2 x Pajtim Statovci: Tiranan sydän ja Bolla

Pajtim Statovci: Tiranan sydän, 2016
Kustantaja: Otava
Sivuja: 269
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä


Pajtim Statovci: Bolla, 2019
Kustantaja: Otava
Kansi: Mirella Mäkilä
Sivuja: 239
Mistä sain kirjan: ostin omaksi



Luin Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian  melko pian sen ilmestymisen jälkeen vuonna 2014 ja pidin siitä paljon. Teos voitti ilmestymisvuonnaan Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Toissa kesänä näin siitä tehdyn Kansallisteatterin esityksen Tampereen teatterikesässä ja sekin oli loistava. Maagisen realismin tuntu, eläinten ja ihmisten sielujen sekoittuminen, käärmeen muotoon mukautuva pelko, kissamainen rakastaja... Jo esikoisteoksessaan Statovci osoitti taituruutensa tarinankertojana ja vaikeiden, monisyisten aiheiden käsittelijänä. Hänen teemansa ovat vahvasti kansainvälisiä: pakolaisuus, kahden kulttuurin välissä eläminen, homoseksuaalisuus ja ulkopuolisuus. Näitä teemoja Statovci käsittelee kaikissa kolmessa teoksessaan.

Tiranan sydän, Satatovcin toinen kirja, osui silmiini junassa jonkun satunnaisen matkustajan matkakirjana, ja valitsin sen viime vuoden Helmet-lukuhaasteen kohtaan "tuntematon lukee". Sain hyvän kimmokkeen tarttua kirjaan, jonka olin jo hankkinut hyllyyni. Samoihin aikoihin kirja valikoitui myös National Book Award -palkintoehdokkaaksi, joten se oli uudestaan ajankohtainen.

Syksyllä 2019 ilmestyi Statovcin kolmas teos, Bolla, joka päätyi lukupiirikirjaksi ja voitti myöhemmin Finlandia-palkinnon. Statovcin ura on jo nyt - kolmen kirjan jälkeen - menestyksekäs, ja täysin ansiosta.

Statovcilla on aivan oma tyylinsä. Hänen tekstinsä on intensiivistä ja kaunista, vaikka hän kirjoittaisi rumistakin asioista, kuten väkivallasta, hyväksikäytöstä tai ahdistuksesta: En saa henkeä, sillä ilma kerääntyy märäksi villaksi kurkkuun ja aukion taukoamaton meteli saa ajatuksenkulkuni keskeytymään, ja kun laitan käteni kostealle poskelleni ja kuorin kynsilläni hien sen pinnalta, on kuin kasvoiltani irtoaisi kerros ihoa (TS, s. 13).

Tiranan sydän kertoo kahden pojan, Agimin ja Bujarin, ystävyydestä Kosovossa. Pojat kasvavat ja sodan uhka kasvaa. Lopulta pojat lähtevät sotaa pakoon ja pitävät toisistansa huolta. Tuntuu kuin heidän sielunsa alkaisivat olla yhtä.

Jossain vaiheessa kertojaksi jää vain toinen poika, mutta kumpi. Miksi vain toinen? Päähenkilö muuttaa maasta toiseen, etsii paikkaansa, pukeutuu naiseksi, on mies, on nainen, on amerikkalainen, on italialainen. Mutta ei koskaan albaani. Identiteetin vaihtaminen on raskasta mutta myös vapauttavaa. Ehkä myös elinehto. Albania, kammottava Albania jää taakse. Vai jääkö sittenkään? Esi-isien tarinat seuraavat mukana, kansan vaiheet seuraavat mukana - vaihtuvista identiteeteistä huolimatta omaa sisintään eikä omaa menneisyyttään pääse pakoon.

Kaunis ei ole uusin kotimaakaan, Suomi: Julkisilla paikoilla ihmiset puhuvat äärimmäisen hiljaa, kuin olisivat jatkuvasti sanomassa jotain rikollista, katsekontaktin saaminen on haastavaa, kuin vaikeaa matemaattista yhtälöä ratkoisi, sillä ihmiset eivät katso silmiin, tai jos katsovat, niin katse on syrjyttävä, tyrmäävä ja julma, siitä ei voi erehtyä: mene pois tieltäni, se käskee, mitä ihmettä sinä siinä seisot (s. 208).

Bollan päähenkilöt puolestaan ovat aikuisia miehiä, jotka hakevat samansukupuolista rakkaussuhdetta. He löytävät toisensa Pristinassa ja rakastuvat intohimoisesti. Sota ajaa miehet kuitenkin eroon toisistaan. Toinen päähenkilöistä, Arsim, on väkivaltainen ja itsetunnoltaan hyvin heikko, perinteiseen miehen malliin kasvatettu mies. Hän pahoinpitelee vaimoaan, eikä ota perheestään vastuuta. Myöhemmin hän ei osaa elää uudessa kotimaassa, Suomessa, eikä saa mistään otetta.

