Blogistanian parhaat kirjat 2018 - näin äänestän

Tänään kirjablogeissa äänestetään Blogistanian parhaista kirjoista. Äänestys on perinne, joka on jatkunut jo vuodesta 2011.

Blogistanian Finlandian tulokset voi huomenna tarkistaa kello 10.00 blogista Tuntematon lukija,  Tieto löytyy blogista Hannan kirjokansi, Kuopus löytyy blogista Yöpöydän kirjat ja Globalia puolestaan blogista Kirjamies.


Tässä ovat Luettua elämää -blogin pisteet:


Blogistanian Finlandia:




1. Peter Sandström: Äiti marraskuu  3 p

Peter Sandtrömin Äiti marraskuun lukeminen ilahduttaa mieltä. Tavalliset ihmiset, absurdit tapahtumat, kipeät tosiasiat - näistä on elämä tehty. Sandström rakentaa veijaritarinoita, joissa on haikea pohjavire. Hänen lauseensa ei ole ihmeellisen ihana, vaan tavallinen ja tuttu ja siksi niin tosi, vaikka kertoja välillä valehteleekin.

2. Leena Krohn: Kadotus    2 p


Leena Krohn osaa aina ravistella lukijan mieltä ja asetella todellisuuden palikoita uuteen järjestykseen. Krohnin lukeminen ei koskaan ole tylsää. Kadotus jatkaa kirjailijan tasaisen laadukasta ja hienoa tuotantoa.



3. Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin  1 p

Tuukka Pietarisen Yksin ja toisin on puhuttelevaa ja hämmästelevää runoutta. Sanoihin saa vangittua paljon, paljon enemmän kuin pelkän olemassaolon tai yhden elämän. Tästä runoudessa on parhaimmillaan kyse.





Blogistanian Tieto:



1. Maggie Nelson: Argonautit   3 p

Maggie Nelsonin Argonautit on herättelevää luettavaa tavallisesta elämästä, jossa normit on pakko murtaa. Nelson yhdistää tietoa ja tutkimusta oman elämänsä kanssa saumattomaksi dialogiksi. Syntyy oivalluksia, joiden valossa lukija joutuu tarkastelemaan omaakin elämäänsä uudenlaisesta vinkkelistä.



2. Mia Kankimäki: Naiset, joita ajattelen öisin  2 p

Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin on virkistävää ja inspiroivaa luettavaa. On hienoa päästä seuraamaan naisolettettujen tutkimusmatkailijoiden matkoja maailman eri kolkkiin ja etsiä Kankimäen rinnalla renessanssin naistaiteilijoiden teoksia.  Naiset joita ajattelen öisin avaa uudenlaista tietokirjallisuuden väylää suomalaiseen kirjallisuuteen. Se tekee kirjoittajan ja kirjoittamisprosessin näkyväksi, ja tekee tietokirjallisuudesta henkilökohtaisen lukukokemuksen.


3. Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen  1 p

Enpä muista, milloin olisin lukenut tietokirjaa yhtä nopeaan tahtiin kuin tätä Kari Hotakaisen Tuntematonta Kimi Räikköstä luin. Tunnustettakoon, että en seuraa Formula 1 -urheilua enkä tiedä siitä oikeastaan mitään, mutta nyt tiedän siitä aika paljon enemmän kuin ennen, kuten tietysti tiedän Kimi Räikkösestäkin. Hotakaisen teksti uudistaa tietokirjoittamista kaunokirjalliseen suuntaan, ja ennen kaikkea se on sujuvaa luettavaa.



Blogistanian Globalia:


1. Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2, Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia    3 p

Lucia Berlin on sanataiteen velho ja taituri. On aivan sama, kuinka paljon Berlinin luoma kertojahahmo muistaa väärin tai minkä hän on jopa unohtanut - kaikkein tärkeintä ei olekaan totuus vaan tarina, joka kerrotaan liioitellen, ironisesti tai niin koskettavasti, ettei lukija jää ihmettelemään elämän monia sävyjä. Berlin on kiistattomasti novellitaiteen mestari.




2. Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton    2 p

Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton on sellaista kaunokirjallisuutta, joka saa lukijan huokailemaan onnellisena: että maailma on täynnä tarinoita ja taitavia kirjailijoita, jotka osaavat asiansa. Lucy Bartonin elämäntarina on riipaisevaan tyyliin kirjoitettu, ja se peittää melkein enemmän kuin paljastaa.





3. Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin   1 p

Johannes Anyuru luo dystopian tämän päivän Ruotsiin. He hukkuvat äitiendsä kyyneliin kertoo siitä, kuinka vaarallista on suhtautua äärioikeistolaiseen politiikkaan suvaitsevaisesti tai kuinka vaarallista on ryhtyä jakamaan ihmisiä heidän syntyperänsä perusteella erilaisiin ryhmiin. Tämänhän pitäisi olla historiasta tuttua asiaa, mutta Anyurun sanoma on tarpeen joka päivä nyky-Euroopassa.
Anyuru kertoo tarinansa varmoin kaunokirjallisin ottein.




Blogistanian Kuopus


1. Sarah Crossan: Yksi    3 p

Sarah Crossanin Yksi tuntuu alkuasetelmaltaan epäuskottavalta, sillä siinä kuvataan siamilaisia kaksosia ja heidän nuoruuttaan. Säeromaanin muotoinen tarina vie kuitenkin täysin mennessään. Kaikki on tässä romaanissa kohdallaan.

2. Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina   2 p

Tusinasta löytyy novelli jokaisen nuoren makuun. Päivi Haanpää ja Marika Riikonen ovat tehneet tarpeellista työtä kootessaan 12 eri kirjailijan tarinat samoihin kansiin. Tulos on kutkuttelevan monipuolista luettavaa.


3. Riina Mattila: Järistyksiä   1 p

Riina Mattilan Järistyksiä on aiheeltaan tärkeä kirja. Jos nuori ei sovi normeihin, hänen on raivattava oma tiensä elämiseen. Eikä se ole aina helppoa.



Ensimmäistä kertaa sain äänestää Blogistanian äänestyksissä jokaisessa kategoriassa. Eräänlainen lukemisen juhlavosi siis sekin!

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä, 2017
Alkuteos: A Little Life, 2015
Suomentaja: Arto Schroderus
Kustantaja: Tammi
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 937
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä (Kiitos lainasta, N!)


Hanya Yanagiharan Pieni elämä voitti viime vuonna Blogistanian Globalia -äänestyksen, eli kirjabloggaajat äänestivät sen viime vuoden parhaaksi käännöskirjaksi. Vähän aikaa sitten se palkittiin myös Jari Helleman -palkinnolla. Palkintoraati kehui suomentaja Arto Schroderusta muun muassa tasalaatuisesta työstä ja sujuvasta puhekielen suomentamisesta. Shcroderus on kiitokset ansainnut.

Pieni elämä pääsi yllättämään minut lukijana monella tavalla. Se koukutti aivan vastustamattomasti heti ensisivuiltaan. Tällaisen tiiliskiven onkin syytä tehdä niin, sillä muuten sen lukeminen olisi vallan epätoivoista taaplaamista. Vähän väliä havahduin siihen, että parisataa sivua oli hurahtanut ja kellokin rientänyt muutaman tunnin eteenpäin. En vain voinut lopettaa lukemista.

Ihastuin heti kirjan alussa varauksetta kirjan päähenkilöihin, neljään ystävykseen: Judeen, Willemiin, JB:hin ja Malcolmiin. Janosin tietää heistä kaikista lisää. Yanagihara on luonut heistä mielenkiintoisia persoonia, ja heidän ystävyytensä kuvaus on aitoa, reilua ja rakastavaa. Pieni elämä on ystävyyden ylistystä ja muistuttaa siinä mielessä Alexander Dumas'n Kolmea muskettisoturia.

Aika pian alkoi käydä selväksi, että tarinan keskiöön nousee traumaattisen lapsuuden kokenut Jude. Hänen lapsuutensa kauheudet paljastuvat pala palalta, eikä lukija voi kuin kärsiä lapsen mukana. Juden lapsuuteen palataan pienissä osissa takaumina ja vuorotellen takaumien kanssa seurataan ystävysten nykyistä elämää, ja varsinkin Juden yritystä rakentaa luottamusta ympäröivään rakkauteen. Kertojanäkökulmat vaihtelevat sujuvasti, niin että kirjan kerronta pysyy kiinnostavana.

Menneisyys on ahdistavaa, mutta mykyhetkeen on puolestaan kasattu paljon iloa ja toivoa, jota Jude pysähtyy vähän väliä hämmästelemään. Moneen kertaan korostuu ero menneen pahuuden ja nykyisen hyvyyden välillä. Silti menneisyys kurkottaa myös nykyhetkeen, jossa pahenevat kivut ja synkät hetket tuovat oman varjonsa sekä ystävyyteen että rakkauteen. Voiko ihminen koskaan päästä irti kokemastaan pahasta?

