Roddy Doyle: Hihittäjähoito

Doyle Roddy: Hihittäjähoito, 2001
Alkuteos: The Giggler Treatment, 2000
Kuvittaja: Brian Ajhar
Suomentaja: Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 105
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Herra Mack odotti innolla työpäivää, sillä tänään hän testaisi kaikkien aikojen suosikkikeksejään, viikunatyynyjä. Tehdas valmisti 365 keksilajia, eri keksiä vuoden jokaisena päivänä. Herra Mack piti niistä useimmista, ja joitain hän aivan rakasti. Mutta viikunatyynyt olivat ehdoton huippu. - - (S. 6 - 7.)

Herra Mackin päivä on kuitenkin muuttumassa painajaiseksi, sillä hihittäjät ovat järjestäneet hänelle kauhean koston. Kun selviää, että kostoon ei olisikaan aihetta, seuraa hirvittävä hössötys, että kosto saadaan peruttua. Kaikkeen tähän saadaan kulumaan muutama sekunti. (Oikeasti kirjan tapahtuma-aika on ehkä maailmanhistorian lyhin kirjaksi ikuistettu hetki.)

Roddy Doylen Hihittäjähoito on hulvaton lastenkirja. Ennen joulua luin lapsille ääneen Doylen kirjan Rover pelastaa joulun, joka on Hihittäjähoidon jatko-osa. Nyt selvisikin moni asia, joita joulukirjassa vähän ihmettelin. Kirjat toimivat täysin itsenäisinäkin, mutta suosittelisin silti lukemaan molemmat - tosin sillä varoituksella, että hyvän maun rajoja koetellaan molemmissa.

Hihittäjähoidon idea on päätön, mutta ehkä juuri siksi (lapsia) huvittava. Voin kertoa kaikille aikuisille, että kannattaa todellakin kohdella lapsiaan oikeudenmukaisesti, sillä jos aikuinen ylittää sopivan käytöksen rajat ja huutaa ja räyhää lapsilleen tai rankaisee heitä syyttä suotta, hän saa kokea armottoman koston. Ja se kosto on astuminen koirankakkaan, jonka hihittäjät asettavat aikuisen jalan alle.

Hihittäjähoidossa on monta napakymppiä: Ensinnäkin herra Mack on ammatiltaan keksinmaistaja. Lapset alkoivat heti haaveilla maistajan urasta karkkitehtaassa tai jäätelö- tai keksitehtaassa. Toiseksi aikuisten ruma käytös tulee kirjassa rangaistuksi. Lapset varoittavat edelleen minua siitä, että jos suutun turhaan, tulen astumaan koirankakkaan. Kolmanneksi kirjassa on vauva, joka juttelee "Tät-täh". Lapset muistavat vieläkin, miten pikkuveljen (silloin 11 kk) silmät alkoivat loistaa aina, kun kirjasta luettiin "tät-täh" ja miten hän alkoi jutella meille omaa "tät-täätään". Voisin sanoa, että Hihittäjähoito on monella tapaa aktivoiva ja mieliinpainuva kirja.

Sitten ovat vielä ne älyttömyydet, jotka kutkuttavat mukavuusrajoja. Eihän kirjassa tokikaan ole miljoonia lukuja, eihän koira - edes Rover - voi juosta Egyptistä Pariisiin sekunnin murto-osassa, eihän lokki osaa puhua... Mutta sadussa voi ja oikeudenmukaisessa maailmassa voi.

Vietän blogissani irlantilaisten klassikoiden kuukautta ja olen haalinut irlantilaisia lastenkirjojakin luettavaksi. En tiedä, luetaanko Doylen lastenkirjoja vielä Irlannissa, eli en tiedä, ovatko Hihittäjähoito ja Rover pelastaa joulun nousemassa klassikkoasemaan kotimaassaan. Mutta yhtä kaikki, varsin viihdyttävää tekstiä Doyle on kynästään taikonut. Kaparin suomennos tukee viihtymistä. Jos en Rover pelastaa joulun -kirjasta aivan vakuuttunut ollutkaan, niin Hihittäjähoito on jo klassikko tässä perheessä.

Ja lopuksi, jos olet aikuinen ja astut joskus koirankakkaan, mieti tykönäsi: "Miksi jouduin hihittäjähoitoon?" Mutta muista, ettei se ehkä olekaan hihittäjähoito. Se voi olla pelkkä kakka. (S. 104.)

Roddy Doyle: Rover pelastaa joulun

Roddy Doyle: Rover pelastaa joulun, 2002
Alkuteos: Rover Saves Christmas, 2001
Kuvittaja: Brian Ajhar
Suomentaja: Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

 

Roddy Doylen Rover pelastaa joulun on hulvaton joulukirja. Tarina ei ole todellakaan mikään klassinen joulutarina, ei juoneltaan eikä tyyliltään. Kirjan alussa kaktukset ja liskot keskustelevat Dublinissa. Siis, mitä? Mitä tekemistä niillä on Dublinissa tai mitä tekemistä niillä on joulun kanssa?
Ei aluksi mitään. Kertoja joutuu aloittamaan alusta. Lopulta tarinaan saadaan joulupukki ja Petteri-porokin mukaan, sillä...
  Pukkia huolestutti kovasti.
  Jos lahjat eivät olisi perillä, siihen loppuisi se touhu. Ei lahjoja, ei pukkia. Sillä tavalla se toimi. Lapset kautta maailman lakkaisivat uskomasta häneen. Taikuus katoaisi ja pukki olisi vain ikivanha mies, jolla ei ole mitään tekemistä. (S. 26.)

