Kustantaja: Sanasato
Kansi: Anna Kytömäki
Sivuja: 76
Mistä sain kirjan: oma ostos
Pekka Kytömäen Valo pilkkoo pimeää on hyvän mielen runoutta, kuten runoilijan esikoisteos Ei talvikunnossapitoakin (2015) oli. Samat lämpöiset aiheet värittävät myös runoilijan toista teosta, eli lukija saa astella runoilijan mukana luontoon, pohtia rakkautta ja runoutta sekä ihmetellä ajan kulumista. Uutuudessa tutustutaan myös runoilijan kissoihin.
Kytömäen tyyli on oivaltavaa ja nokkelaa. Hänellä on taito nähdä pienissä asioissa suuria avaruuksia. Erityisesti pienet rakkausrunot tulivat tässä runokokoelmassa kohti. Ne ovat arkisia, mutta nousevat samalla arjen yläpuolelle. Voiko tämän kauniimpaa tunnustusta rakkaalleen antaa:
Vieressäsi
uneni eivät
pelkää pimeää (s.73).
Ja mitäs tästä runosta löytää, ellei suurta intohimoa:
Luet minua
kuin avointa
runokirjaa
ja unohdan
kaikki sanat. (S. 76.)
Runoilija ottaa myös kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Kissarunojen ja luontorunojen kautta kuvataan ihmisten turhia touhuja tai nykyelämän kovuutta. Luonto ja eläimet nähdään paljon viisaampina kuin ihmiset:
Metsä kuuntelee
kaupunkien pauhua
syli avoinna.
Se ottaa aina vastaan
turvapaikanhakijat. (S. 22.)
Tunnistin runoista tankoja ja haikuja, japanilaisia runomittoja, mutta myös Kytömäen omaa "runomittaa". Pidän hänen tyylistään, jossa ei hienostella, ei paisutella eikä paatostella. Arkiset havainnot ja yllättävät, pienet ilot tekevät elämästä kaunista ja toiveikasta:
Sykähdyttävää
löytää nykypäivänä
maja metsästä (s. 25).
On myös sykähdyttävää tuntea tällainen runopoika kuin Pekka Kytömäki ja lukea hänen runojaan!
Valo pilkkoo pimeää on luettu ainakin Kirjojen keskellä - ja Kulttuuri kukoistaa -blogeissa. Osallistun kirjalla Reader why did I marry him -blogin runohaasteeseen ja kuittaan vuoden 2017 HelMetin lukuhaasteen kohdan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole.