Vaikka olin aivan koukussa lukemaani, en voinut olla myös ärsyyntymättä. Jotkin elementit toistuivat kirjassa häiritsevästi uudestaan ja uudestaan - vähempikin alleviivaaminen olisi riittänyt. Paha oli todella pahaa ja hyvä taas aivan älyttömän hyvää. Tunsin lukevani hyvin kirjoitettua aikuisten satua, jossa myös sadun tyyliin toistettiin asiat moneen kertaan. Lisäksi hyvät tyypit olivat koko ajan niin pahoillaan kaikesta, mikä ei ollut heidän syytään, että heistä alkoi tulla lähes pyhimyksiä.

Sadun elementtejä oli myös siinä, kuinka näistä opiskelijanuorukaisista kasvoi menestyjiä, jokaisesta heistä. Kirja onnistui siis olemaan myös amerikkalaisen unelman kuvaus. New Yorkin taidepiirit olivat heille avoimina, ja jokainen kulki vääjäämättömästi kohti menestyjän kohtaloaan. Välillä piipahdettiin hengittelemässä eurooppalaisia vaikutteita ja tuntui, kuin tämäkin manner olisi olemassa vain heitä varten.

Ärsyyntymisestäni huolimatta ja kirjan epäuskottavuudesta välittämättä olen suositellut kirjaa jo vaikka kuinka monelle ystävälleni kesälukemiseksi. On nimittäin aivan varmaa, että tämä kirja vie mennessään. Voisin myös kuvitella lukevani kirjan uudestaan, sillä niin paljon rakastin noita ystävyksiä. Liikutuin heidän elämästään ja yhteydestään. Kaikki sadun hyvät ihmiset tekivät minunkin elämästäni hyvää, ja koska tiiliskiven lukeminen vei kuitenkin viikon verran, ehdin kiintyä heihin kaikkiin sydänjuuriani myöten.



HelMetin vuoden 2018 lukuhaasteessa kirja sopii minulla kohtaan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä (se ei kyllä ole kirjan pääasia). Kirja on luettu useissa blogeissa. Linkitän tässä vain muutamaan blogiin, joista löytyy lisää linkkejä: Rakkaudesta kirjoihin, Lukuisa, Kirjanurkkaus, Kulttuuri kukoistaa, Kirjaluotsi, Lumiomena, Kirja vieköön!  ja Kirsin kirjanurkka.

Blogistanian parhaat kirjat - näin äänestän

Blogistanian-äänestyksen logot: Marja-Leena Liipo

On taas aika osallistua perinteiseen Blogistanian parhaat kirjat -äänestykseen. Tänä vuonna äänestän kahdessa kategoriassa: Blogistanian Finlandiassa ja Blogistanian Globaliassa. Blogistanian Finlandiaa emännöi Hurja hassu lukija ja Blogistanian Globaliaa Oksan hyllyltä -blogi.

Lisäksi Blogistanian Kuopusta emännöi Yöpöydän kirjat -blogi ja Blogistanian Tietoa Hannan kirjokansi, mutta näihin äänestyksiin en voi osallistua, koska olen lukenut hyvin vähän viime vuonna ilmestyneitä lasten- tai nuortenkirjoja saati tietokirjoja (en varmaan yhtäkään). Äänestystulokset julkaistaan emäntäblogeissa maanantaina 5.2.2018.

Blogistanian Finlandia -valintani: 

1. Juha Hurme: Niemi    3 p.

Hurme nostaa historiasta esiin hauskoja tapahtumia, sattumia ja kummallisuuksia siihen tahtiin, että päätä pyörryttää. Tietoa tulee tuutin täydeltä, mutta silti kirjan sivut kääntyilevat tiuhaan eikä tekstiin väsy. Hurmeen kirjoitustyyli on vetävää. Paitsi kommentointia, hän käyttää 
muutenkin värikästä kieltä. 





2. Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa       2 p.



Lukukokemuksena kirja oli vaikuttava ja paljas. Se on vahvaa kaunokirjallisuutta, joka lause lauseelta ja sivu sivulta hahmottaa menetyksen karttaa ja jättää sen myös lukijan omaksi.










3. Petri Tamminen: Suomen historia     1 p.

Suurista tapahtumista voi kertoa pienesti. Poliittiiset mullistukset, sodat ja suurmiehet piirtävät historian ääriviivat ja niiden sisään mahtuu jokaisen suvun ja jokaisen ihmisen oma tarina.

Blogistanian Globalia -valintani:

1. Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö       3 p. 



Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministeriö on suurta kirjallisuutta. Suurella tarkoitan sitä, että se liikuttaa ihmistä sydänjuuria myöten. Se ottaa häpeilemättä kantaa maailman epäkohtiin ja silti kertoo myös elämän kauneudesta. Mikään, ei mikään, ole elämässä täydellistä ja silti elämässä on myös täydellisen onnen hetkiä. Mihin muuhun kuin tämän toteamiseen kirjallisuutta tarvitaan?





2. Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha      2 p.

Hilary Mantelin novellikokoelma Margaret Thatcherin salamurha edustaa sellaista laatukirjallisuutta, että lukijana tunnen itseni hemmotelluksi. Jokainen kokoelman 11 novellista on ristiriitoja ja vaihtuvia tunnelmia täynnä, ja niissä on yllätyksiä, jotka pitävät lukijan vireänä. On turha etsiä hyvää ja pahaa, minkäänlaista mustavalkoista maailmaa näistä novelleista. Sen sijaan on pakko pidätellä hengitystään useampaan otteeseen.



3. Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (Napoli-sarjan toinen osa)     1 p.  


Sarjan viehätys on juuri siinä, miten tytöt kasvavat ja heräävät yhteiskunnalliseen tietoisuuteen patriarkaalisen yhteisön keskellä ja kuinka paljon perhekeskeinen kulttuuri ja perheiden väliset riippuvuussuhteet heidän elämäänsä ohjailevat. Raha ja toimeentulo, macho-kulttuuri, perheen kunnia ja velvollisuudet rakentavat naisten ympärille vankilan, jossa on vaikea elää. 





Sitten ei kuin jännittämään äänestystuloksia!

Gaute Heivoli: Etten palaisi tuhkaksi

Gaute Heivoli: Etten palaisi tuhkaksi, 2012
Alkuteos: For jeg brenner ned, 2010
Kustantaja: WSOY
Suomentja: Päivi Kivelä
Kansi: Anna Makkonen
Sivuja: 306
Mistä sain kirjan: oma ostos


  Niin ne siis liittyvät yhteen. tarina pitkästä matkasta ja isän kuvasta, ja tarina Dynestolin tuvanuunin tuhkasta. Tarinat punoutuvat toisiinsa ja liittyvät kaikki tarinaan tulipaloista. Tuhka oli siis peräsin samasta uunista, jonka piippu kesäkuun 3. päivän vastaisena yönä 1978 jäi törröttämään mustana ja yksinäisenä kuin karsittu puu. 
  Sitä kerää palasia yhteen, tuhkaakin. (S. 176.)

Lukeminen on maailman paras harrastus. Tai ehkä lukeminen ei ole edes harrastus vaan elinehto, hengitysken rytmi. Hyvät kirjat, maailman parhaat, nostavat mielen irti maasta ja syöksevät johonkin täysin tuntemattomaan.

Sellainen kirja on Gaute Heivolin Etten palaisi tuhkaksi.

Olen tänä vuonna lukenut kaksi norjalaista kirjaa, ja ne molemmat ovat ravistaneet mieltäni niin, että tuntuu: Dag Solstadtin Ujous ja arvokkuus oli kesän paras kirja  ja keväällä lukemani Gaute Heivolin Etten palaisi tuhkaksi oli kevään paras kirja. Kirjaan liittyi myös yksi parhaista teatterielämyksistä, jonka olen koskaan kokenut. Näin nimittäin keväällä Teatteri Mukamaksen kansainvälisillä nukketeatterifestivaaleilla kirjan pohjalta tehdyn nukketeatteriesityksen, jonka kohtaukset eivät haalistu. Plexus Polairen esitys Cendres (Tuhkaa) oli silkkaa magiaa.

Maaginen on tietysti myös Heivolin kirja. Se kertoo tarinan pienestä norjalaiskylästä, jota tuhopolttaja terrorisoi keväällä 1978. Samalla se kertoo tarinaa kirjailijaksi kasvamisesta ja surusta. Pohjattomasta suruista, jota lapset tuottavat vanhemmilleen ja pohjattomasta surusta, jolla rakas ihminen hyvästellään: Olin valehdellut hänelle. Nähdessäni isäni viimeisen kerran minä valehtelin hänelle, ja se valhe antoi hänelle rauhan. Niin asia oli. (S. 194.)

