Alkuteos: Gennem dine ojne, 2018
Suomentaja: Sanna Manninen
Kustantaja: Tammi
Kansi: Emmi Kyytsönen
Sivuja: 350
Mistä sain kirjan: lainasin työkaverilta
Peter Høeg on taitava tanskalaiskirjailija, jonka teos Lumen taju teki hänestä maailmanluokan tähden 1990-luvulla. Kirja on täydellinen monella tapaa. Myös Høegin seuraava teos, Rajatapaukset, oli vaikuttava lukukokemus. Siinä kerrotaan lasten elämästä sisäoppilaitoksessa, jossa kaikki ei toimikaan ihanteiden mukaisesti. Näiden teosten lisäksi olen lukenut kirjailijalta myös romaanit Nainen ja apina sekä Susanin vaikutus, jotka molemmat ovat täysin omanlaisiansa taideteoksia. Jos jotain, niin Høeg on uudistuja ja sujuvan lauseen taitaja, joka pääsee ihmismielen syvyyksiin käsiksi näennäisen kepeästi.
Sinun silmiesi kautta palaa lapsuuskuvauksiin ja tekee sen niin taitavasti, että lukija on liikutuksen partaalla koko ajan. Tarinan keskiössä on kolmen lapsen, Peterin, Simonin ja Lisan, ystävyys. Lapset käyvät lastentarhassa, jossa heidän ystävyytensä syvenee toiseen todellisuuteen, tai kenties todelliseen todellisuuteen asti. He kun eivät nuku päiväunia, niin heille jää aikaa kehittää kolmeen pekkaan aivan erityislaatuinen yhteys keskenään. Yhteys, jollaiseen vain vilpittömillä lapsen mielillä on mahdollisuus.
Kirja ei kuitenkaan ala lapsuudesta, vaan aikuisten maailmasta. Tässä toisessa aikatasossa Peter kohtaa Lisan uudestaan. Lisa etsii edelleen yhteyttä muihin ihmisiin, nyt neuropsykologian laitoksen johtajana. Laitoksella on kehitetty mahdollisuus kuvantaa ihmisen sisimmät tunteet hologrammeina, joita voidaan tutkia ja joihin voidaan astua vierailulle. Näin ihmisten traumaattiset kokemukset voidaan kuvantaa ja kenties niihin pystyttäisiin löytämään apu. Neuropsykologian ja uusimman teknologian yhteistuloksena syntyy maailman mullistavia näkymiä ihmisen sisimpään, ihmisen tietoisuuteen.
Kuulostaako scifiltä? Sitä se onkin, mutta hyvin lempeällä tavalla.
Høeg luo maailman, jossa yhteys ihmisten välillä on suora ja aukoton. Ihon, tapojen ja henkisten lukkojen - ihmisten kehittämien palomuurien - suojaus puretaan ja meillä olisi vihdoinkin pääsy toistemme tietoisuuteen. Tämä lisäisi ymmärrystä ja myötätuntoa, parantaisi maailmaa, eikö? Tai sitten ei. Kestäisivätkö ihmiset kaiken sen yhteisen kärsimyksen, joka kerättäisiin ihmisten yhteisestä kokemuksesta, esimerkiksi toisesta maailmansodasta tai kuolemansairaiden ihmisten viimeisistä hetkistä? Kestäisimmekö lähimpiemme kärsimykset? Kestääkö kukaan omien kärsimystensäkään kohtaamista? - Olen usein pohtinut: Kuka voi tietää, onko ihmisen parempi elää vai kuolla? (S. 272.)
Høegin luomassa maailmassa lapsilla on ainutlaatuinen kyky kulkea ihmisten välisten rajojen yli yhdessä. He pystyvät ylittämään ajan, paikan ja mielen rajat, jopa vierailemaan unissa, toisissa todellisuuksissa. Tämän meistä on ehkä jokainen kokenut lapsuudessaan. Koska lapsen aikakäsitys ei ole lineaarinen, lapsuudenmuistot ovat usein päällekkäisiä tai ajallisesti ankkuroimattomia, vahvojen unien ja todellisuuden raja on hämärä. Sinun silmiesi kautta ottaa lähtökohdaksi lapsen mielen, jonne meillä kaikilla on vielä yhteys. Entäs jos lapsen mielen avoimuuden saisi tieteen käyttöön?
Høeg luo kauniita kuvia lukijan eteen. Hän tuo lohtua, yhdessä koettua ja ymmärrettyä surua, kun hän kurkottaa myös kuoleman tuolle puolen ja kuolleiden maailman yhteyteen tähän tuntemaamme maailmaan. Hän tuo yhteisen surun lukijan näkyviin ja käskee pysähtymään siihen: Sellainen tämä maailma myös on. Kaikki eivät palvo nuoruutta ja kiellä kuolemaa, kaikki eivät käyttäydy kuin eläisivät ikuisesti. (S. 272.)
Ihmettelen, miten vaivattomasti Høeg upottaa lukijan mielen syvyyksiin. Tarina etenee selkeänä, ja suomentaja Sanna Manninen on tehnyt tarkkaa työtä. Scifi voisi olla etäistä ja kylmää kaikkine teknisine rakennuspalikoineen, mutta Sinun silmiesi kautta on ehkä maailman lempeintä ja lohduttavinta scifiä.
Teksti kurottaa aikatasojen yli ja kokoaa kaikki ajat yhteen. Tässä meille olisi ikään kuin ohje katsoa itseämme vähän kauempaa ja toisaalta lähempää, opittujen kaavojen yli:
Olimme luonnostaan iloisia, kuten lapset ovat. Ikävät kokemukset olimme työntäneet mielestämme, kuten lapset tekevät, ne odottivat piilossa pulpahtaaksen pintaan kaksikymmentä vuotta myöhemmin.
Olimme tavallisia lapsia kolmekymmentä vuotta sitten, kolmekymmentä vuotta sitten ja nyt.
Mutta sisällämme oli jotain muutakin, kaikissa ihmisissä on jotain mikä on paljon vanhempaa, ehkä ajatonta, jotain mikä pystyy näkemään todellisuudesta muita puolia. (S. 339.)
Vaikka kirjassa kuvataan rujoja ja karmeita kokemuksia, päällimmäiseksi mieleen jää ajatus ihmisten yhteisestä kokemuksesta. Kirjan sanoma on ilman muuta se, että ihmisten pitäisi antaa tilaa omalle salatulle tietoisuudelleen, joka on enemmän yhteistä kuin ymmärrämmekään.
Sinun silmiesi kautta on luettu ainakin kirjablogeissa Kulttuuri kukoistaa, Sivumerkkejä ja Kirjaluotsi. Kuittaan kirjalla Helmetin lukuhaasteen kohdan 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja.
