Alkuteokset: Kungens Anna ja Ingens Anna
Kustantaja: Gummerus
Suomentaja: Kaija Kauppi (uudistanut Juhani Lindholm)
Kansi: Helena Kajander
Sivuja: 598
Mistä sain kirjan: oma ostos
Hyvää naistenviikkoa ja hyvää nimipäivää Maarit, Reetta ja Marketta!
Kirjablogeissa naistenviikkoa juhlistetaan bloggaamalla naisten kirjoittamia kirjoja tai naisista kirjoitettuja kirjoja. Mukana olevat blogit voi käydä kurkkaamassa Tuijata-blogista. Luettua elämää -blogi on mukana viikossa ainakin tällä yhdellä teoksella, joka on sekä naiskirjailijan kirjoittama että kertoo erään naisen elämäntarinan.
Ulla-Lena Lundberg oli minulle täysin tuntematon kirjailija ennen Finlandia-voittoaan vuonna 2012. Hänen voittajateoksensa Jää oli koskettava ja hallittu kokonaisuus, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ihailin kirjailijan taitoa kuvata arki kauniiksi. Työnteko, luonto ja teeskentelemätön ihmiskuvaus yhdistyvät Jäässä taiturimaisesti.
Kaikki Lundbergin kerronnan vahvuudet ovat olleet olemassa jo 1980-luvulla Kuninkaan Annassa ja Kökarin Annassa, jotka on julkaistu yhteisniteenä nimellä Kuninkaan Anna. Voin heti kertoa, että kirjasta tuli kesäni vaikuttavin lukukokemus, ja toivon, että Anna ei jätä minua ikinä.
Kokonaisteos kertoo Anna Petterssonin, eli Kuninkaan Annan elämäntarinan alusta loppuun. Kuninkaan Anna -nimi tulee Annan kotitorpan nimestä, sillä kökarilaisen huumorin mukaisesti saaren pienintä torppaa kutsutaan Kuninkaaksi. Yhteisniteen ensimmäinen osa tempaisi minut mukaansa heti ensimmäiseltä sivultaan, enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni kuin muutamaksi yön tunniksi. Eläydyin Annan lapsuuteen ja nuoruuteen sekä suureen rakkauteen, mutta lieneekö tuo ihme, sillä kirja on paitsi juonellisesti koukuttava myös kerronnaltaan voimallinen: Mikään hän ei ollut ja mitään hänellä ei ollut, mutta kaikki oli hänelle suotu: kukaan ei katsonut häntä nenäänsä pitkin (s. 8); Anna oli neljän vuoden ikäinen, kun hän ymmärsi asioiden todellisen laidan: ilo ja hohde tulevat meistä itsestämme ja niistä jotka muodostavat meidän maailmamme. Maailma on olemassa vain meidän aisteissamme, niiden ulkopuolella me liikumme viuhuvassa pimeydessä, vihlovassa kylmyydessä. (S. 15.)
Kirjan toinen osa, Kökarin Anna, ei ole tarinankaareltaan yhtä vetävä kuin Kuninkaan Anna. Se on myös kestoltaan pidempi, koska siinä kerrotaan Annan tie ensin opettajaseminaariin ja sitten kansakoulunopettajaksi Paraisille ja Itäiselle Uudellemaalle. Lopulta Anna palaa eläkepäivikseen Kökarille, ja lukija pääsee todistamaan saariston elämäntapojen muutoksen.
Annan tarina etenee kronologisesti alusta loppuun eikä siis rakenteessaan tarjoa yllätyksiä. Yllätykset ovat jossain aivan muualla, ja minulle ne olivat siinä intensiivisessä kerronnassa, jolla Annan vilpitön elämäntarina kietoutui historiaan ja miljööseen. Annan elämän ohella seurataan Kökarin, Ahvenanmaan ja Suomen historiaa 1910-luvulta 1980-luvulle saakka.
Vertaan kirjaa irlantilaisen J. M. Syngen Aransaaret-kirjaan, jossa kerrotaan karujen saarten yhteisön elämästä. Synge eli saarilla jonkin aikaa ja kirjasi kansan tapoja hyvin elävästi muistiin. Kökarin perinteinen saaristolaiselämä nähdään Kuninkaan Annassa myös kuvataiteilijan, ministerin, etnologin ja kansanedustajan silmin.
Kuninkaan Annasta muodostuu kunnianosoitus naisille, pala saaristolaisnaisten historiaa. Perinteisessä kalastajayhteisössä naisetkin kalastivat, koska koko perhe tienasi sillä elantonsa. Siinä missä miehet lisäksi metsästivät ja rakensivat, naiset hoitivat karjan ja lapset. Lundbergin tapa kuvata naisten arkea käy suoraan sieluuni. Kun Lundberg kuvaa lehmänomistajan työtä, muistelen mummujani ja ajattelen maanviljelijä-siskoani: Naisihminen, jolla on lehmä, elää aivan toisenlaista elämää kuin lehmätön nainen. Lehmän takia hänen täytyy kömpiä jalkeille aamuisin, kiskaista vaatteet niskaansa, haukata voileipää, kerätä maitoastiat ja raahustaa ulos säällä kuin säällä. Lehmän viereen hän sitten käy polvilleen lypsämään, kun joka paikkaa särkee niin ettei enää jaksa istua kyykyssä. (S. 436.)
Annan sukupolven naisilla oli jo vaihtoehtoja. Annakin jättää Kökarin ja seuraa ensin rakkautta Tukholmaan ja myöhemmin kouluttautuu opettajaksi. Silti elämä on kuten naisten elämät sukupolvesta toiseen: on rakkautta, on työtä ja on vastuu lähimmistä ihmisistä. Annan tarina kertoo naisten sinnikkyydestä, viisaudesta ja valosta, jolla elämää kannetaan ja suojellaan.
Jos jotain tästä kirjasta pitäisi moittia, niin ehkä pieni tiivistäminen olisi tehnyt hyvää varsinkin Kökarin Annassa. Annan viisaus alleviivataan ehkä turhan moneen kertaan, sillä lukija on sen jo havainnut - ainakin jos on ystävystynyt Annan kanssa. Sillä niin minulle kävi: suhtaudun Annaan kuin ystävään, jota opin ymmärtämään ja rakastamaan. Itkin hänen surujaan, kuljin hänen kanssaan tutuilla kallioilla ja ehkäpä vähän viisastuinkin hänen seurassaan.
Kuninkaan Anna on luettu ainakin näissä blogeissa: Täällä toisen tähden alla (sekä Kuninkaan Anna että Kökarin Anna), Mustikkakummun Anna, Ilselä, Sinisen linnan kirjasto, Kirjavuori ja Kirjakaapin kummitus. Tartuin kirjaan alun perin siksi, että keräsin meriaiheisia romaaneja Bengtskärin matkaa varten. Parempaa ulkosaariston matkaopasta ei varmaan olekaan.