Arsimin kautta teoksessa pohditaan myös kirjailijana olemista, tarvetta pukea elämä sanoiksi. Arsim yrittää kirjoittaa, mutta ei tunne saavansa tekstiään eläväksi. Unelmien toteutuminenkaan ei välttämättä tee ihmistä onnelliseksi: Luin joskus jostain, että unelmien toteutumisella on vaarjopuolensa, sillä elettyään unelmansa todeksi uneksija on antanut toiveensa pois. Se teki minut mietteliääksi, hieman surulliseksikin, silä ajattelin, että ihmisen pitäisi jotenkin varoa unelmiaan, niiden toteutumista erityisesti. Jos uneksinnan arvo on uneksijan haaveilussa, minkä arvoinen voi toteutunut haave olla? Minkä arvoinen voi olla esimerkiksi kirja, jos se julki tullessaan on kirjoittajansa pois antama unelma. (B, s. 151)

Toinen mies, Milos, on herkempi ja haavoittuvaisempi, mutta sota ei säästä häntäkään. Miesten kohtaamisissa on pajon kauneutta ja toivoa, yhteisen kauniin maailman lumoa, mutta todellisuus ei ole heidän. Velvoitteet, odotukset, yhteisöjen ja perinteiden paineet - ja lopulta myös päälle vyöryvä historia - eivät anna heille kummallekaan mahdollisuutta toteuttaa itseään.

Statovcin tähänastisen tuotannon perusteella voi sanoa, että hän on Suomen kirjallisuudessa täysin omaäänisensä, rohkea kirjailija. Teemojensa kautta hän on vankasti kiinni kansainvälisessä kirjallisuudessa ja sanataituuruudessa hän on suomalaista parhaimmistoa. Statovcin virke on selkeä ja kaunis, mutta ei silti yhdentekevä.


Tiranan sydäntä on luettu ainakin näissä blogeissa: Marjatan kirjat ja mietteet, Kirja hyllyssä, Reader, why did I marry him, Kaikkea kirjasta, Oksan hyllyltä,  Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön! ja Kaisa Reetta T. Bolla on arvioitu muun muassa näissä blogeissa: Reader, why did I marry him, Kulttuuri kukoistaa, Kirja hyllyssä, Lukuisa, Bibbidi bobbidi book, Kirjarouvan elämää ja Kirsin kirjanurkka.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia, 6. painos, 2014
Kustantaja: Otava
Kansi: ?
Sivuja: 285
Mistä sain kirjan: oma ostos





Miau! Nuolen huuliani tyytyväisenä ja alan kehrätä - olenhan latkinut kupillisen kirjanystävän kermaa.

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia on lukukokemus, joka jättää mielen sopivasti hämilleen ja häiritsee ajatuksia pitkään. Se tempaisee mukaansa rajulla alullaan, vakuuttaa kauniilla kielellään ja pyörittelee lukijan keskustelemaan kissan kanssa ja tuntemaan boan syleilyn ihollaan. Se etsii menneestä syyn nykyisyyteen ja näyttää, miten sota kohtelee elämää.

Kirjassa on ihmisiä, eläimiä ja kotimaita. On poika ja äiti, Bekim ja Emine, on käärmeitä ja kissoja, on Suomi ja Jugoslavia. Aiheina perheen tarina, Jugoslavian sota, vuosisatoja vanhat perinteet ja kulttuurien väliset erot, teemoina yksinäisyys, pakolaisuus, identiteetin etsiminen ja tietysti - rakkaus.

Kirjan vahvuus on siinä, että se punoo kaikki nämä aiheet ja teemat yhteen ilman kliseiden häivääkään. Miltä tuntuu kun ei ole sitä eikä tätä, ei kuulu oikein mihinkään maahan ja edustaa seksuaalista vähemmistöä? Vaikka kuinka yrittää elää kissojen tai käärmeiden kanssa, yksinäisyys ja pelot eivät hellitä. Saisiko pelkoineen päivineen olla minä, sellainen kuin on? - - Kaikkea voi pelätä. Kävelemistä tuulisella kadulla. Sitä, että liikennemerkki kaatuu päälle, esimerkiksi, että sen reuna viiltää kaulavaltimon. Silloin vuotaa kuiviin ja kuolee. - - Ja joka päivä vuodenajasta riippumatta liikkeellä on vaarallisia ihmisiä, jotka voivat tehdä ja sanoa mitä tahansa minä hetkenä hyvänsä. Eivät he kysy. - - (S. 74.)

Kissani Jugosalavia kertoo pojan tarinan ja äidin tarinan, joista muodostuu jatkumo. Ei ole toista ilman toista; toinen selittää toista. Äidin, Eminen, tarina alkaa Jugoslaviasta Kosovon albaanien keskeltä, 1980-luvulta. Albaaninaisen elämässä perinteillä on vahva ote, ja naisen ja miehen roolit ovat selkeät. Itse asiassa Eminen tuntemukset 1980-luvun Kosovossa muistuttavat 1800-luvun lopun suomalaisen kirjallisuuden naishahmojen tuntemuksia: Kun tajusin olevani koulussa siksi, ettei lukutaidottomalla naisella olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä hyviin naimisiin, sappi kohosi suuni limakalvolle eikä ruoka maistunut miltään. Ja kun tajusin, ettei elämäni tulisi olemaan yhtään sen ihmeellisempää, vaikka olisin saanut parhaan arvosanan kaikista aineista, aloin voida fyysisesti pahoin. En ollut kuullut ensimmäisestäkään naispoliitikosta, -opettajasta tai - lakimiehestä, tajusin, ja otin kiinni pöydänkulmasta ja hengitin syvään nenän kautta. (S. 27.)

