Ari Folman ja David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja

Ari Folman ja David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja, 2019
Alkuteos: The Diary of a Young Girl, 2017
Kuvitus: David Polonsky
Suomentaja: Anita Odé
Kustantaja: Tammi
Kansi: David Polonsky
Sivuja: 153
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Rakas Kitty

Toivon voivani uskoa sinulle kaiken, mitä en ole tähän asti kertonut vielä kenellekään, ja toivon sinun olevan minulle suurena tukena (s. 9).

Ari Folmanin ja David Polonskyn sarjakuvateos Anne Frankin päiväkirja on vaikuttavaa luettavaa. Se kertoo ja kuvaa toisen maailmansodan aikaa nuoren tytön näkökulmasta. Tyttöhän ei ole kuka tahansa tyttö, vaan Anne Frank, juutalaistyttö, joka kuoli keskitysleireillä, 6 miljoonan muun juutalaisen kanssa. Hänen päiväkirjastaan tuli koko maailmalle yksi holokaustin muistomerkeistä.

Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1947. Päiväkirjat toimitti kirjaksi Anne Frankin isä, Otto Frank, joka oli ainut Frankin perheen jäsen, joka selvisi keskistysleireistä hengissä.

Kirja alkaa vuodesta 1942, kun Anne saa päiväkirjan 13-vuotissyntymäpäivälahjakseen. Tavallisen oloinen, tavallisen nuoren tytön elämää elävä tyttö ottaa päiväkirjan heti ystäväkseen. Hän kirjoittaa kirjaansa avoimesti tunteistaan ja havainnoistaan ja paljastaa sille kaikki salaisuutensa.

Samaan aikaan, kun Annen mieli alkaa herätä ihastuksille ja epämääräiselle kiukuttelulle, maailmantilanne ympärillä kiristyy. Natsit hyökkäävät Hollantiin, johon Annen isä oli vienyt perheensä turvaan jo 1930-luvulla, pois Saksan juutalaisvihamielisestä ilmapiiristä. Pian Annen perhe saa kirjeen SS:ltä. Kaikki juutalaiset tiesivät, mitä kirjeen saaminen tarkoitti - matkaa keskitysleirille.  Annen perhe pakenee maan alle. He piiloutuvat Salaiseen siipeen, isän yrityksen ullakkohuoneistoon, yhdessä isän entisen työkaverin perheen kanssa.

Alkaa kahden vuoden piileskely, josta Anne raportoi päiväkirjaansa.
Salaisen siiven asukkaat kuulevat auttajiensa kautta uutisia ulkomaailmasta ja elävät kiinni jäämisen pelossa. Silti heidän elämänsä on myös hyvin arkista ja sisältää esimerkiksi ruuanlaittoa, opiskelua ja  ja ajankulun keksimistä.

Viimeisen merkintänsä päiväkirjaan Anne on tehnyt 1.8.1944.

Annen päiväkirjoja ei voi lukea ilman tietoa siitä, että hän kuoli Bergen-Belsenin keskistysleirillä helmi-maaliskuussa 1945, vain noin kuukautta ennen kuin englantilaiset joukot vapauttivat leirin 12.4.1945. Mahtoiko hän toivoa loppuun asti vapautumista ja isänsä ja äitinsä näkemistä. Mahtoiko hän haaveilla tulevaisuudesta: rauhasta ja paremmasta ruuasta? Aivan varmasti.

Ihmismieli kurottaa tulevaisuuteen, vaikka toivoa olisi hyvin vähän, tai ei ehkä ollenkaan. Tämä kuva aikuisesta Anne Frankista liikuttaa minut kyyneliin asti: Olen ollut usein alakuloinen, mutta en koskaan epätoivoinen. Pidän piiloutumista vaarallisena seikkailuna, joka on romanttista ja mielenkiintoista. Kuvailen jokaisen puutteen huvittavana päiväkirjassani. Olen päättänyt, että vietän toisenlaista elämää kuin muut tytöt ja myöhemmin toisenlaista elämää kuin tavalliset kotirouvat. Tämä on hyvä alku mielenkiintoiselle elämälle, ja siksi, vain siksi, minun täytyy nauraa vaarallisimpinakin hetkinä huvittaville tilanteille. (S. 133.)

Ari Folman ja David Polonsky ovat tehneet huolellista työtä Anne Frankin päiväkirjan tutkimisessa. Annesta ja hänen perheestään on saatu esiin hyvin persoonallisia piirteitä. Ajan painostava tunnelma välittyy kuvissa, joissa natsit esiintyvät tai Amsterdamia poimmitetaan. Sotakuvat ovat harmaita ja uhkaavia.

