Laura Lähteenmäki: Iskelmiä

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä, 2013
Kustantaja: WSOY
Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen
Sivuja: 230




- Etkö sä tiedä, että rakkaudesta se hevonenkin potkii, Samuli jurottaa. - Sitä paitsi noihan ovat pikkujuttuja. Iskelmiä, kultapieni, iskelmiä.

Laura Lähteenmäen Iskelmiä on kirja, jonka haluaisin omien tyttärieni lukevan. Oikeastaan haluaisin jokaisen nuoren tytön ja tyttöjen äitien lukevan tämän kirjan.

Näin se käy. Näin menetetään itsetunto ja kadotetaan sielu. Näin eletään parisuhdehelvetissä ja näin siihen jäädään elämään. Ja sitten - näin siitä voi myös selvitä.

Iskelmiä-kirjan päähenkilö on Aino Mallinen, 16-vuotias, vilpitön ja reipas partiotyttö. Aino ei ole suosittu tyttö, eikä kuuluu luokan tyttöjen pääjengiin, mutta hänellä on tarpeeksi itsetuntoa vetää partiotyttöjen porukkaa niin, että tytöt rakastavat häntä. Hänellä on myös muutama hyvä ystävä ja hyvät suhteet kotiväkeensä. Aino on niin sanotusti sinut oman elämänsä kanssa.

Kunnes kuvioihin astuu Samuli, poika, jota Aino on tuskin huomannut, mutta joka luokkaretkellä huomaa Ainon ja nipistää Ainoa poskesta, pian jo suuteleekin sen ensimmäisen suudelman. Onhan se vähän kovakourainen suudelma, mutta Samuli on niin ihana. Hänen kanssaan voi hassutella ja nauraa ja harjoitella läheisyyttä. Ja nyt joku haluaa Ainon, ottaa kainaloon ja kulkee yhdessä niin, että kaikki näkevät.

Mitä siitä, jos Samuli on ajanut mopolla linnunpojat kuoliaaksi? Pojat ehkä tekevät sellaista. Mitä siitä, että pian Samuli kieltää pitämästä hameita ja piilolinssejä, etteivät muut pojat kinnostuisi Ainosta? Sehän on aika söpöä. Mitä siitä, jos Samuli äkkiä tönäiseekin? Mitä sitä, jos rillit rikkoontuvat huitaisusta? Niin, mitä siitä, koska Samuli osaa pyytää anteeksi ja katua ihan vilpittömästi.

Aino oppii tutkimaan Samulin ilmeitä, hän oppii olemaan varuillaan. Ainon harrastukset, ystävät ja muu elämä jäävät toisarvoisiksi. Aino muuttuu, on kiukkuinen ja väsynyt. On vain Samuli, jonka kanssa pitää olla varuillaan: Syytän itseäni. Minun ei pitäisi ärsyttää häntä ja minun pitäisi olla enemmän varuillani. Täytyisi olla tarkempi, mutta toisaalta en uskalla kytätä häntä. Samuli ei pidä kyyläyksestä - kukapa pitäisi? - vaan hermostuu.

Laura Lähteenmäki on kirjoittanut täysosuman. Tämä on nuortenkirja, joka ei lässytä eikä liioittele vakavaa asiaa. Kirja ei ole liian ahdistava eikä missään nimessä liian synkkä, vaan kauniisti kirjoitettu. Kieli kietoo mukaansa, elää Ainon elämää todeksi. Ainon rakastuminen on kuvattu juuri niin ihanana, kuin ensi rakkaus on. Samuli on juuri niin ihana, kuin nuori poika voi olla. Pikkuhiljaa lisääntyvä ahdistus hiipii salakavalasti lukijan tajuntaan. Ja ei, tilanteesta ei pääse irti. Juuri näin voisi käydä kenelle tahansa.

Tarvitaan vanhempien havahtuminen, tarvitaan ystävien tukea ja tarvitaan Ainon oma oivallus, ennen kuin Samuli jää. Siitäkin eteenpäin tarvitaan vielä paljon hyviä asioita, ennen kuin solmut alkavat aueta ja paha jää taakse. Ja tässä on Ainon viesti tyttöjen äideille: Tunnen vieläkin niskassani Samulin napsun, ja siitä on jo aikaa. Sehän ei ollut edes viimeisin kerta. Haluaisin kysyä joltakulta, miten seurustellaan, miten ollaan, kuinka paljon siedetään ja mikä on liikaa, mutta en voi puhua tästä kenenkään kanssa.


Myös Mari A, Sinisen linnan Maria ja Tainoiden taikaa - blogin Tintti ovat pitäneet kirjasta.