Tämän kaiken se kertoo eleettömästi. Heivoli johdattaa lukijan tuhopolttajan nahkoihin ja kuvaa tavallisten kyläläisten elämä, joka järkkyy, kun liekit lyövät kohti taivasta ja bensanhaju löyhkää rakkaan ihmisen vaatteista. Hän kertoo kirjailijan syyllisyydestä  ja vanhempien peloista. Miten löytää oman itsensä ja miten sen kanssa pitäisi elää?  Miksi rakkaus on niin havoittuvaa, miksi suurinkaan rakkaus ei riitä? Mikä saa kunnollisen pojan tuhoamaan?

Kirja etenee vuoroin nykyhetkessä, vuoroin menneisyydessä. Nykyhetkessä kirjailija muuttaa takaisin kotikyläänsä ja alkaa kirjoittaa tuhopoltoista, jotka tapahtuivat hänen syntymävuonnaan. Seuraavaksi siirrytään vuosien taakse ja kuljetaan tuhopolttajan askelissa. Hänen pään sisäänsä ei kuitenkaan päästä, sillä näkökulma ei ole koskaan hänen. Niinpä lukija jää miettimään, mikä oli tuhopolttajan motiivi. Oliko sitä? Selittämättömälle ei anneta selitystä. Lukija jää hämmennyksen valtaan - ehkä vastausta ei ole.

Heivolin kieli välittyy lukijalle kirkkaana ja yksinkertaisuudessaan kauniina. Suomentaja Päivi Kivelä on tehnyt ilmeisen tarkkaa työtä, sillä lukeminen on vaivatonta ja vaikuttavaa yhtä aikaa. Edelleenkin näen kirjailijan kumartuneena kirjoituspöytänsä ylle ja tuhopolttajan liikkumassa yöllisillä retkillään, kumpikin omien demoniensa riivaamana. Näen myös äitien ja isien hahmot, suruunsa ja pelkoonsa jähmettyneet: Pojan käsi täytti hänet lämmöllä, lämmöllä jota hän ei ollut koskaan aiemmin kokenut, lämmöllä joka saattoi tulla vain Dagista ja jonka vain hän koko maailmassa saattoi ottaa vastaan. Ja vain hän koko maailmasssa kuuli poikansa äänen. Se kuiskasi hänen korvansa juuressa:
 - Äiti, äiti, pikku äiti kulta. (S.155.)

Edelleenkään en tiedä, miten saisin savun hajun haihtumaan.


Etten palaisi tuhkaksi voitti Norjassa Brage-palkinnon vuonna 2010, ja se äänestettiin vuoden 2012 Blogistanian Globalia -äänestyksen voittajaksi. Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. näissä: Les!Lue!, Kirjapolkuni, Sinisen linnan kirjasto, Oota, mä luen tän eka loppuun, Lumiomena, Mari A:n kirjablogi, Leena Lumi, Kulttuuri kukoistaa ja Kirjasfääri, josta löytyy myös kattava linkkilista moniin muihinkin blogeihin, joissa kirja on luettu.

Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan 19. Kirjan päähenkilö on unelma-ammatissasi: hän on kirjalija.

John Williams: Stoner

John Williams: Stoner, 2015
Alkuteos: Stoner, 1965
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Bazar, e-kirja
Kansi: kuva Getty Images / Stephen Carroll Photography
Sivuja: 237
Mistä sain kirjan: oma ostos





Rakkaus kirjallisuutta kohtaan, kieltä kohtaan, mielen ja sydämen arvoituksia kohtaan, rakkaus joka ilmeni kirjainten ja sanojen pienissä, erikoisissa ja yllättävissä yhdistelmissä, niissä jotka painettiin tummimmalla ja kylmimmällä musteella mitä löytyi - tuon rakkauden hän oli kätkenyt kuin se olisi ollut luvatonta ja vaarallista, mutta nyt hän uskaltautui paljastamaan sen aluksi varovasti ja sitten rohkeasti ja lopulta ylpeästi. (S. 106.)

Stoner rakastaa kirjallisuutta ja se riittää. Se kantaa yhden elämän.

Loppukesäni lämpö on tullut paitsi auringosta myös kytevästä palosta, jonka Stoner aiheutti. John Williamsin kirjoittama realistinen elämäntarina kirjallisuuden tutkijasta ja yliopisto-opettaja Stonerista on kaiken kehunsa ansainnut. Kuka ikinä ymmärsikään nostaa tämän teoksen historian pölystä, teki palveluksen lukijoille ympäri maailman. Vuonna 1965 ensi kerran ilmestynyt kirja on saanut uuden elämän, ja Ilkka Rekiaron suomennos on Stonerin hengitystä.