Kaiken vanhan ja totutun, kaiken varman, tuhoaa Jugoslavian sota. Tuhon pohja luodaan enteellisesti Eminen hääpäivänä, kun tuleva aviomies rikkoo röyhkeästi perinteitä. Myöhemmin Eminelle paljastuu, että juuri hääpäivänä myös Jugoslavian historia oli lähtenyt kulkemaan omaa kulkuaan. Historialle ei kukaan voi mitään, ja perheen kohtalona on pakolaiselämä Suomessa, jossa Jugoslavian uutisia seurataan televisiosta. Vanha kotimaa raunioituu, kuten perhekin: poika kasvaa Suomessa käärmepainajaisissa ja kahden kulttuurin puristuksessa. 

Äidin ja pojan kautta kirja kertoo kolmannenkin elämäntarinan. Se on tarinoista surullisin, menetetty. Se tarina on miehen, Bajramin, joka valitsee aseen ja kuoleman sijasta perheensä ja pakolaisuuden. Isä pelastaa perheensä sodan keskeltä hyvinvointivaltio Suomeen turvaan. Mutta miten täällä käy miehen, jonka identiteetti perustuu vahvaan patriarkaaliseen perinteeseen? Miten käy arvostetusta suvusta tulevan miehen, jolla ei ole enää kotimaata, eikä sukua turvanaan?  Suomessa patriarkaalinen hegemonia mureni sata vuotta aiemmin, 1800-luvun lopussa. Täällä miehen pitää nykyisin lunastaa omalla käytöksellään yhteisön arvostus, eikä se ole hänelle sukupuolen mukana saatu syntymälahja.

Bajram, syntymästään asti kunnioitettu, ei saa Suomessa minkäänlaista arvostusta osakseen. Hänellä on väärä ihonväri, väärä kieli ja uskonto ja väärät asenteet ja tavat: En ole koskaan nähnyt tällaisia ihmisiä, Bajram sanoi. He jäävät katsomaan kuin puut tai patsaat, hän nauroi ivallisesti, katsokoot sitten. Eikä hän suostunut ymmärtämään, kun yritin selventää, että he katsovat luultavasti siksi, että he eivät halua meitä tänne, heidän maahansa. (S. 169.)

Kissani Jugoslavia avaa ajattelua moneen suuntaan. Se toimii, kuten vaikuttava kaunokirjallisuus toimii. Varsinaisen kaunokirjallisen herkkukerman siitä tekee sen maagisuus - ne arvoitukselliset kissat. Erityisesti ensimmäinen kissa, joka jatkaa kunniakkaasti kirjallisuuden kissahahmojen perinnettä. Mieleeni tulivat Bulgagovin Saatana saapuu Moskovaan -klassikon Begemot, joka röyhkeydellään ja ilkeydellään voittaa melkein itse Saatanan. Entäs Timo Parvelan Maukasta ja Väykästä tuttu Maukka! Omahyväinen ja nautinnonhaluinen taiteilija ja laiskottelija Maukka sopisi hyvin Statovcin kissan sisarhahmoksi. Onhan näitä muitakin: Liisa Ihmemaassa -tarinan Irvikissa ja Fedja-sedän neuvokas kissa Matroskin... Kissat ovat persoonia.

Kosovossa kissaa pidetään saastaisena eläimenä. Entäs jos kissan kanssa heittäytyy parisuhteeseen? Miten selittää asia sukulaisille tai itselleen? Bekim löytää ensimmäisen kissansa, vastustamattoman viettelijän, baarista, ja koska Bekim on biseksuaali, kissa voi olla mies tai nainen, sen ei ole väliä. Kissan ja nuoren miehen parisuhde näyttää, että sukupuolella ei ole niin paljon merkitystä kuin osapuolten luonteilla ja traumoilla. Kuten rakkaussuhteissa yleensä, myös Bekimin kissan viehätysvoima on aluksi vasustamaton, mutta paljastaahan kissa lopulta kyntensä.

Kyntensä näytti myös Pajtim Statovci voittamalla tällä esikoisteoksellaan Helsingin Sanomien kirjapalkinnon viime vuonna. Tällaista lisää!


Kissani Jugoslavia on herättänyt kirjablogeissa ihastusta ja täysin aiheesta. Kannattaa käydä lukemassa arvioita esimerkiksi näistä blogeista: Reader, why did I marry him?, Lumiomena, Kirsin kirjanurkka, Kannesta kanteen, Luettua, Kirjakaapin kummitus, Amman lukuhetki, Kaisa Reetta T., Nannan kirjakimara, Lukuneuvoja, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjasähkökäyrä...

HelMetin kirjan vuoden 2015 lukuhaasteen kohta 19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä.