Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, 2013, sähkökirjalaitos
Kustantaja: Otava
Kansi: Sanna Mander
Sivuja. 132
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Kauniit kesäpäivät, uusi lukulaite, kirjaston sähkökirjauutuudet ilman jonoja, mieli kevyenä. Nyt kokeillaan chick litiä, Riikka Pulkkisen uutta aluevaltausta! Kirjan nimenä Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sisältää enemmän sanoja kuin Pulkkisen edellisten kirjojen nimet yhteensä. Onkohan Pulkkinen ruvennut irrottelemaan ja heittänyt hiotut lauseensa männikköön? Toivottavasti.
Iiris Lempivaara on mitä mainioin nimi kotimaiselle chick lit -sankarille. Iiris on sopivasti uusvanha etunimi ja Iiriksen sukunimi lupaa rakkautta ja luontoa - nimi on ehkä viittaus suomalaisen romanttisen kirjallisuuden perinteeseen. Odotukset ovat korkealla, koska blogeissakin kirjaa on kehuttu varsin onnistuneeksi lajinsa edustajaksi.
Chick litin peruskuvio katetaan, kun seitsemän vuoden jälkeen ihana Aleksi (juuri sopiva nimi) jättää Iiriksen, eikä ole koskaan ehkä rakastanutkaan. Seuraa mitä mainiointa ystäviin ja siskoon tukeutumista, suklaansyöntiä, korkokenkiä, helmojen heilumista, exän vakoilua ja uusia miehiä. Hyvin viihdyttää!
Kunpa se olisikin ollut siinä! Mutta miksi, voi miksi, pitää sekoittaa tähän lupaavaan kattaukseen puolivuotiaan vauvan viattomuus ja naisena olemisen taito, oman itsen kyllät ja eit, teiniangstin hoitaminen ja muu syvällisyys? Ja sitten ne söpöilyt, kun mietitään, mikä teki itsestä (!) ja unelmien miehestä niin suloisen ja erityisen lapsen. Koulupsykologin ammatti chick lit -sankarittarelle on ehkä (lempi)vaarallinen ammatti. Kun täytyy tehdä kompromissi chick litin ja älykköparodian välillä, saadaan samaan virkkeeseen ympättyä sanat eksistenssi ja paska: Säilytän yhtä hätäkaljaa ja pientä paniikkivodkaa suklaiden vieressä laatikossa, ja kun saan tarpeekseni ilmiöstä nimeltä ihmisen eksistenssi, syön suklaan ja hörppään hätäkaljaa ja haistatan paskat kaikille. (S.10.) Sitten analysoidaan sivutolkulla Kaunareiden Ridgeä ja Thornea, mutta muistetaan tuomita Paulo Coelhon latteudet. Ehkä tässä on jo liikaa aineksia 132-sivuiseen kirjaan. Ja jos parodiaa haetaan, niin Coelho pitäisi ottaa tosissaan.
Kotimaisesta chick litistä on huutava pula. Siitä kertoo muun muassa Helsingin Sanomien viimevuotinen yllätysveto, kun esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi valittiin Veera Niemisen Avioliittosimulaattori (jota en ole lukenut). Chick lit on alun perin suuriin metropoleihin sijoittuvaa romanttista kirjallisuutta, mutta kotimainen versio tästä genrestä ehkä kaipaa ripauksen heinäpeltoa ja järvimaisemaa - perinteen nimissä.
Nyt kävi niin, että aloin ikävöidä vanhaa romanttista kirjallisuutta Iiris Lempivaaran itseriittoisen hahmon tilalle: Hilja Valtosen reippaita naissankareita, Anni Polvan poikatyttöjen kohellusta, Aino Räsäsen Helena-sarjan maalaisromantiikkaa. Entäs Jane Austen, joka jo osasi marssiittaa Sen Oikean heti kirjan ensi sivuilla sankarittaren näköpiiriin! Kirjailijan nerokkuudesta kertoo se, millaisten juonenkäänteiden jälkeen saadaan pääpari yhteen. Kulttisarja Sinkkuelämää pyöri vuosia tv:ssä tämän jännitteen ympärillä.
Viime vuosina olen lukenut hyvin vähän romanttista kirjallisuutta, chick litiä vielä vähemmän. Helen Fieldingin legendaarisen Bridget Jonesin ylittänyttä en ole tavannut. Vieläkin naurattaa Bridgetin kalorinlaskenta ja keittotaito. Myös Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintola on jäänyt mukavana lukumuistoina mieleen. Mistä tälle listalle löytyisi lisää viihdyttäviä, romanttisia nykykirjoja?
Pulkkisen Iiris Lempivaara -tarina on alun perin ilmestynyt Kauneus ja terveys -lehden jatkokertomuksena. Niinpä jokainen kappale on itsenäinen osa tarinaa. Sellaisinaan oikein toimivia osia, mutta romaanin osina irrallisia. Eipä siinä mitään: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän viihdytti niin paljon, että sain kirjan luettua loppuun, vaikka sivu sivulta pitkästyin. Sivuja oli onneksi vähän. Kipinä chick litin maailmaan jäi kytemään, ja haluaisin kesällä lukea jotain kevyttä (ja tarkoitan höyhenenkevyttä) romantiikkaa. Suosituksia otetaan vastaan!
Muissa blogeissa kirjasta on pääasiassa pidetty. Tässä positiivisia näkemyksiä: Taikasfääri, Paljon melua kirjoista (Hanna), Nenä kirjassa, Sonjan lukuhetket, Lumiomena, Luetut, lukemattomat, Annelin lukuvinkit. Ja kaikkea muuta sekä Lillin kirjataivas. Upotuksessa on vielä kattavampi lista arvioita.