Annen haaveita ja unelmia puolestaan kuvataan värikkäästi. Kuvakulmat ja yksityiskohdat vaihtelevat kerronnassa sujuvasti. Mieleeni jäi myös kuva Salaisen siiven yhteisestä ruokailusta, jossa Anne kuvittelee jokaisen kanssaeläjänsä eläimeksi. Ajankuva, 1940-luku, henkii joka sivulla.

Anne Frankin päiväkirja on monella tapaa ajankohtainen teos - taas, aina. Euroopassa äärioikeisto on taas voimissaan ja juutalaisviha on nostanut päätään yleisen rasistisen ajattelun ohessa. Syntipukkeja etsitään milloin mihinkin epäkohtaan, vaikka tosiasiassa taloudelliset olot ovat olleet pitkään paremmat kuin koskaan ennen maailmanhistoriassa.

Ajankohtaisena tämä sarjakuvateos on myös kuvatessaan eristystä. Maailmanlaajuinen epidemia pakotti meidät eristäytymään kotehimme maaliskuussa 2020. Anne Frank eli erityksissä kaksi vuotta. Jonkinlaisen perspektiiviä meidän tilanteeseemme voi saada myös siitä, millaista ruokaa piileskelijöille salakuljetetaan sota-aikana, jolloin elintarvikkeet olivat kortilla. Meitä eivät uhkaa pommitukset, eikä meidän tarvitse pelätä natsien koputusta ovella.

Luin Nuoren tytön päiväkirjan 8. luokalla. Nyt omat tyttäreni ovat saman ikäisiä ja hekin lukivat tämän sarjakuvan. Heitä järkyttivät eniten natsit. Miten maailmassa voi olla tuollaista pahuutta?

Nuorena en ymmärtänyt seurata lukiessani Annen kasvutarinaa, vaikka luin hänen mielenmyllerryksistään suhteellisen kiinnostuneena. Silloin minuakin kiinnosti enemmän ajankuvaus, eli toisen maailmansodan tapahtumat ja natsien julmuus, joka tuntui käsittämättömältä. Nyt oma lukukokemustani syveni myös sitä kautta, että vertasin Annen ja omien tyttärieni kasvamista. Ajattelen, että Anne oli ennen kaikkea nuori tyttö. Saman ikäinen kuin tyttäreni ovat nyt. Nuoruus on aina sama. Ja elämä on niin haurasta - ainutlaatuista ja katoavaista.

Yhden ihmisen elämä. Kuuden miljoonan ihmisen elämä.

Tämä hieno sarjakuvateos on luettu ainakin Kirjojen keskellä -blogissa. Osallistun teoksella Lukuviikkoon ja Helmetin lukuhaasteeseen.

Suosittelen tutustumaan myös näihin ilmiöihin, jotta holokausti ei unohtuisi:
1. Twitterissä Auschwitzin museo (@AuschwitzMuseum).
2. Lontoon Orange tree -teatterin loistava esitys Amsterdam, joka on nähtävissä ilmaiseksi vielä tämän viikon ajan (27.4.2020 asti). Se kertoo juutalaisnaisesta, joka asettuu asumaan Amterdamiin ja kohtaa siellä historian uudelleen.

Amos Oz: Juudas

AMos Oz: Juudas, 2018
Alkuteos: Ha-besova al-pi Jehuda, 2014
Suomentja: Minna Tuovinen
Kustantaja: Tammi
Kansi: Emmi Kyytsönen
Sivuja: 357
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Amos Oz (1939 - 2018) oli tunnettu israelilainen kirjailija, joka kannatti juutalaisten ja arabien rauhanomaista rinnakkaiseloa ja palestiinalaisvaltion perustamista. Hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa Juudas kulkeutui luettavakseni lukupiirin kautta, enkä olisi sitä varmastikaan itse osannut poimia lukulistalleni.

Juudas sijoittuu 1950-luvun lopun Jerusalemiin, jossa nuori yliopisto-opiskelija, Shmuel Ash, joutuu tyttöystavänsä hylkäämäksi ja hänen elämänsä menee sijoiltaan. Opiskelu ja lopputyön aihe "Jeesus juutalaisten silmin" muuttuvat merkityksettömiksi, ja kun samaan syssyyn myös kotiväen rahallinen avustus loppuu, on Shmuelin hankittava työtä. Työpaikka löytyy Rabbi Elbazin kujalta, jossa erikoinen kaksikko - appiukko ja miniä - viettää yhteiseloaan.