Ongelma on siinä, että Petteri-poro on keski-ikäinen, hän kaipaa lepoa ja on kyllästynyt hommaansa pukin ykkösporona - kaiken lisäksi hän on kipeä. "Älä nyt viitsi, Pete", pukki sanoi. "Miljoonat lapset odottavat meitä. Meidän täytyy jakaa lahjat." " Siitähän se mättääkin", Petteri sanoi. "Siinä on koko juttu nykyään. Lahjoja, lahjoja, lahjoja. Ne on lellitty piloille. Nykyajan mukulat. Ne ei edes kiitä." (S. 27.)

Pukki tietää, että vain yksi eläin maailmassa pystyy tuuraamaan Petteriä. Se on renttumainen dublinilaiskoira, Rover, jolla on Afrikan kokoiset aivot uuniperunan kokoisessa päässä (s. 31).

Doylen kertojankyvyt ovat suorastaan häijyt. Hän paiskoo lukijaa minne haluaa, komentelee ja yrittää lopuksi huijata lukijan rahatkin. Perinteinen tarinankerronta rikotaan monella tapaa. Kirjan luvut eivät etene järjestyksessä ja välillä hypitään vallan muihin kuvioihin. Kertoja keksii päättömiä juonenkäänteitä ja liittää tarinaan aivan kummallisia juttuja. Lisäksi joulun sankari, Rover-koira, on kaikkea muuta kuin pukin pyyteetön apulainen. Hänethän kiristetään auttamispuuhiin. Kuvittaja Brian Ajhar on piirtänyt Roverin kaikkea muuta kuin sankarillisen koiran näköiseksi - melko luihultahan tuo näyttää kansikuvassakin.

Rover-koiran urotöistä tuli kirja, joka herätti lapseni tajuamaan, miten törkeästi kirjailija saattaa vedättää lukijaa. Tarinassa ilantilaislapsista tulee joulupukin apulaisia jouluyön lahjanjakourakkaan. He siirtyvät Irlannista Suomen Lappiin, Korvatunturille hups vaan. Lasten perässä Lappiin singahtavat myös liskot, noin vaan. Kertoja lupaa paljastaa, miten siirtyminen onnistui: Vastaus on seuraavassa luvussa, sivulla 65. Käy vilkaisemassa. Me odotamme sen aikaa. (S. 60.) Kun lukija etsii pyydetyn sivun esiin, kertoja nauraa hänelle päin naamaa: Hah hah. Narrasin. Se on salaisuus. (S.65.)

Mietin välillä, miksi tämä kirja on suomennettu, sillä käänteissään se on paikoin liiankin nokkela, eikä käännettynä niin hauska kuin ehkä englanniksi olisi. Lisäksi tarina pohjautuu lopulta hyvin vahvasti irlantilaiseen jouluperinteeseen, jossa pukki käy jakamassa lahjat savupiipun kautta jouluyönä. Lahjojen jakamisessa on hurja hoppu, jotta pukin toiminta pysyisi salassa ja se ehdittäisiin hoitaa ennen aamunkoittoa. Suomalaislapsia ihmetytti, tarvitaanko lahjojen jakamiseen näin paljon salaperäisyyttä, koska meillä joulupukki kävelee reilusti ovesta sisään jakamaan lahjat. Tarvitaanko savupiipusta benji-hyppäävää vauvaa tai liskojen pitkää kieltä pujottamaan paketit vaikeisiin paikkoihin?

Toisaalta, lapsia nauratti kovasti, kun luin tätä ääneen. Kaipa jouluntaian voi viedä äärimmäisyyksiin, leikitellä ihmeellisillä tempuilla ja tehdä tavallisista lapsista, jopa vauvoista, sankareita. Lämpenin minäkin vähitellen tälle ilkikuriselle tarinalle. Monta päivä lapset kertoivat hyvänä vitsinä Hah hah. Narrasin. Se on salaisuus. - sitaattia. Eräs toinenkin sitaatti kirjasta tarttui, mutta sitä en viitsi tähän kirjoittaa, koska se voisi olla vähän ala-arvoinen...

Suomalaislapsille kirja sopi myös siksi, että Suomi on kirjassa tärkeä, koska joulupukki on todellakin sijoitettu asumaan Suomeen. (Onhan siinäkin jo syytä kääntää kirja suomeksi.) Perinteiset, suomalaiset joulukirjat on luettu moneen kertaan, joten oli ehkä hyväkin saada tuulahdus anglosaksista joulunviettoa iki-ihanien Kunnaksen joulukirjojen keskelle.

Rover pelastaa joulun sopii siis oikein hyvin joulunajan piristykseksi. Roverilla sain myös kuitattua yhden kirjan lukupiirin irlantilaisteemaan. Ensi kesän Dublinin-matka on jo mielessä, ja aion siellä etsiä tämän kirjan alkuperäiskappaleena käsiini, sillä muutaman sanonnan haluan nähdä Doylen alun perin kirjoittamana. Niin, ja ainakin yksi Doylen aikuisten kirja on jo lukulistalla.