Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kytömäki Pekka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kytömäki Pekka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. helmikuuta 2017

Pekka Kytömäki: Valo pilkkoo pimeää

Pekka Kytömäki: Valo pilkkoo pimeää, 2016
Kustantaja: Sanasato
Kansi: Anna Kytömäki
Sivuja: 76
Mistä sain kirjan: oma ostos


Pekka Kytömäen Valo pilkkoo pimeää on hyvän mielen runoutta, kuten runoilijan esikoisteos Ei talvikunnossapitoakin (2015) oli. Samat lämpöiset aiheet värittävät myös runoilijan toista teosta, eli lukija saa astella runoilijan mukana luontoon, pohtia rakkautta ja runoutta sekä ihmetellä ajan kulumista. Uutuudessa tutustutaan myös runoilijan kissoihin.

Kytömäen tyyli on oivaltavaa ja nokkelaa. Hänellä on taito nähdä pienissä asioissa suuria avaruuksia. Erityisesti pienet rakkausrunot tulivat tässä runokokoelmassa kohti. Ne ovat arkisia, mutta nousevat samalla arjen yläpuolelle. Voiko tämän kauniimpaa tunnustusta rakkaalleen antaa:

Vieressäsi
uneni eivät
pelkää pimeää (s.73).


Ja mitäs tästä runosta löytää, ellei suurta intohimoa:

Luet minua 
kuin avointa
runokirjaa
ja unohdan 
kaikki sanat. (S. 76.)


Runoilija ottaa myös kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Kissarunojen ja luontorunojen kautta kuvataan ihmisten turhia touhuja tai nykyelämän kovuutta. Luonto ja eläimet nähdään paljon viisaampina kuin ihmiset:

Metsä kuuntelee
kaupunkien pauhua
syli avoinna.
Se ottaa aina vastaan
turvapaikanhakijat.  (S. 22.)

Tunnistin runoista tankoja ja haikuja, japanilaisia runomittoja, mutta myös Kytömäen omaa "runomittaa". Pidän hänen tyylistään, jossa ei hienostella, ei paisutella eikä paatostella. Arkiset havainnot ja yllättävät, pienet ilot tekevät elämästä kaunista ja toiveikasta:

Sykähdyttävää
löytää nykypäivänä
maja metsästä (s. 25).

On myös sykähdyttävää tuntea tällainen runopoika kuin Pekka Kytömäki ja lukea hänen runojaan!


Valo pilkkoo pimeää on luettu ainakin Kirjojen keskel - ja Kulttuuri kukoistaa -blogeissa. Osallistun kirjalla Reader why did I marry him -blogin runohaasteeseen ja kuittaan vuoden 2017 HelMetin lukuhaasteen kohdan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa, 2015
Kustantaja: Sanasato
Kansi: Anna Kytömäki
Sivuja: 91
Mistä sain kirjan: oma ostos



On olemassa riemullista runoutta, ja sitä on tässä kokonaisen kirjan verran. Luin Pekka Kytömäen tuoreen kokoelman Ei talvikunnossapitoa yhdeltä istumalta ja hymyilin koko ajan suu korvissa. Kerrottakoon heti, että minulla on kunnia tuntea runoilija Pekka Kytömäki, tamperelainen kirjabloggaaja, jonka Poplaari-blogiakin kannattaa käydä kurkkimassa. Arvioni on siis tuplasti hehkuttava, sillä iloitsen paitsi runokokoelman hyvyydestä myös blogiystävän onnesta. Hän on nyt runoilija!

Pekan Facebook-kaverina olen jo jonkin aikaa seurannut runoilijan kehittymistä. Runoja alkoi putkahdella Pekan seinälle noin vuosi sitten, ja ne saivat aina hyvälle tuulelle. Nyt ne ovat kansissa.

Ei talvikunnossapitoa esittelee hyvin tutun oloisen, vaatimattoman, mutta terävän runoilijahahmon, joka pukee ajatuksiaan haikuihin:

Elämästähän
en paljon tiedä, vähän
kirjoitan tähän. (S. 9.)

Vähän, lupaa runoilija, ei enempää - mutta siinä on juuri sopivasti. Maailman voi nähdä sanojen kautta, ja maailmankuvansa voi istuttaa muutamaan sanaan. Tämä runous toimii, ei ole vaikeaa, eikä hienostele. Runo puhuu, lukija kuulee.

Jos Pekka Kytömäen siskon, Anni Kytömäen esikoisteos Kultarinta on tuttu ja mieluinen teos, voin vakuuttaa, että silloin kannattaa lukea myös velipojan runot. Nämä sisarukset tuntevat luonnon ja antavat sen tulla liki:

Paju aukaisee
uniset silmunsa ja
kevät naukaisee. (S. 22.)


Pinta värähtää.
Särki kuiskaa ilmoille
salaisuutensa. (S. 15)


Runoihin on usein kätketty yllätys. Yllätys voi olla ajatuksellinen tai kielellinen leikki, joka herättää lukijan. Asioita voi katsoa hiukan vinosti ja nähdä niissä taas vähän enemmän. Haikuun kätketty riimi tai kielellinen oivallus hymyilyttää:

Ihminen hyvä,
älä jyrää heikkoja.
Suvaitse vaisuus. (S. 39.)


Luontokuvaajana Pekka Kytömäki astelee Risto Rasan ja Arto Lapin poluilla, mutta jättää omat askelmerkkinsä hyvin vahvasti polun varteen. Nämä runot käyvät suoraan suomalaisen sieluun.

Kaikki Kytömäen runot eivät ole haikuja, ja niissä voi aavistella jo jotain tulevaa. Toivon runoilijalle täyttyviä runovihkoja paljon lisää!





Kuittaan Pekan runoilla HelMetin Kirjan vuoden 2015 -lukuhaasteen kohdan 23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä.