Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

Italo Calviono: Jos talviyönä matkamies, 2009, 4. painos (ilm. suomeksi 1983)

Alkuteos: Se un notte d'inverno un viaggiatore, 1979

Suomentaja: Jorma Kapari

Kustantaja: Tammi

Kansi: Timo Mänttäri

Sivuja: 275

Mistä sain kirjan: omasta hyllystä

On olemassa rajalinja: toisella puolen ovat ne jotka tekevät kirjoja, toisella ne jotka lukevat. Minä haluan pysyä lukijana ja siksi katson tarkasti että pysyn aina tuon linjan toisella puolen. Muuten pyyteetön lukuharrastus lakkaa tai ainakin muuttuu muuksi ja sitä minä en halua. (S. 98.)

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas, jo 14. kerran. Nyt tapahtumaa emännöi Kartanon kruunaamaton lukija -blogi ja mukana on 27 kirjablogia. Kannattaa käydä kurkkimassa, mitä klassikoita nyt on napattu luettavaksi. 

Oma valintani oli selvä, sillä luin syksyllä Maria Laakson mainion teoksen Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus, ja sen innoittamana aloin paikkailla aukkojani länsimaisen kirjallisuuden historiasta. Muun muassa Italo Calvinon postmoderni klassikko vuodelta 1979 oli lukematta. Postmodernismi on muutenkin jäänyt melko vieraaksi tyylikaudeksi. Mieleeni tulee lähinnä Paul Austerin New York -trilogia, eikä sitten oikein muuta. 

Italo Calvion puolestaan on minulle tuttu muutamasta mieleenpainuneesta lukuhetkestä. Muistan kirjoittaneeni jonkin hänen Marcovaldo-novellinsa pohjalta yo-aineharjoituksena novellianalyysin. Novellin tunnelma on jäänyt mieleeni, sillä se oli unenomainen ja kiehtova. Myöhemmin olen luettanut oppilailla hänen villiä pienoisromaaniaan Halkaistu varakreivi. Siinä on absurdi meno, mutta myös selkeitä opetuksia hyvän ja pahan ikuisesta taistelusta.  

Jos talviyönä matkamies on sitten taas jotain ihan muuta. Absurdi tunnelma on tallella. Myös hullua huumoria ja pisteliästä satiiria riittää tässä teoksessa. Jotain ärsyttävääkin koin. Ärsyttävimpänä seikkana silmilleni ponnahti teoksen naiskuva, joka oli melko stereotyyppinen, lähinnä koristeellinen. 

Teos alkaa siitä, että lukija asettuu tuoliinsa ja aloittaa uuden kirjan. Ulkopuolinen kertoja-tarkkailija kuvaa häntä yksikön 2. persoonamuodossa: Olet aloittamassa Italo Calvinon uutta romaania Jos talviyönä matkamies. Rentoudu. Keskity. Karkota mielestäsi kaikki ajatukset. Anna sinua ympäröivän maailman haihtua hämärään. (S. 5.) Olemme metafiktion ytimessä. Kirjassa lukutapahtuma tehdään näkyväksi. 

Jokainen lukija, myös siis minä itse, samaistun tietenkin vahvasti fiktiiviseen tilanteeseen, koska olen juuri tarttunut Italo Calvinon teokseen Jos talviyönä matkamies. Lukemisen autuutta ja siihen liittyviä odotukseia ja valmisteluja kuvataan hartaasti. Häiriötekijöitäkin tietysti on monenlaisia. Calvino nimeää ne lukuisat erilaiset kirjat, jotka on täytynyt ohittaa ennen kuin käsiin on tarttunut juuri tämä tietty kirja, jota nyt luetaan. Oheen ovat jääneet muun muassa Kirjat Jotka Aiot Lukea Kun Ensin Olet Lukenut Muita ja Kirjat Jotka Pitkän Aikaa Ovat Kuuluneet Lukuohjelmaasi (s. 7). 

Ongelmat iskevät toden teolla, kun lukija (minä), huomaan, että teoksessa on jotain pielessä. Se alkaa toistaa itseään. Niinpä lukijan (minun) on lähdettävä kirjakauppaan vaihtamaan painokseni uuteen. Kirjakaupassa lukija tapaa lukijattaren ja heidän välilleen syntyy kiinnostava keskustelu heidän lukemistaan kirjoista, ja juuri tästä samaisesta kirjasta, joka molemmilla on kesken.

Tapahtumat lähtevät vyörymään kuin trilleri. Kaikenlaisten sekaannusten jälkeen etsitään aina vain uusia teoksia, joista jokin ehkä on juuri se, jota ensin lähdettiin etsimään. Jäljet johtavat yliopistoon, jossa enemmän ja vähemmän oikeasta elämästä vieraantunut professori Uzzi-Tuzii esittelee omia teorioitaan, joita toinen professori rientää kiistämään. Seuraavaksi lähdetään seuraamaan petollista kääntäjää, jolla on ties minkälaisia yhteyksiä eri valtioiden salaisiin palveluihin. Kirjallisen kentän tekijät kyseenalaistetaan kirjailijoita myöten.  

Lukijan itsensä (minun) ote elämästä alkaa lipsua ja hän päätyy itsekin seikkailuun. Hänen elämänsä alkaa muistuttaa fiktiota yhä enemmän, ja hänen käsiinsä päätyneet teokset puolestaan sekoittavat pakkaa entisestään. Ne ovat kuin tyyliharjoituksia erilaisita romaanigenreistä. Mukaan mahtuu noir-tyylistä dekkaria, japanilaista erotiikkaa, lännenseikkailua, jne.  Lukija (minä) innostuu aina uudesta romaanin alusta, mutta ei koskaan saa lukunautintoaan päätökseen.

Voisi luulla, että Calvinon romaani hajoaa mahdottomuuteensa ja sivujuoniinsa, mutta käykin niin, että siitä kehkeytyy nokkela metafiktio, jonka turvin kirjailija sivaltaa terävästi sinne tänne. Alussa esitetty autuas lukuhetki pilkotaan palasiksi, jonka jälkeen lukija joutuu kyseenalaistamaan koko kirjallisuuden mielekkyyden: kustantamot, kääntäjät, kirjailijat, teokset, sensuuri, yliopistotutkijat ja lopulta lukijat itsekin koheltavat sitä ja tätä, tekevät kompromisseja tai pelaavat omaan pussiinsa niin, että puhdasta taidetta, täydellistä romaania, ei ole lopulta missään. 

Seuraavan kerran, kun lukija (minä) taas tarttuu uuteen teokseen, hän voi hetken miettiä, millaiset vaikeudet on ylitetty, että juuri kyseinen kirja on päätynyt juuri hänen käsiinsä juuri sinä hetkenä. Jokainen kirja on antautumista suuren seikkailun ja sattumusten, ehkä jopa päättömyyksien armoille.  

Olen osallistunut kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen joka kerta. Haaste on mainio tapa ylläpitää kirjallista aktiivisuutta ja lukea itselle tuntemattomaski jääneitä klassikoita. Aikaisempina vuosina olen lukenut nämä teokset: 

1. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
2. Voltaire: Candide
3. Alfred Döblin: Berlin Alexanderplats
4. Gabriel Carcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
5. Henry James: Naisen muotokuva
6. Maria Jotuni: Huojuva talo 
7. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
8. Evelyn Waugh: Mennyt maailma
9. Margaret Mitchell: Tuulen viemää

10. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

11. Volter Kilpi: Alastalon salissa 

12. Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli

13. Jonathan Swift: Gulliverin retket

Oli taas ilo osallistua tähän perinteeseen. Heinäkuun lopussa taas tavataan näissä merkeissä!

Helmetin vuoden 2022 lukuhaasteessa sijoitan Calvinon klassikon kohtaan 8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua. Teosta on myös luettu ahkerasti kirjablogeissa. Liitän tähän Tekstiluolan julkaisun, josta löytyy lisää linkkejä. 

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto, 2021

Kustantaja: Otava

Sivuja: 377

Kansi: Anna Tuori

Mistä sain kirjan: oma ostos

Kun kirja kertoo minulle uuden ajatuksen, etsin sen totuutta tunteistani. Ei ole eroa sillä, onko kyse luonnontieteellisestä tiedosta vai epämääräisemmästä, hyväksyn tai hylkään ajatukset tunteitteni perustella. Pääasia että koen oloni turvalliseksi, että ajattelen itsestäni hyvin. Kaikki faktat ovat tunnekysymyksiä. 

     Totuuden tiellä ei koskaan ole ymmärtämättömyys, vaan pelot, koetut vääryydet ja menneet kärsimykset. 

WALT (S. 103)

Jukka Viikilä voitti vuoden 2021 Finlandia-palkinnon teoksellaan Taivaallinen vastaanotto. Tiesin teoksenn sisällöstä hyvin vähän ennen kuin ostin sen itselleni Tampereen Kirjafestareilta: tiesin, että se kertoo avosydänleikkauksesta. Tämän yhden ennakkotiedon perusteella tiesin myös pitäväni kirjasta. Kun puhutaan avosydänleikkauksesta, puhutaan elämästä ja kuolemasta, ja silloin ollaan kirjallisuuden syvimpien teemojen äärellä. Oikeastaan minulla oli teoksesta muutakin ennakkotietoa: Olen lukenut myös Jukka Viikilän aiemman teoksen, Finlandia-voittajan vuodelta 2016, Akvarelleja Engelin kaupungista, ja pidin siitä. Arvasin siis senkin perusteella, että pitäisin tästä uudestakin teoksesta. Oikeastaan minulla oli varastossa kolmaskin ennakkotieto, kaikista merkittävin tieto ja se oli se huimaava tieto, että Taivaallinen vastaanotto oli voittanut Suomen arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon. Tämä tieto sinetöi lopullisesti osto- ja lukupäätökseni. 

Ei ole siis ollenkaan merkityksetöntä, millaisen vastaanoton romaani saa. Finlandia-voitto takaa romaanille monta ostopäätöstä ja sitä myötä monta lukijaa. Kirjan vastaanotto vakuuttaa mahdolliset lukijat kirjan lukemisen mielekkyydestä tai karkottaa lukijat sen ääreltä. Jokaisella lukijalla on paljon enemmän ennakkotietoa kirjasta, kuin hän ehkä tiedostaa. Mielellään ihmiset kertovat, että he valitsevat kirjansa itse, ihan yksin, omien kirjallisten vaistojensa perusteella. Sellainen ei ole mahdollista. Kaiken lisäksi suurin osa lukijoista lukee kuin Walt, tietenkin. Niin minäkin luen. 

Taivaallisesta vastaanotosta muodostui minulle hyvin opettavainen kirja. Kun nyt kirjoitan blogikirjoitustani Taivaallisesta vastaanotosta, tiedostan myös kirjoittavani teosta nimeltä Taivaallinen vastaanotto ja tiedän tekeväni sille taivaallista vastaanottoa. Eikö Jukka Viikilän teos Taivaallinen vastaanotto ole jo valmis, niin sanotusti kirjoissa ja kansissa? Miten minä sitä kirjoittaisin, enhän ole kirjailija, vaan lukija - tässä tapauksessa lukija, joka rakastaa lukemista niin paljon, että haluaa kirjoittaa lukemistaan kirjoista muistoja ylös. Olen myös lukija, jonka ystäväpiiriin kuuluu niin paljon lukemisen harrastajia, että puhun kirjoista paljon. Olen puhunut useammankin ihmisen kanssa Taivaallisesta vastaanotosta ja myös sillä tavoin tehnyt kirjaa nimeltä Taivaallinen vastaanotto. 

Viikilän teoksessa tehdään näkyviksi kirjallisuuden kolme perustaa: tekijä, teos ja lukija, mutta lukija saa nyt keskeisimmän paikan romaanissa. Tekijä, Finlandia-voittaja-kirjailija nimeltään Jan Holm, kirjoittaa kirjaa siitä, kuinka hän joutuu avosydänleikkaukseen. Valmis kirja on romaanissa pilkottu sivunumeroina sinne tänne. Kronologisesti järjestyvää tarinaa kirjasta on turha etsiä. Sen sijaan kirjan kuvitteelliset lukijat, kirjan vastaanottajat ikään kuin kirjoittavat kirjaa omilla lukijareaktioillaan. Mutta on kirjassa tekijöitäkin enemmän kuin tämä yksi Jan Holm. Tai ehkä he ovat kirjailija-lukijoita, jotka olen tunnistavinani heidän etunimistään ja yhdistän heidän fiktiiviset ajatuksensa heidän teoksiinsa. Jos kirjassa nimimerkki Joel toteaa: "Hyvä kirjailija osaa pitää huolta myös väärinymmärryksen poluista", ajattelen heti kirjailija Joel Haahtelaa ja hänen teoksiaan. Mielessäni alkaa syntyä polkuja Taivaallisen vastaanoton ulkopuolelle, kirjallisuuden kenttään, jossa teokset (kirjailijat) käyvät keskustelua keskenään. 

Lukukokemusten ristitulessa kirja jää elämään. Kirjasta puhutaan ja kirjoitetaan. Taivaallisessa vastaanotossa kirjallisuuden kannalta uutta on se, että vastaanotettu kirja muodostuu sen kuvitellusta vastaanotosta. Koska kirja saa "taivaalllisen vastaanoton", sen täytyy olla hyvä. Vai voidaanko kirjan hyvyys mitata sillä perusteella, millaisen vastaanoton se saa? Kun kirja saa taivaallisen vastaanoton, ainakin sen vastaanotto on taivaallinen, kirja ei ehkä kuitenkaan. Voi myös miettiä, onko kirjan hyvyys tai huonous merkittävää laisinkaan, sillä jos kirjallisuuden historiaa tarkastellaan, kriteeristö vaihtelee, koska kirjaa luetaan eri tavoin historian saatossa. 

Kun 1990-luvulla opiskelin kirjallisuustta Tampereen yliopistossa, siellä tutkittiin paljon reseptioestetiikkaa, eli kirjallisuuden vastaanottoa. Tutkittiin sitä, miten eri aikoina kirjallisuutta luetaan, miten jokainen lukija lukee kirjaa omista lähtökohdistaan käsin: historiallinen aika ja aatteet heijastuvat yksittäisten lukijoiden henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin, lukukokemuksiin ja elämänkokemukseen, joiden kautta hän tulkitsee ja arvioi lukemaansa teosta. 

Nyt, kun päivälehtien kirjallisuuskritiikit ovat vähentyneet ja kirjallisuuskeskustelua käyvät yhä enenevästi tavalliset lukijat, jotka perustavat lukupiirejä, kirjablogeja ja julkisia lukupäiväkirjoja, kirjallisuuden vastaanottokin on yhä nopeampaa ja moninaisempaa. Kaikki kommentit - sekä lyttäävät että kiittävät - leviävät nopeasti satojen ja tuhansien lukijoiden silmien eteen. Kirjailijan kirjoittama taideteos elää määritelmissä omaa elämäänsä, jota kirjailija voi vain seurata kauhistuneena tai ihastuneena. Hän kirjoitti, kirja luettiin, ja vastaanottajan päässä kirja on jotain muuta, enemmän tai vähemmän sama, kuin mitä kirjailija tarkoitti. 

Taiteen tekemisen, taideteoksen ja sen vastaanoton kolminaisuus on kiinnostavaa ja alati muuttuva yhtälö. Postmodernistinen kirjallisuus toi näkyville tätä kolminaisuutta yhä selvemmin. Esimerkiksi Italo Calvinon postmoderni klassikkoromaani Jos talviyönä matkamies (1985) leikittelee näillä asemilla ja kyseenalaistaa sekä kirjailijan että teoksen vallan. Viikilän teos ottaa ikään kuin askeleen eteen päin ja keskittyy lukijoihin: Mitä kaikkea heidän ajatuksissaan syntyy? Tarvitsevatko he kirjaa oikeastaan ollenkaan? Mihin he kirjallisuutta käyttävät?  

Viikilän teos on ehkä kirjallisuudellisen teos, minkä olen koskaan lukenut. Se onnistuu olemaan kiinnostava ja hauska, mutta myös puhutteleva ja oivalluttava. Se on romaani kirjallisuudesta, lukijoista, ihmisyydestä ja vähän kirjailijastakin. 

Näin minä siis luin Taivaalllista vastaanottoa ja kirjoitin Taivaallista vastaanottoa. Luin sitä vuoden 2021 joulunpyhinä, kun vietin ensimmäistä jouluani ilman isää, jolle tehtiin avosydänleikkaus vuonna 2000. Se pelasti hänen henkensä vielä 20 vuodeksi. Ahmin Taivallisesta vastaanottosta jokaisen sanan, joka kertoi avosydänleikkauksesta. Luin kirjaa myös 1990-luvun kirjallisuudenopiskelijana, joka teki gradunsa Aino Kallaksen Sudenmorsiamen aikalaisvastaanotosta. Nyt olen kirjoittamassa Taivaallisen vastaanoton aikalaisvastaanottoa. Kirjabloggaajana, kirjagrammaajana ja kirjasomen aktiivisena seuraajana tunnistin fiktiiviset lukijareaktiot, joita Taivaalliseen vastaanottoon on kirjoitettu. Koska olen nainen, mietin lukiessani, millainen olisi naiskirjailijan avosydänleikkauksesta kertovan kirjan vastaanotto, olisiko se yhtä taivaallinen. Kaikki ne asiat, joita olen elämässäni kokenut ja tehnyt, kaikki ne kirjat, joita olen lukenut vaikuttavat siihen, miten Viikilän teosta luin. Kaikkia asioita en tietenkään tunnista, ja kaiken lisäksi luen kuin Walt. 

