, ja Aarnen vaimo, Martta, kipuilee rakkaudettomuutta. Näytelmässä on äärimmäisen taitavasti rakennettuja draamallisia kohtauksia, kuten loppuhuipennus, jossa koululautakunta  - kaikki kylän silmäätekevät - on kutsuttu Niskavuorelle tuomitsemaan Ilona ja vapauttamaan Aarne vääristä juoruista. Näytelmän loppusanat lausuu - kukas muu kuin - Loviisa, ja niitä ei unohda kukaan, joka on nähnyt näytelmän tai elokuvan.

Niskavuoren menestys jatkui uusien näytelmien myötä. Toisena ilmestyi Niskavuoren leipä vuonna 1938, ja se jatkaa siitä, mihin Niskavuoren naiset jäi. Kun Aarnen entinen vaimo Martta tulee raskaaksi ja suunnittelee uutta avioliittoa, Loviisalle tulee kiire lunastaa hänet talosta ja pelastaa Niskavuori seuraaville sukupolville. Martan katkeruus on hirmuinen voima, ja se onkin vähällä tuhota Niskavuoren. Sen voi voittaa vain Loviisan mahti:  - - mutta käteni minä vielä haudastakin ylös kurotan sen (Niskavuoren) suojaksi (s. 282 - 283).

Loviisan nuoruudesta kertoo näytelmä Niskavuoren nuori emäntä, joka ilmestyi vuonna 1940. Viime kesänä näin sen Pyynikin kesäteatterin esityksenä. Näytelmään oli sävelletty upea musiikki, ja kokonaisuus oli niin hienosti toteutettu, että katsomassa tuskin kuivaa silmää nähtiin. Nuoren ja rakastuneen Loviisan sydämen särkyminen oli riipaisevaa seurattavaa. Henkisenä taustana näytelmän rakkaustarinalle on suomalaisuusaate, joka saa talonpojat mukaansa. Pyynikin toteutus osoitti, että  Niskavuori-näytelmät ovat todellisia klassikoita, jotka puhuttelevat yhä uusia sukupolvia.

Viidestä Niskavuori-näytelmästä Niskavuoren Heta on irrallisin tarina. Se ilmestyi vuonna 1950 ja kertoo sairaalloisesta mahtipontisuudesta ja ylpeydestä. Niskavuoren Juhanin sisko Heta joutuu naimaan Niskavuoren rengin, Akustin, ja he saavat asuttavaksi Muumäen torpan. Heta ei kutsu niskavuorelaisia kylään moneen vuoteen, ennen kuin heidän tilansa pinta-ala kasvaa isommaksi kuin Niskavuoren omistamat maat ja he saavat rakennetuksi "isomman pytingin" kuin Niskavuoren päärakennus. Näytelmän sankariksi nousee ilman muuta Akusti, joka osoittautuu kaikkia niskavuorelaisia miehiä taitavammaksi isännäksi, vaikka ei koskaan saa vaimoltaan kuin pilkkasanoja palkakseen.

Entäs nyt Niskavuori? -näytelmässä Niskavuoren miehet jäävät auttamatta täysin sivuosaan. Niskavuori maksaa oman hintansa sodasta, ja naiset pitävät tilaa pystyssä. Salaperäinen pehtorikokelas herättää Loviisan oikeudentunnon, ja koko valtakunnassa talonpoikaisaatteet ja -arvot joutuvat väistymään rauhan myötä, kun uusi hallitus joudutaan muodostamaan rauhanehtoihin sopivaksi. Niskavuorelta löytyy kuin löytyykin valtiomies tähänkin tilanteeseen. Tämä vuonna 1953 ilmestynyt näytelmä jää kuitenkin draamallisesti hajanaisimmaksi kaikista Niskavuorista.

Suomalaisessa kirjallisuudessa Niskavuoren tarina on ainutlaatuinen katsaus omaan historiaamme. Sitä on jossain verrattu Täällä Pohjantähden alla -trilogiaan ja ajallisesti se kattaakin lähes saman aikakauden (TPA kurottaa kuitenkin 50-luvulle asti), mutta näkökulma on maanomistajien. Yhteiskunnalliset muutokset, kuten vaihtuvat aatteet, sodat, talonpoikien ja työläisten asema, riehuvat taustalla, kun yksityisten ihmisten tunteet ja moraali punnitaan. Niskavuoren tarina on nykyihmisellekin komeaa luettavaa, eikä sen mahti ole mihinkään huvennut.

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää! 



