Tove Jansson: Outo vieras Muumitalossa, 3. painos, 1987Alkuteos: Skurken i muminhuset, 1980
Kuvitus: Per Olov Jansson
Suomentaja: Panu Pekkanen
Kansi: Per Olov Jansson
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Eräänä yönä syksyn liepeillä oli täysikuu. Laakso oli äänetön, eikä tuulenhenkäyskän saanut merta väreilemään. Kaikki jotka asuivat tai yöpyivät muumiperheen talossa olivat sitä mieltä että oli sopiva aika mennä nukkumaan, mutta yksikään heistä ei sammuttanut lamppua. Heillä oli näet vahva tunne, että tämä yö oli epätavallinen. Aivan ehdottomasti ilmassa oli jotakin salaperäistä.
Tove Janssonin Outo vieras Muumitalossa on salaperäisyydessään dekkariviikolle sopiva kirja (ja tämän lähemmäksi dekkareita en tällä viikolla pääsekään). Se on viimeinen muumikirja ja ilmestynyt vuonna 1980. Sen kuvituksena on valokuvia Muumitalosta, joka on nähtävissä Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa. Kirjan tekstin on kirjoittanut Tove Jansson ja kuvituksena on Toven veljen, Per Olov Janssonin ottamat valokuvat.
Tarinassa seurataan pikku Myytä, joka kulkee ympäri Muumitaloa eräänä syksyisenä yönä ja etsii selitystä salaperäisille äänille ja pahalle hajulle. Joku - tai jokin (mikä oli vielä kaameampi mahdollisuus) oli tallustellut talon läpi. Eikä se varmaankaan ollut perheen tuttavia, ei edes joku ohikulkija. - Varsin epäilyttävää, pikku Myy sanoi ja piristyi melko lailla.
Pikku Myy löytää Muumitalon huoneista tuttuja hahmoja, mutta ei etsimäänsä. Sitten kuuluukin valtava rymähdys ja koko talo herätetään tutkimaan asiaa. Lopulta paljastuu salaisuus jos toinenkin - vai paljastuuko sittenkään? Loppu on kuitenkin onnellinen, kuten muumikirjoissa aina.
Kirjan tarina on aika jännittävä ja kuvat sävyltään tummia. Kahdeksanvuotias tyttö katseli jokaisen yksityiskohdan tarkasti ja muisteli, kuinka hän on nähnyt talon Muumilaaksossa. (Hän kertoi muistavansa moniakin pieniä juttuja kuvista, mutta epäilen, että kyseessä on silkka innostus, sillä hän oli vasta kolmevuotias, kun viimeksi kävimme museossa.) Kuusivuotias poikakuuntelija tutki puolestaan kaikki kuvien varjoisimmat nurkat ja etsi vinkkejä Muumitalon salaperäisestä vieraasta. Kirja oli siis tarinan ja kuvien muodostama toimiva kokonaisuus ja melkoinen virittäjä museokäyntiin, joka olisikin jo aika uusia.
Outo vieras Muumitalossa tekee kunniaa Tove Janssonin, Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan rakentamalle, kaksimetriselle Muumitalolle. Kolmikko on tehnyt myös talon huonekalut yhdessä. Talon asukkaat on muotoillut Tuulikki Pietilä, paitsi itse muumiperheen, joka on Hans Klingen käsityötä. (Tiedot Outo vieras Muumitalossa -kirjan etusivulta.) Silti Tove Janssonin itse kuvittamat ja kertomat Muumi-kuvakirjat tekivät minuun suuremman vaikutuksen kuin tämä valokuvakirja. Olen suorastaan häikäistynyt varsinkin Kuinkas sitten kävikään? -kirjasta. Ehkä on niin, että jos on nähnyt Muumitalon museossa, valokuvat eivät riitä sen kuvaamiseen. Ja vaikka tarinan ja kuvien yhteys toimii tässäkin muumikirjassa, jäin kaipaamaan Janssonin piirroksia. Kuvataiteilija-Jansson on valloittanut tähän mennessä sydämeni vahvemmin kuin kirjailija-Jansson.
Tuula Karjalainen kertoo Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta -elämäkerrassa, että kimmoke talon rakentamiseen tuli Pentti Eistolalta. Hän oli tehnyt muumitalosta ensimmäisen version, jonka tuli esittelemään Tove Janssonille. Pian alkoikin vuosien "leikki", jonka tuloksena syntyi yksityiskohdiltaan vastustamaton Muumitalo sekä kuvaelmia muumitarinoista. Talon rakentaminen kesti kolme vuotta ja täytti pariskunta Jansson-Pietilän asuintilat ja ajan. Mutta harrastus sopi sekä Tove Janssonille, joka oli aina pitänyt rakentamisesta, että Tuulikki Pietilälle, joka pääsi toteuttamaan haavettaan kolmiulotteisesta sommittelusta. (TK, s. 265 - 270.)
Lopputuloksena talo on hieno! Pienimmätkin yksityiskohdat on mietitty tarkasti ja aseteltu paikoilleen huolellisesti. Minua ihastuttavat erityisesti kauniit valaisimet, viehkeät tapetit sekä pitsinen sängynpeite, joita kirja esittelee. Lukija astelee kuvien myötä Muumitaloon, ojentaa kätensä tutkiakseen kellarin hillopurkkeja tai keittiön kahvimyllyä ja tapaa talon asukkaat. Kunpa pääsisi oikeasti asumaan Muumitaloon!
Lukemani painos Outo vieras Muumitalossa -kirjasta on vuodelta 1987, mutta kirjasta on otettu uusintapainos vuonna 2010. Sitä on luettu useissa blogeissa. Kirjan uusi asu on valoisampi ja sininen väri sivujen taustavärinä näyttää toimivalta - taidankin etsiä myös uuden painoksen käsiini. Tässä muutamia arvioita siitä: Sinisen linnan kirjasto, Leena Lumi, Lumiomena, Kirjava kamari ja Opuscolo.
Osallistun kirjalla Opuscolon Vuosi Toven matkassa -haasteeseen.
