Alkuteos: Freedom, 2010
Suomentaja: Raimo Salminen
Kustantaja: Siltala
Kansi: Harvey Macaulay
Sivuja: 634
Mistä sain kirjan: ystävältä lahjaksi
Jonathan Franzenin Vapaus oli minulle viime syksyn lukuelämäys numero 1. Täytyy pyytää jo etukäteen anteeksi, etten voi oikeastaan kuin ylistää tätä järkälettä. En pysty syvään kritiikkiin, sillä jos kirjaa voi rakastaa, niin tätä kirjaa minä rakastan.
Mikä tekee Vapaudesta niin hienon kirjan? Kaikki. Se on ajassa kiinni, se on moniulotteinen, se on tavallinen ja se on kipeä. Sen aiheina ovat yksilötasolla avioliitto, vanhemmuus, rakkaus ja himo, yleisemmällä tasolla luonnonsuojelu, yrittäminen, menestys ja media. Sen suurin teema on nimensä mukaisesti vapaus, joka tekee elämästä - kamalaa räpistelyä.
Missään nimessä Vapaus ei ole vaikuttava siinä mielessä, että voisin rinnastaa sen jotenkin yksi yhteen omaan elämääni tai suomalaiseen elämänmenoon ylipäätään. Siinä pitäisi olla vähemmän rahaa ja yritysmaailmaa, vähemmän intoilua, lahjakkuutta ja median valtaa. Sen henkilöt ovat perin juurin nimenomaan amerikkalaisia ihmisiä ja ärsyttäviäkin hahmoja, mutta he ovat myös rakastettavia ja ymmärrettäviä - perin juurin nimenomaan inhimillisiä ihmisiä.
Franzenin kerronta on tarkkaa, jopa liiankin tarkkaa. Dialogi on sujuvaa, mutta paikoin yhdentekevää. Kerronta vilisee yksityiskohtia. Henkilöiden ajatuksiin ei juurikaan jää aukkoja. Franzen kirjoittaa näkökulmatekniikalla - sekin on niin nähty juttu. Tekeepä hän kerronnassa jopa niin puisevan ratkaisun, että antaa yhden henkilöistä kirjoittaa itse elämäntarinansa terapeutille: Virheitä tuli tehtyä, Patty Berglundin omaelämäkerta hänen itsensä kertomana (kirjoitettu terapeutin ehdotuksesta) (s. 39.) Oikeastaan päätin olla pitämättä kirjasta siinä kohtaa...
Hetkinen! Olen luetellut tässä vaikka mitä vikoja, joita kirjasta löysin. Eihän tämän pitäisi kaiken järjen mukaan olla ollenkaan minun kirjani. Miksi ylipäätään rakastan tätä kirjaa? Miksi haluaisin lukea sitä koko ajan? Miksi olen taitellut sen kymmenille koirankorville? (Onneksi kirja on oma. Onneksi se valikoitui lukupiirikirjaksi ja onneksi sen valinnut piiriläinen lahjoitti meille muille ihan omat kappaleet, jotka hän oli löytänyt alelaarista huikeaan 2 euron hintaan.)
Kuunnelkaa elämäkerturi Pattya: Patty tiesi sisimmässään, että Walter oli saanut hänestä väärän vaikutelman. Ja virhe, jonka hän seuraavaksi teki, hänen elämänsä todella iso virhe, oli mukautua Walterin käsitykseen hänestä, vaikka hän tiesi, ettei se ollut oikea. Walter tuntui niin varmalta hänen hyvyydestään, että sai lopulta hänetkin hyväksymään ajatukseen. (S. 92.)
Franzen on kirjoittanut Pattylle itseironisen kertojanäänen, joka on vastustamattoman rehellinen. Jälkeen eivät jää myöskään Walterin vastuuntuntoinen ja pinnalta tylsähkö hahmo sekä rock-stara Richard, joka ei ensi tuntumalta ole kiehtova romaanihahmo, mutta kehkeytyy sellaiseksi. Pattyn ja Walterin perhe-elämä, Pattyn täydellinen (koti)äitiys ja varsinkin perheen pojan erityislaatuinen rakkausuhde, on kuvattu ristiriitaisesti ja rosoisesti. Keskiluokkainen, amerikkalainen elämänmuoto on kaukana kiiltokuvien kimalluksesta. Arki näyttäytyy naurettavana rakennelmana omituisia rooleja ja suorittamista.
Rahan valta, järjettömän suuren omaisuuden ansaitsemisen oikeus, yksilön oikeus vapauteen - amerikkalaisen yhteiskunnan pyhä vapaus - näyttäytyy tuhoisana sekä yksilöiden että varsinkin luonnon ja yhteiskunnan näkökulmasta. Franzenin kritiikki on monitasoista ja viiltävää. Kuvaavaa on keskustelu, jonka Walter käy kissanomistaja-naapurinsa kanssa. Hän pyytää pientä asiaa: voisiko naapuri pitää kissansa sisällä lintujen pesimäaikaan? Naapurin mielestä kissa on hänen lastensa ja "omat lapset ovat minulle tärkeämpiä kuin jonkin linnun poikaset" (s. 613). Naapurin logiikan mukaan kissan ulkoiluttaminen on osa lasten vastuullisuuteen kasvamista. Tässä tapauksessa vastuu näyttäytyy hirvittävänä itsekkyytenä - vastuu omasta omaisuudesta ohittaa yhteisen vastuun luonnosta.
Onko meillä ihmisillä oikeasti edes toivoa? Maapalloa saa saastuttaa niin paljon kuin ehtii, vuoret saa louhia avolouhinnalla tyhjiksi, maisemaa voi muuttaa, eläinlajeja hävittää. Isänmaallisuuden nimissä voi käydä sotaa ja samalla voi kääriä isot voitot sotavarustelulla, kun toiset kuolevat taistelukentillä. Samaan aikaan saa valita, kenen kanssa saa jakaa elämänsä. Jos ei ole tyytyväinen, voi kokeilla muitakin mahdollisuuksia. Viis siitä, kärsiikö joku juuri minun vapaudestani.
Mikään ei tässä kirjassa ole itsestään selvää eikä helppoa. Paitsi kieli, jonka suomentaja Raimo Salminen saa sujumaan perusteellisena ja silti vivahteikkaana, jokaisen kertojanäkökulman omana äänenä. Kääntäjän työ on taidokasta, jos lukiessa koko ajan tuntuu, että ajatukset siirtyvät lukijan päähän vaivattomasti.
Teoksessa kaikki tekee kipeää, ja jokaisesta valinnasta maksetaan hinta. Vapaus näyttää niin helpolta, mutta on oikeasti tuhoisaa ja tekee onnettomaksi. Franzen pakottaa lukijan katsomaan vapauden taakse ja kertoo, kuinka me joudumme siivoamaan sen aiheuttamat jäljet, ennemmin tai myöhemmin.
Vapaus on luettu myös ainakin näissä kirjablgeissa: Luetut, lukemattomat, Lumiomena, Oota mä luen tän eka loppuun ja Eniten minua kiinnostaa tie. Sijoitin kirjan viime vuoden Helmetin lukuhaasteen kohtaan 3. Kirjassa kuljetaan metrolla. Tänä vuonna se sopii kohtaan 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa ja 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu.