Niskavuoren leipä oli Ylen 101 kirjaa -listalla vuoden 1939 kirjana ja siitä bloggasi P. S. Rakastan kirjoja -blogin Sari. Koko Niskavuoren tarina on arvioitu Kirjakaapin avain -blogissa. Kokoelmateos sopii HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteeseen itseoikeutetusti kohtaan 26. Sukutarina. Seinäjoen kaupunginkirjaston 100 kirjaa -haasteeseen kuittaan tällä opuksella 5 pinnaa.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, 13. painos, 1994
Alkuteos: Muumipappas braveder, 1950
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Laila Järvinen
Kansi: Tove Jansson
Sivuja:133





Muumipapan urotyöt on ilmestymisjärjestyksessä 4. Muumiromaani. Siinä Tove Janssonin Muumien tarusto saa historiaa ja henkilögalleria sen kuin laajenee.

Nyt päähenkilöksi nousee Muumipappa, joka alkaa kertoa nuoruuden seikkailuistaan. Välillä palataan nykyaikaan, jossa Muumipeikko ystävineen kommentoi isänsä tarinoita ja kyselee niistä lisää. Seikkailuissahan ovat mukana myös Nipsun ja Nuuskamuikkusen isät.

Muumipapan urotöissä on monta klassista hetkeä. Urheat seikkailijat, eli Muumipappa, Fredrikson, Hosuli ja Juksu, lähtevät merille. Komea alus, Merenhuiske, varustetaan lähtöön ja aalloille heittäydytään drontti Edwardin avulla. Matkalla Muumipappa tulee muun muassa pelastaneeksi Hemulin tädin Mörön kynsistä, mutta sattuneesta syystä kukaan ei ole pahoillaan, kun tahmatassut myöhemmin ryöstävät tädin. Kirjassa myös perustetaan siirtokunta, eräänlainen onnellisen elämän valtio, sydämenmuotoiselle saarelle.

Tuula Karjalainen kirjoittaa Tove Jansson elämäkerrassa Tee työtä ja rakasta, kuinka Tove Jansson haaveili milloin minkäkinlaisesta taiteilijaelämästä kaukana Suomesta. Merenhuiske on kuin hänen oma toteutumaton haaveensa asuntolaivasta ja Muumipapan ja hänen ystäviensä siirtokunta on haave paratiisisaarelle muuttamisesta. (S. 154 - 155.) Karjalainen myös muistuttaa, kuinka Muumipapan kaipaus merelle heijastelee Tove Janssonin isän, Viktor Janssonin, rakkautta mereen, ukkosiin ja myrskyihin. (S. 160.)  Muumipapan esikuvana voi ilman muuta pitää Tove Janssonin omaa isää.

Muumipappa on näiden muistelmiensa perusteella hyvin miehinen ja taiteellinen persoona. Lopuksi tahdon kiittää lämpimästi kaikkia, jotka vaikuttivat aikoinaaan siihen, että elämästäni on tullut taideteos, kirjoittaa Muumipappa muistelmiensa johdannossa (s. 6). Lämmin ymmärrys, jolla Muumipapan omahyväisiin muisteloihin suhtaudutaan, värittää koko kirjan. Muumipappa on syntynyt nerouden tähtien alla ja selviää ankarasta lapsuudestaan vahvan itsetuntonsa siivittämänä. Nuoruus näyttäytyy villinä ja vapaana aikana, elämän parhaina päivinä, jolloin ystävyys on vilpitöntä ja maailma avoimena. Arjen kahleita ja yksitoikkoisuutta ei vielä näy missään.

Ja nyt vihdoin, vihdoin, tässä muumikirjassa tarinaan hyppää pikku Myy, joka syntyy juhannusyönä. Myy, joka tarkoittaa"pienin-mikä-on-olemassa" ja joka on Mymmelin lukuisan lapsijoukon kuopus. Lopulta kuullaan sekin romanttinen - ja totta kai sankarillinen - tapaus, kun Muumimamma ja Muumipappa kohtaavat.

Omalla Muumi-ranking-listallani Muumipapan urotyöt ei yltänyt Taikurin hatun tasolle, vaikka hauskoja tapahtumia ja lämmintä huumoria riittää tässäkin kirjassa. Ehkä kyse on siitä, että Muumipappa ei ole Muumilaakson asukkaista lempihahmojani. Teoksessa on kuitenkin muitakin teemoja kuin miehinen nostalgia ja vapauden kaipuu. Muumimaisesti koti on lopulta paras paikka maailmassa ja kaiken kruunaavat uskolliset ystävät. Niin, ja lopuksi on taas aihetta juhlaan - kuten Muumilaaksossa aina!


                                    

Osallistun kirjalla Opuscolon Janssonin kirjakiusaus -haasteeseen.

Muumipapan urotyöt on luettu myös blogeissa Kirjakaapin avain, Lukuisa, Jokken kirjanurkassa, Lukutoukan kulttuuriblogissa, Kirjojen keskellä
ja Sallan lukupäiväkirja.