Tampereella oli Supermessu-viikonloppu. Moottoripyörien, kotimaan matkakohteiden ja puutarhan laitamilta, viinipullojen takaa löytyi kirjabloggaajan keidas: kirjamessut. Aluksi hämmästelin pientä messualuetta, (aikaisemmilla messukerroilla näytteilleasettajia on ollut paljon enemmän), mutta sitten kiittelin messujen mukavaa kokoa ja rauhallista tunnelmaa. Parin alle kouluikäisen poikaviikarinkin kanssa tilanne pysyi hallinnassa. Pöytiä sai kierrellä nautiskellen, mutta ennen kaikkea messuilla oli ohjelma, jota voi täydestä sydämestään kehua. Kiitän Tampereen Messuja pääsylipusta!
Perjantai 11.4.2014 - Terhi Rannela
Bloggaaja-kollega Sara, P. S. Rakastan kirjoja -blogista, innosti minua lähtemään messuille jo perjantaina, vaikka alun perin tarkoitukseni oli panostaa lauantaihin. Vaati pientä urheilumieltä pakata lapsia mukaan ja ajatella nauttivansa messuilusta, mutta yltiöpäinen seikkailu kannatti. Niin vain kävi, että Terhi Rannelan pirteä olemus vangitsi myös pienten kuuntelijoiden huomion.
Kirjailija Taija Tuominen haastatteli Terhi Rannelaa, ja aiheena oli Rannelan uusin kirja,
Punaisten kyynelten talo. Kirjaa on blogattu melko paljon, ja siitä on pidetty blogeissa, joten mieleni oli jo valmiiksi avoin kirjailijan kuuntelemiselle, vaikka en itse ole kirjaa lukenut. Ja miten kiinnostavasti Rannela kertoikaan! Hän oli silmin nähden innostunut aiheestaan ja ajatuksesta, että on omalta osaltaan parantamassa kirjallaan maailmaa.
Punaisten kyynelten talo sijoittuu Kambodzaan ja kertoo punakhmerien julmuuksista. Kirjan syntymisen taustalla on vahva tunne, jonka Rannela koki omalla Kambodzan matkallaan. Sattui olemaan kansainvälinen naistenpäivä, kun hän vieraili punakhmerien vankilassa Phnom Penhissä. Vankilan seinillä oli tuhansia kuvia vangeista, joiden kohtaloa on vaikea edes ajatella. Eräs kuva ei jättänyt Rannelaa rauhaan. Siinä oli kuvattu Chan Kim Srun pienen poikansa kanssa. Heidät oli surmattu erittäin raa'asti muutaman päivän päästä kuvanoton jälkeen. "Kerro minun tarinani", oli nainen vaatinut Rannelalta, ja Rannela kertoi.
Kirjailija ei uskonut löytävänsä naisesta mitään tietoa, mutta Kambodzan dokumentaatiokeskus oli tunnistanut hänet ja Rannela sai heiltä apua tietojen keräämisessä. Punakhmerit olivat olleet tietojen dokumentoinnissa yhtä tehokkaita kuin natsit aikoinaan, joten jotain löytyi. Niin alkoi syntyä tarina kuvan kaltaisen naisen elämästä.
Haastattelijan pyynnöstä kirjailija luki otteen kirjastaan ja se oli niin rankka, että sitä pystyi hädin tuskin kuuntelemaan. "Miltä tuntui kirjoittaa tätä?" Tuominen kysyi. Rannela kertoi, että kirjoittaminen oli raskasta ja itsestään piti muistaa pitää huolta, mutta toisaalta täytyy muistaa, että "kirjoittaminen oli vain varjo oikeasta kärsimyksestä".
Taija Tuominen kehui nuorta kirjailijaa hyvin reippaaksi, koska tämä on jaksanut tehdä valtavan tutkimustyön aiheensa eteen. Rannela kiitteli toimittaja-ammattiaan siitä, että hän haluaa ottaa asioista selvää. Hän myös tuntee vahvasti, että hänellä on velvollisuus kirjoittaa ja kantaa ottava kirjallisuus on valinnut hänet.
Lauantai 12.4.2014 - Tommi Kinnunen ja Anni Kytömäki
Tämän kevään kaksi kohutuinta ja kiitellyintä esikoiskirjailijaa olivat kirjamessujen lauantaiaamupäivän vetonauloina. Molemmat osoittautuivat valloittaviksi persooniksi, joita oli ilo kuunnella. Heitä yhdisti myös suorastaan satumainen tarina kirjojen päätymisestä kustannettaviksi. Helmet oli osattu poimia talteen!
Ensimmäisenä Kirja-lavalle nousi Tommi Kinnunen, joka tuntui olevan vieläkin hämmästynyt kustantajalta saamastaan puhelinsoitosta, jossa hänen "viikonloppuharrastuksensa" luvattiin kustantaa. Nyt "harrastus",
Neljäntienristeys, on myynti- ja arvostelumenestys. Myös haastattelija, kirjalija Karo Hämäläinen, kehui vuolaasti Kinnusen kirjaa ja kertoi jääneensä koukkuun jo kirjan ensi kohtauksesta.
Minua kiehtoi Kinnusen kasvaminen kirjailijaksi. Hän on valokuvaajasuvun kasvatti, jonka 7-henkisessä perheessä luettiin paljon. Hän kertoi muistavansa, kuinka sunnuntaisin talossa oli hiljaista, koska kaikki lukivat. Mies on ammatiltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka on kirjoittanut aiemmin harrastelijateatterille. Kun hän oli jättänyt kirjansa kustannettavaksi, hän oli saanut kiitosta siitä, ettei koskaan ollut ollut kustannettavana kirjaa, jossa olisi ollut yhtä vähän pilkkuvirheitä. (Huomaatteko myös punakynän opettaja-kirjailijan omistuskirjoitustyövälineenä!)