Riemastuin Viikilän kirjan viisaista aforismeista ja ironiasta, jolla kirjailija tarkastelee omaa elämäänsä ja kirjallisuuden toimijoita ja erityisesti tietysti meitä lukijoita. Kirja näyttää hajoavan ympäriinsä ja sekin on ihanaa. Ehjä tarina on illuusio, johon kirjallisuus ja ihmiselämät on opittu perustamaan. Entäs jos tarina hukkuu, hukkuuko elämäkin, loppuuko se? Onko tarinaton kirja kirja ollenkaan, onko sitä olemassakaan? Jää vain Taivaallinen vastaanotto. 

Vuoden 2021 parhaat lukukokemukset - ja tietysti tilastoja

Tilastoja

Luin yhteensä 83 kirjaa vuonna 2021. Niistä 61 (73 %) oli naisten kirjoittamia kirjoja ja 24 miesten kirjoittamia kirjoja. Tämä on edelleen tietoinen valinta, sillä haluan omalta osaltani pitää naiskirjailijoita esillä. Tutkittu tosiasia kun on, että miehet lukevat lähinnä miesten kirjoittamia kirjoja ja naiset lukevat sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja. Tällöin naisten lukemilla kirjoilla on lähtökohtaisesti puolet vähemmän lukijoita. Jotta kirja jää kaanoniin, se tarvitsee uusia lukukertoja, eli jokainen lukemani kirja on myös teko tasa-arvon puolesta. 

Suurin osa lukemistani kirjoista, 53 kpl (64 %), on kotimaista kirjallisuutta. Uutuuksia, eli vuonna 2021 ilmestyneitä kirjoja on 27 kpl, eli 32 % lukemistani kirjoista. Aika paljon tässä luvussa on lasten- ja nuortenkirjallisuutta, sillä uutuusromaaneita hankin käsiini vasta loppusyksytä. Niitä olen lukenut lomatunnelmissa tässä vuodenvaihteessa. 

Lukemieni kirjojen sekaan mahtui 10 kirjaa, jotka lasken klassikoiksi, eli niiden osuus oli 12 % kokonaisuudesta. Mukana oli sekä perinteisiä klassikoita (kuten Jonathan Swiftin Gulliverin retket), tietokirjaklassikko (Simone de Beauvoirin Toinen sukupouoli II) ja sarjakuvaklassikko (Art Spiegelmanin Maus).

Kirjoista suurin osa oli romaaneja (30 kpl), seuraavaksi eniten luin lastenkirjoja (19 kpl kuvakirjoja lastenromaaneja sekä loruja) ja kolmanneksi eniten (12 kpl) nuortenkirjoja.

Suurin muutos edellisvuosiin on siinä, että luin paljon tietokirjoja, peräti 8 kpl. Niiden aiheet liittyivät ammattiini (suomen kieli, kulttuuri ja kasvatus), ja ne olivat lähes kaikki niin vaikuttavia, että kirjoitin niistä blogiin. Melkein kaikki pääsivät myös parhaiden luettujen kirjojen listalle. 

Vuosi oli myös esseiden ja sarjakuvien vuosi. Molempia luin 8 kpl, ja niidenkin parissa viihdyin todella hyvin. Tosin rajanveto esseeteoksen ja tietokirjan välillä on välillä vähän hankalaa, mutta en anna sen haitata lukunautintoa. 

Lukemiseni on joka tapauksessa selvästi monipuolistunut vuosi vuodelta, ja sen lasken ehdottomasti Kirjagram- ja Goodreads-yhteisöjen ansioksi. Löydän entistä helpommin itselleni sopivaa luettavaa näistä some-kanavista kirjablogien ohella. 

Sen sijaan runokokoelmia luin viime vuonna vain 3 kpl - ja lisäksi neljä lasten lorukirjaa, eli yhteensä ehkä kuitenkin seitsemän runoteosta. Joka tapauksessa mielestäni luin niitä liian vähän. Elämästäni puuttui viime vuonna runous. Lainasinkin nyt vuoden alussa erityisesti runoja luettavakseni, ja ensimmäisen teoksen ehdin jo kuunnellakin. 