Shmuelin tehtävä on keskustella ikääntyneen juutalaismiehen, Gershom Waldin, kanssa päivittäin ja huolehtia hänestä muutaman tunnin ajan. Miniä Atalja katoaa taustalle, mutta hänen hämmentävän kaunis ja erikoinen persoonansa lumoaa Shmuelin kokonaan.

Gershom Wald ei ole luonteeltaan mikään helppo keskustelukumppani. Keskustelujen aiheet eivät toki myöskään ole helppoja. Niissä luovitaan Jeesuksen ajan Jerusalemissa ja sitten taas 1950-luvun Israelin, uunituoreen juutalaisvaltion, poliittisessa ilmapiirissä. Onko Israelin valtion ja palestiinalasiten rinnakkaiseloon minkäänlaista ratkaisua olemassa?

Juudas on oikeastaan silkkaa filosofiaa kannesta kanteen. Sen lukeminen on juuri siksi ilo. Shmuelin vilpitön innostuneisuus, Gershom Waldin kyynisyys ja Ataljan patoutunut viha kietoutuvat vyyhdeksi, jossa jokaisella on paikkansa. Samalla asetutaan Israelin valtion olemassaolon oikeutuksen, vihamielisen arjen ja sodan kauhujen keskellä. Ataljan mies, Gershom Waldin poika, on kaatunut Israelin itsenäisyyssodassa. Poika on liian suuri uhri valtiosta, ja sen uhrin kanssa Israelissa eletään joka päivä.

Juudaksen tarinaan kirjailija Oz tarjoaa aivan uuden näkökulman nuoren intoilijan, Shmuelin suulla. Historia on tehnyt Juudaksesta petturin ja hylkiön. Kokonainen uskontokunta kantaa hartioilaan hänen rikostaan nimessään, mutta entäs jos Juudas oli Jeesuksen opetuslapsista uskollisin, ensimmäinen aito kristitty. Entäs jos hän uskoi loppuun asti ja pettyi kaikista eniten, kun Jeesus ei pelastanutkaan itseään, kun hän ei astunutkaan alas ristiltä?

En muista, milloin olisin lukenut yhtä filosofista ja kiinnostavaa historiallista ja polittiista tekstiä kaunokirjasta. Minna Tuovisen suomennoksessa ajatus pysyy kirkkaana koko ajan. Kirja oli lukupiirikirja, ja se sai kiitosta Israelin monimutkaisten jännitteiden kuvaajana ja Jeesuksen ajan historian uusista näkökulmista. Moitimme kuitenkin kirjan naiskuvaa. Salaperäinen Atalja jää viettelijättären rooliin, eikä hänen ajatukseilleen juuri anneta sijaa. Keskustelut ovat miesten alaa. Lukeminen ja kirjoittaminen, joita tässä kirjassa tehdään paljon, ovat myös miesten töitä.

Aiemmin olen lukenut Ozin tuotannosta vain hänen esikoisteoksensa Ehkä jossain muualla, joka kertoo erään kibbutsin arjesta. Se ei ole näin syvällisesti filosofinen teos, mutta verkkainen kerronta ja vivahteikas ihmiskuvaus ovat siinä jo olemassa. Ozin lukeminen tekee nykyihmiselle hyvää, sillä se saa katsomaan ihmisiä vähän lämpimämmin, moniulotteisina persoonina. Jokaisen elämästä kun löytyy henkilökohtaisia, mutta myös ympäröivän yhteisön ja yhteiskunnan aiheuttamia ristiriitoja. Siinäpä sitten koetamme parhaamme mukaan elää.

Olen viime aikoina tutustunut Lahi-idän lähihisotiraan monen eri teoksen kautta. Erityisesti sarjakuvat ovat tehneet mullistusten kourissa rimpuilevasta Lähi-idästä tutun: Marjanne Satrapin Persepolis-sarjakuvat sijoittuvat Iraniin, Riad Sattoufin Tulevaisuuden arabi kertoo pienen pojan lapsuudesta 1970-luvulla ensin Gaddafin Libyassa ja sitten al-Assadin Syyriassa. Guy Delisle puolestaan elää israelilaista arkea 2000-luvun Jerusalemissa. Haluan ehdottomasti lukea myös Ozin teoksia lisää.


Juudas on luettu myös kirjablogeissa Kosminen K, Jokken kirjanurkka sekä Sanoissa ja sivuilla.