Kirjan alku siirtää lukijan 1800 - 1900-luvun taitteen Keskilänteen, Missourin savisille pelloille, vaiteliaan illallispöydän ääreen. Elämään tyytyminen on siinä: on työ, on tarkoitus. Kuka tarvitsee enempää, kuka tohtisi vaatia enempää?

Stoner ei vaadi, mutta hän saa: hän saa kirjallisuuden ja hän saa sanat. Ne saavuttavat Stonerin vaivihkaa, mutta ne muuttavat kaiken. Vai muuttavatko ne lopulta mitään? Sanoista Stoner saa työn ja tarkoituksen. Hänestä tulee opettaja, jonka opettajuus on häikäisevää, kun hän uskaltaa paljastaa rakkautensa ylpeästi. Saviset pellot eivät kuitenkaan katoa, elämään tyytyminen ei katoa, vaiteliaisuus ei katoa.

Stonerin elämäntarina edustaa miehisen ja vahvan amerikkalaisen realismin perinnettä. Williamsin tyylissä on John Steinbeckin selkeyttä ja varmuutta ja Raymond Carverin tarkkuutta. Williams on kerronnassaan kuitenkin myös modernisti, pelkistäjä, ja siinä on hänen vaikutuksensa tinkimättömyys. Kun kaikki elämän tapahtumat todetaan virtana, yhtenä tapahtumien ketjuna, lukija joutuu itse töihin. Täytyy itse nostaa ne sanat, ne pienet vihjeet, joihin takertua ja joista roikkua kuin henkensä hädässä, sillä Stonerin elämä on kerrottu kuin ohimennen. Sanat etenevät, kerronta on huomaamatonta, mikään ei korostu. Williams luottaa sanoihin, jotka sopivassa järjestyksessä toisten sanojen kanssa kertovat elämän.

Stoner oli lukupiirikirja, joka oli liikuttanut tai ahdistanut (tai molempia) lähes kaikkia lukijoita. Teoksen vaikutus oli vavahduttava. Silti kaksi lukupiiriläistä oli onnistunut välttämään vavahdukset. Stonerin avuttomuus perhe-elämässä oli heille liikaa. Miten voi asettaa kirjallisuuden kaiken oikean elämän edelle? Riittääkö se?

En tiedä. Stonerin elämässä ei jäänyt vaihtoehtoja: normien mukainen elämä ei tuonut hänelle onnea, vaan hänen onnensa löytyi kirjallisuudesta, opettajuudesta, epäsovinnaisesta romanssista. Yritän kuvitella hänen elämäänsä ilman kirjallisuuteen syttynyttä rakkautta - sanat, opettajuus ja tasavertainen rakkaus olisivat jääneet kokematta. Stonerin intohimo on lopulta paljon enemmän kuin moni elämässään koskaan saa. Stoner löytää kirjat, Stonerin tytär löytää alkoholin, Stonerin vaimo jää etsimään - ja hänen etsintäänsä on tuskallista seurata.

Nyt käytän sanaa, jota olen käyttänyt jo kerran tänä vuonna, ja se sana on 'armollinen'. Käytin sitä kuvaamaan Petri Tammisen Meriromaania, joka myös kertoo erään miehen elämäntarinan. Stonerkin on armollinen kirja. Jollekulle toiselle Stoner voi olla armoton ja karu kirja elämästä, jonka pitäisi olla jotain enemmän. Minulle Stonerin elämä riitti sellaisena kuin sanat sen kantoivat. Toinenkin adjektiivi nimittäin pyrkii esiin, ja se on tässä: 'kaunis'. Stoner on niin kaunis, että moni kaunis tarina on sen jälkeen ruma, kuin elämän pilkkaa.


Stoner on tämän vuoden käännöskirjallisuuden tapaus. Kirjablogeissa sitä on luettu paljon: Kulttuuri kukoistaa,  Kirjoista ja muista kertomuksista, Lumiomena, Lukuisa, Eniten minua kiinnostaa tie, Leena Lumi, Reader, why did I marry him?, Sinisen linnan kirjasto, Kirjojen kamari, Ullan luetut kirjat, Ilselä, Järjellä ja tunteella, Ei vain mustaa valkoisella. Lukutoukan kulttuuriblogi, La petite Lectrise, Amman lukuhetki ja Kirjojen keskellä.