2 x kunpa saisi olla oma itsensä: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin ja Riina Mattila: Järistyksiä

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin, 2016 Kustantaja: Otava
Sivuja: 110
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Riina Mattila: Järistyksiä, 2018
Kustantaja: Wsoy
Sivuja: 149
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Nuortenkirjojen aiheet seuraavat nopeasti ajankohtaisia ilmiöitä ja parantavat osaltaan maailmaa, sillä ne tarjoavat nuorten mietittäväksi moraalisia kysymyksiä, herättelevät empatiaa ja avartavat maailmankuvaa. Kun saa lukea erilaisia elämäntarinoita, alkaa ymmärtää elämää.

Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin ja Riina Mattilan Järistyksiä kertovat molemmat sukupuoli-identiteetin löytymisestä ja siitä, kuinka sen kanssa oppii elämään, jos se ei olekaan totutun normin mukainen. Ympäristön odotukset ja vallitsevat ajatusmallit puristavat, eivätkä tunnu itselle sopivilta. Kuinka siis saada rohkeutta olla oma itsensä, kuinka olla oma itsensä, kun valmiita malleja ei juurikaan ole?

Sekä Kolun että Mattilan kirjoja lukiessani ajattelin, kuinka tarpeellisia nämä tarinat ovat. Samaan tapaan kuin Koko Hubaran esseekokoelmaa Ruskeat tytöt lukiessani ajattelin, kuinka hienoa on, että kirja tekee näkymätöntä näkyväksi, nostaa ruskeat tytöt esiin. Kukaan ei saisi jäädä yksin ja eristetyksi, pahimmillaan syrjityksi tai kiusatuksi sukupuolisen suuntautumisensa tai ihonvärinsä takia, mutta täydelliseen, tasa-arvoiseen maailmaan on vielä matkaa, ja siksi tarvitaan paljon puhetta, kirjoitusta ja näkyvyyttä.

Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, joka odottaa syksyistä sukupuolenvaihdosleikkausta. Hoidot on jo aloitettu, ja leikkaus jännittää. Peetu ei onneksi ole yksin, vaan hänen rinnallaan ovat ihana tyttöystävä Aamu ja rauhallinen ja turvallinen isä. Peetun suhde äitiin on vaikea, sillä äiti ei tunnu millään hyväksyvän Petran muuttumista Peetuksi.

Peetun isä vie Peetun kesän aikana 10 kertaa lentämään purjelentokoneella, ja lentojen aikaiset keskustelut vahvistavat heidän suhdettaan ja kasvattavat molempia. Kirja on kerronnaltaa kaunis ja lohduttava, vaikka Peetun elämästä ei säröjäkään puutu.

Järistyksiä on puolestaan kertomus Eeliasta, joka ei tunne kuuluvansa kumpaankaan sukupuoleen. Hän ei ole poika eikä tyttö. Eelialle helpotuksen tuo muuttaminen, sillä uudessa koulussa kaukana kotoa hän saa vapauden olla oma itsensä. Kotona on vaikea olla, sillä vanhemmat eivät tunnu ymmärtävän häntä ollenkaan.

Uudessa koulussa Eelia löytää elämänsä suuren rakkauden, joka saa kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen, ja kirja kertookin ehkä herkimmän rakastumisen tarinan, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Ihana Isla on vapaa ja aito, ja vapauttaa Eeliankin välittömyydellään. Myös turvallinen, uusi ystävä Karhu, hyväksyy Eelian täydellisesti, ja kun Eelia on valmis, hän matkustaa kotiin kertomaan vanhemmilleen tärkeän uutisen.

Toivoisin, että sekä Kolun että Mattilan kirjoja luettaisiin ahkerasti. Suosittelisin näitä molempia kirjoa 13-20-vuotiaille nuorille, siis sekä nuorille että nuorille aikuisille. Ne ovat suhteellisen ohuita kirjoja ja niiden kerronta on selkää, vaikkakaan ei ihan helppolukuista. Ne ovat kaunokirjallisesti ansiokkaita, mutta niissä on myös vankka tietopohja. Kolun kirjan lopusta löytyy linkkilista sivustoille, joista voi hakea lisätietoa sukupuolten moninaisuudesta. Mattilan kirja nousi viime vuonna WSOY:n nuortenkirjakilpailussa toiseksi, ja kirjalija kertoo Lukufiiliksen haastattelussa kirjan pohjaavan osin hänen omiin kokemuksiinsa.

Seksuaalisuutta ja seksiä näissä molemmissa kirjoissa kuvataan kauniisti. Kun oikea, rakas kumppani on löytynyt, läheisyys on luontevaa. Sen sijaan suhteet vanhempiin on kuvattu ristiriitaisiksi. Lapsen rakastaminen sellaisena kuin hän on, on vanhemmille vaikeaa, jos lapsi ei sovikaan muotteihin.

Kirjat muistuttavat teemoiltaan Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenromaania Valoa, valoa, valoa, joka voitti Finlandia junior -palkinnon vuonna 2011. Se kertoo tyttöjen välisestä rakkaudesta vuonna 1986, ja sen yleissävy on erittäin synkkä, vaikka rakkaus on kuvattu siinäkin väkeväksi. Suhtautuminen sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden moninaisuuteen on muuttunut yhä vain suvaitsevammaksi ja kehitys näkyy aiheen käsittelyn vapautumisena. Sekä Kolu että Mattila kuvaavat nuoria, joilla on rohkeutta kasvaa omaksi itsekseen.

Kesän jälkeen kaikki on toisin on luettu näissä kirjablogeissa: Kirjanurkkaus, Yöpöydän kirjat, Luetaanko tämä?  ja Kirjapöllön huhuiluja.  Järistyksiä on luettu näissä kirjablogeissa:  Kirjapöllön huhuiluja, Kirsin kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Kirjanurkkaus ja Kirjojen keskellä.