Luetuimpia kirjailijoita listallani olivat lastenkirjailijat Roope Lipasti ja Laura Ruohonen, joilta molemmitla luin kolme teosta ääneen pojalleni. Lisäksi luin kaksi teosta ainakin Katja Kalliolta, Katri Kirkkopellolta, J. K. Rowlingilta, J. S. Meresmaalta, Anu Silfverbergiltä, Anne Muhoselta ja Simone de Beauvoirilta. Tosin kaikki kuvakirjojahan en merkitse Goodreadsiin, varsinkin jos niitä luetaan noin 100. kertaa tälle lapsilaumalle. Yritän kuitenkin blogata ja grammata myös lastenkirjoja ahkerasti, koska varsinkin kotimainen lanu on riemastuttavan korkealaatuista ja ansaitsisi paljon näkyvyyttä somessa ja tiedotusvälineissä. Lanu kasvattaa uusia lukijoita ja toivoisn, että kaikki kirja-alan työntektijät joka kanavalla ymmärtäisivät sen merkityksen. 

Vuoden parhaat lukukokemukset 

Vuoden kirkkain tähti: 

Marisha Rasi-Koskinen: Rec

Vuoden vavahduttaja: 

Joan Didion: Maagisen ajattelun aika

Vuoden parhaimmistoon yltävät myös nämä : 

Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Richard Powers: Ikipuut

Axel Schulman: Unohda minut

Vuoden tietokirjat: 

Milja Koskela ja Elina Tuomi: Toisin tehty

Martha C. Nussbaum: Talouskasvua tärkeämpää, Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä

Marta Breen ja Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta (sarjakuva)

Jussi Konttinen: Siperia, Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa

Ville Eloranta ja Lotta Jalava: Sana sanasta, Suomen kielen jäljillä

Johanna Holmström: Märta Tikkanen - tyttö joka tahtoi juosta vetten päällä

Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli 

Toni Morrison: Toiseuden synty

Anu Silfverberg: Sinut on nähty

Vuoden kuvakirjat: 

Kaisa Happonen ja Anne Vasko: Pisara kuonolla, Mur

Katja Kirkkopelto: Molli

Pia Krutsin ja Jani Ikonen: Kaupunki Kukaties

Juhani Känkänen: Tuu yökylään, Apo Apponen!

Laura Ruohonen: Allakka Pullakka

Vuoden löydöt: 

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Elizabeth Gaskell: Cranfordin naiset

Ivan Turgenev: Ensirakkaus

 

Vuoden työvoitot:

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Vuoden paras runoteos:

 Aura Nurmi: Leijonapatsailla

Vuoden sarjakuvateokset: 

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt

Art Spiegelman: Maus

Anne Muhonen: Älä unohda minua

Robin Ha: Almost American girl

Vuoden esseet (tietokirjojen lisäksi ja ohella): 

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema

Leena Krohn: Mitä en koskaan oppinut

Vuoden nuortenkirjat:

Mikko With: Saakelin satanen

J. S. Meresmaa: Naakkamestari

Vuoden äänikirjat (kaikkia näitä luin myös e-kirjana tai painettuna kirjana ja välillä kuuntelin):

Dess Terentjeva: Ihana (lukijana Elena Leeve)

Aura Nurmi: Leijonapatsailla (lukijana Aura Nurmi)

Richard Powers: Ikipuut (lukijana Jukka Pitkänen)

Gabriel Carcia Marquez: Rakkautta koleran aikaan (lukijana Jukka Pitkänen)

Vuoden kirjallisia kohokohtia olivat tietysti Helmet-haasteeseen osallistuminen, kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen osallistuminen kahteen kertaan sekä Helsingin kirjamessut ja Tampereen Kirjafestarit. Kirjagram-tili Luettua elämää sai paljon uusia seuraajia vuodenvaihteessa, ja luulen, että lukeminen harrastuksena on ottanut tuulta alleen ihan valtakunnallisesti. Viime viikkojen lehtikeskustelut ovat nostaneet lukutaidon merkityksen puheenaiheeksi, ja tietysti vallitseva koronatilanne pakottaa ihmiset pysyttelemään kotinurkissa ja harrastamaan siellä. Kirjojen avulla pääsee kuitenkin välillä täysin muihin maailmoihin. 

Hyvää uutta vuotta ja hyviä lukuhetkiä ihan kaikille!