Neljäntienristeys sijoittuu Kuusamoon, josta kirjalija on kotoisin. "Mies voi lähteä Kuusamosta, mutta Kuusamo ei koskaan miehestä", hän sanoi. Kinnusen suvun omia tarinoita on ikään kuin kehyksenä kirjassa. Suvussa on ollut Kuusamon ensimmäinen kätilö, ja kirjan ensimmäinen kohtaus perustuu suvussa kerrottuihin tositarinoihin. Myös valokuvaajan ammatti on suvusta tuttu. Silti kirjalijaa naurattaa, että hänen äidilleen soitetaan ja kysytään, saadaanko tulla katsomaan heidän taloaan tai kysellään, miten äidin appiukko kuoli. Kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat kuitenkin fiktiota.
Luin
Neljäntienristeyksen lauantaiaamuna loppuun ja tekisi tässä kovasti mieleni ryhtyä kertomaan siitä enemmänkin, mutta koska kyseessä on lukupiirikirja, voin arvioida sen vasta lukupiirin kokoontumisen jälkeen. Joka tapauksessa kirjailijan kohtaaminen ja kuunteleminen oli antoisaa ja syvensi lukukokemustani, josta kuulette parin viikon päästä lisää.
Toinen kiinnostava esikoiskirjalija oli Anni Kytömäki, jonka teos
Kultarinta on jo esineenä niin kaunis, että tekisi mieli katsella sitä koko ajan. Kytömäki oli messuilla toimittaja Matti Kuuselan haastateltavana. Kuusela oli selvästi hyvin vaikuttunut kirjasta. Hän kuvaili sitä kauniiksi ja hyvin perinteiseksi suomalaiseksi kirjaksi, jonka kaltaista ei kuitenkaan ole vielä aikaisemmin kirjoitettu. Teoksen luontokuvaus oli puhutellut Kuuselaa aivan erityisesti.
Kytömäksi kertoi, että oli alun perin alkanut kirjoittaa satua, mutta kun tarina ei ollutkaan mahtunut vaadittuun seitsemään sivuun, siitä oli ruvennut muodostumaan romaani - jossa on 644 sivua! Gummerruksella oli mennyt viisi päivää ymmärtää teoksen arvo.
Jotain samaa oli sekä Kinnusen että Kytömäen kirjoitustavoissa. Kytömäkikin kertoi kuunnelleensa isoäitinsä tarinoita ja kyselleensä häneltä historiallisia faktoja. Lapsen kuvaukseen hän oli käyttänyt omia muistojaan siitä, millaista oli olla lapsi. Isän ja lapsen metsäretkien esikuvana oli ollut isoveljen ja tämän tyttären yhteiset metsäretket. (Terveisiä isoveljelle!) Eli kirjoittaessa kirjailijan omat havainnot vaikuttavat taustalla, mutta henkilöt alkavat elää omaa elämäänsä. Heidän kanssaan pitää välillä neuvotella, mihin he suostuvat.
Kuusela oli poiminut kirjablogeista kiittäviä sanoja kirjasta ja luki niistä otteita ääneen. Hän vallan liikuttui niitä lukiessaan. Hänelle oli käynyt samoin, kuin jollekin bloggaajalle, joka oli jäänyt kirjaan eikä olisi halunnut sieltä pois - eikä haluaisi lukea mitään muuta pitkään aikaan. (Mielestäni tunnistin tästä
Ilselän Minnan arvion.) Kuusela toivoikin, että vaikka suurin osa bloggaajista on naisia, myös metsämiehet löytäisivät kirjan.
Kytömäki on myös luontokartoittaja ja pianisti! Rakkaus luontoon näkyy hänen teoksensa aiheessa ja rakkaus musiikkiin näkyy hänen kielenkäytössään. Nuorella, päättäväisen oloisella kirjailijalla oli selvä näkemys kirjallisuudesta. Tämä näkemys yhdisti Terhi Rannelaa ja Anni Kytömäkeä: "Romaanit saavat aivan rehellisesti parantaa maailmaa", vakuutti Kytömäki.
Onko elämää messujen jälkeen?
Supermessuista jäi hyvä mieli. Vaikka näyttelyitä oli joka lähtöön, ne jakaantuivat laajentuneeseen Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen mukavasti, eikä missään tuntunut olevan järjetöntä ruuhkaa. Neljä alle yhdeksänvuotiasta lasta, jotka oli houkuteltu lauantaina paikalle metrilakulupauksella ja uusilla lastenkirjoilla, viihtyivät hyvin matkailumessujen puolella ja lopulta myös kirjoja etsimässä. Perheenpää pääsi maistelemaan viinejä, kun vaimo lupasi ajaa koko revohkan kotiin. Tekemistä oli siis koko perheelle.
Kokonaisuutena kirjamessutunnelmat olivat taas niin riemastuttavia, että kotona on ollut melkein vaikea olla, kun ei voi lukea koko ajan! Nyt on vino pino messulöytöjä tuossa odottamassa, Rannelan ja Kytömäen kirjat päällimmäisinä.
Kiitän
Poplaarin Pekkaa ja
P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saraa mitä parhaimmasta messuseurasta ja kehotan kaikkia vierailemaan Saran blogissa, jossa on paljon hienoja kuvia ja lisää tunnelmia messuilta (mm. Milja Kauniston haastattelusta)! Ja sitten vain parantamaan maailmaa - lukemalla!
Iiro Küttner: Puiden tarinoita. Puuseppä, 2014