Siri Kolu: Me Rosvolat

Siri Kolu: Me Rosvolat, 2. painos, 2010
Kustantaja: Otava
Kansi ja kuvat: Tuuli Juusela
Sivuja: 223
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä


Tämä on ollut paras kesäni ikinä. Tänä kesänä minusta tuli maantierosvo. (S. 223.)

Me Rosvolat on oikeastaan jo viimekesäinen hitti, joka koukutti meillä sekä aikuiset että lapset. Ensin luimme tämän ykkösosan ääneen ja sitten kuuntelimme kakkososan äänikirjana ja lopulta tyttäret taisivat lukea kaikki muutkin osat. Siri Kolun hulppean anarkistista kirjasarjaa on kertynyt jo kuuden kirjan verran. Lapsilleni viime syksyn Helsingin kirjamessujen kohokohta oli kirjailija Siri Kolun tapaaminen ja hänen omistuskirjoituksensa saaminen uusimpaan Me Rosvolat -kirjaan. (Kävi vielä niin, että kirjailija lainasi tyttäreni kynää, jolloin tytär huokaisi, ettei koskaan pese sitä.) Nyt meillä odotetaan innokkaina maaliskuista Me Rosvolat -elokuvan ensi-iltaa.

Mikä tässä kirjassa sai meidät pauloihinsa? Kaikki. Siri Kolu on luonut mainion perheyhteisön. Rosvolat muodostuu rosvopäällikkö isästä, eli Hurja-Kaarlosta, rosvoautoa ajavasta Hilda-äidistä, isän kaverista Kulta-Petestä sekä perheen lapsista, Kallesta ja Helestä. Varsinainen päähenkilö ja kirjan minäkertoja on kuitenkin tavallisen perheen tyttö, Vilja Vainisto, joka tulee ryöstetyksi. Rosvopäällikkö nimittäin on huomannut, että hänen lapsensa tarvitsevat seuraa, joten hän hankkii sitä samalla tavalla kuin hankkii kaiken muunkin, eli ryöstämällä.

Vilja sopeutuu uuteen perheeseensä ja jopa kiintyy persoonalliseen porukkaan, jolla on omat tapansa. Rosvoelämä alkaa tuntua paremmalta kuin tylsä taviselämä vaativien vanhempien ja tyhjäpää-siskon kanssa.

Kolu revittelee antaumuksella anarkistisen ja tiiviin perheyhteisön kuvailussa. Seikkailua ja vauhtia riittää. Ja tiesitkö, että Rosvolat eivät ole ainoa Suomen maanteillä liikkuva rosvoperhe? Oman lisänsä kirjan juoneen tuovat rosvojen kesäpäivät, joissa rosvoperheet, muun muassa Pärnäset, Hurmalat ja Savon Topparit, kisailevat rosvotaidoillaan. Kesäpäivillä punnitaan perheiden yhteishenki ja otetaan rosvosta mittaa. Ja totta kai, kunnon "roke ja poke" -meininkiin kuuluu sekin, että Rosvolat joutuvat pakenemaan poliiseja.

Rosvolat on perhe, jollainen olisi sopinut Peppi Pitkätossulle. Voin kuvitella, millaisella innolla kirjailija on luonut boheemit henkilöhahmonsa: Perheen miehet ovat hyväsydämisiä hölmöjä, ja perheen naiset ovat koko porukan aivot - varsinkin, kun mukaan lasketaan vielä Hurja-Kaarlon kirjailijasisko, Kaija. Lapsia arvostetaan ja heitä kuunnellaan. Irtokarkit ja muut herkut ovat keskeinen osa kiertolaiselämää. Yhdessä laaditaan ryöstösuunnitelmia ja harjoitellaan rosvoustaitoja. Kirjan hulvaton huumori syntyy hauskoista persoonista ja hurjista tilanteista, jotka venyttävät oikean ja väärän käsityksiä, niin että lapset vuoroin kauhistelevat, vuoroin ihastelevat Rosvoloita.

Kirjasarja sopii loistavasti luettavaksi sekä tytöille että pojille, ehkä noin 6-100-vuotiaille. Rosvolat elävät riemastuttavaa elämää, josta voisi ottaa vähän mallia tavalliseen lapsiperhearkeen. Ainakin turhan sovinnaisuuden, suorittamisen ja tiukkapipoisuuden voisi heittää menemään, kuunnella lapsia enemmän ja herkutella vielä enemmän.

Kolu voitti tällä sarjan ensimmäisellä osalla Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2010. Me Rosvolat -kirjasarjaa on luettu blogeissa melko paljon, ja siitä on kovasti pidetty, enkä yhtään ihmettele miksi. Kirsi, Nanna ja Marika ovat kuunnelleet Rosvoloita äänikirjoina (kuten mekin), ja ne sopivatkin äänikirjoina aivan loistavasti automatkojen ajankuluksi. Sitähän vain odottaa, milloin ne Rosvolat kaartavat pakettiautonsa meidän auton nokan eteen ja ryöstävät meidät putipuhtaiksi. Meiltä he saisivat saaliiksi yleensä hyvät eväät ja usein (varsinkin Rosvoloita kuunnellessa) myös irtokarkkeja tai sipsejä. Lapset ehkä salaa haaveilevat, että heidätkin ryöstettäisiin johonkin rosvoperheeseen.

Muita ihastuneita blogeja: Amman lukuhetki, Luen ja kirjoitan (jossa kerrotaan nelivuotiaan Rosvolat-innostuksesta), Lukutoukan kulttuuriblogi ja Kujerruksia.