Timo Parvela: Maukka ja Väykkä rakentavat talon

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä rakentavat talon, 2. painos 2010
Kuvittaja: Virpi Talvitie
Kustantaja: Tammi
Kansi: Virpi Talvitie
Sivuja: 107
Mistä sain kirjan: omasta (lasten) hyllystä




Timo Parvelan Maukka ja Väykkä -kirjat ovat aarteita. Näin voin todeta kahden luetun kirjan perusteella.

Maukka on kissa ja Väykkä on koira. He asuvat sinisessä talossa mäen harjalla - paitsi että sininen talo on nyt valunut mäen rinteeseen ja asukkaiden elämä on hankalaa, koska pitää tottua vinoon elämään. Niinpä ystävät päättävät siirtää talon takaisin mäen päälle. Ensin yritetään huijata aurinkoa, jotta saadaan talvioloista kaikki hyöty irti:

- Ymmärtäväkö kaikki nyt varmasti? Maukka kysyi painettuaaan sitä ennen oman piponsa Väykän pään peitoksi. - Me käyttäydymme niin kuin talvi olisi tulossa. Teemme tismalleen samat asiat kuin joka syksy ja saamme auringon luulemaan, että se on erehtynyt. Se lakkaa sulattamasta lunta ja me ehdimme kasata jäljellä olevan lumen laduksi ja hinata talon takaisin mäelle vielä ennen kesää. Onko kysyttävää? (S.15.)

Lopulta täytyy tunnustaa tosiasia ja ottaa työläämmät keinot käyttöön. Voi vain arvata, kenen tehtäväksi talon purkaminen ja kokoaminen jää. Tietenkin Väykän, tuon toimeliaan ja pyyteettömän puurtajan. Maukka tietysti yrittää parhaansa mukaan auttaa, mutta hänen ideansa ovat niin lennokkaita, ettei niistä ole käytännön hyötyä. Ja luonteva laiskuuskin vaivaa.

Parvela saa vangittua näihin satuhahmoihinsa niin paljon inhimillistä luonnetta että lukiessa on pakko myhäillä tyytyväisenä. Juuri näin se menee: toiset haaveilevat ja taiteilevat, toiset tarttuvat toimeen. Molempia tyyppejä tarvitaan, jotta elämässä olisi elämän makua. Miten käykään, kun Maukka syyttää Väykkää mielikuvituksen puutteesta? Ja keitä ovat juhannusyön viuhahtajat?

Vaikka Maukka välillä ärsyttää itsekkyydellään, on hän myös haavoittuva, herkkä taiteilija. Väykän toimeliaisuus puolestaan on turvallista ja varmaa. Virpi Talvitien kuvituksessa hahmot ovat niin ilmeikkäitä, että heidät voi kuvitella eteensä juuri sellaisina kuin he ovat - kerrassaan viehättävinä persoonina.

Hyppäsimme vielä sarjan kakkososan, Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo, yli ja säästelemme sitä joulukalenteriksi. Se on alun perin sellaiseksi suuniteltu ja pianhan onkin joulukalenterin aika.

Kirjojen keskellä - blogin Maija  ja Opuscolon Valkoinen kirahvi ovat näihin Parvelan sankareihin yhtä ihastuneita kuin minä ja lapset. Suosittelen Maukkoja ja Väykkiä sekä lapsille että aikuisille. Ne toimivat melkoisina parisuhdeoppainakin:

- Mutta ystävän minä kyllä tarvitsisin, Väykkä sanoi, kun Maukka oli puolivälissä pihaa. Maukka pysähtyi. Ja kääntyi.
- Millaisen ystävän?
- En minä tiedä. Erilaisen kuin minä, Väykkä sanoi.
- Sellaisen kuin minä?
- Vaikka.
- Vaikka minä en osaa rakentaa ja minä olen välillä rasittava?
- Vaikka minä en osaa laulaa ja minä olen tylsä ja tavallinen, Väykkä vastasi. (S. 105.)

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä, 5. painos, 2010 (teos on ilmestynyt vuonna 2007 mustavalkoisena Itupiikin kustantamana)
Kuvittaja: Virpi Talvitie
Kustantaja: Tammi
Kansi: Virpi Talvitie
Sivuja: 128
Mistä sain kirjan: oma ostos



Paljon onnea syntymäpäivänäsi, Timo Parvela!

Kirjailija Timo Parvela täyttää tänään 50 vuotta. Juhlapäivänä haluan kiittää häntä lukuisista naurunpyrskähdyksistä ja yhteisistä hetkistä lasten kanssa - ja toivoa monia, monia kirjoja lisää.

Parvela on kirjoittanut yli 60 kirjaa, esikoisteoksenaan nuortenkirjan Poika (1989). Tunnetuimpia hänen kirjoistaan ovat Ella-kirjat, Maukka ja Väykkä -kirjat sekä Ansa ja Oiva -kirjasarja. Hän on voittanut myös Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2006 teoksella Keinulauta yhdessä kuvittaja Virpi Talvitien kanssa. Hänen kirjojaan on käännetty paljon eri kielille, erityisesti Ellat ovat Saksassa suosittuja.

Aamulehden syntymäpäivähaastattelussa (18.5.2014) Parvela kertoo työtahdistaan, joka selittää tuotteliaisuuden. Hän noudattaa lukuvuoden mallia, eli hän kirjoittaa elokuun puolivälistä toukokuun loppuun, noin 200 päivää vuodessa, kaksi sivua päivässä. Taustalla vaikuttaa Parvelan oma koulutus ja hänen vanhempiensa ammatti: kaikki ovat opettajia. Minua ovat ilahduttaneet myös Parvelan kolumnit, joissa hän muistuttaa lukutaidon tärkeydestä. Vaikka Parvela on jättänyt opettajan työn kauan sitten, hän kertoo, että hänen ajatuksensa ovat usein koululuokassa.

Parvelan Ella-kirjat sijoittuvatkin kouluun ja kertovat tokaluokkalaisten arjesta. Ne ovat huvittaneet lapsiani ja minua jo monen monta vuotta, ja muistan ikuisesti sen ensimmäisen Ellan, joka oli pudottaa minut sängystä, sillä nauroin niin, että vedet valuivat silmistä eikä kirja ollut pysyä hyppysissä. Lapset suorastaan säikähtivät, sillä en meinannut pystyä lopettamaan. Naurun aiheena oli Ellan opettaja, jonka olemukseen ja elämään Parvela on kiteyttänyt jotain olennaista sekä peruskoulun nykytilasta että ammattikasvattajan työstä. Lapsia jaksavat naurattaa Ellan ja luokkakavereiden kohellukset ja sanailut, aikuislukijaan uppoavat monet muutkin yksityiskohdat.

Tämän kevään yhteisten lukuhetkien sulostuttaja ylitse muiden on kuitenkina tässä: Maukka ja Väykkä. Opuscolon Valkoinen kirahvi on kehunut Maukka ja Väykkä -kirjoja moneen otteeseen. Hänen suosituksestaan olen hankkinut muutaman kirjan lasten omaan hyllyyn, ja kun sain ensimmäisen Maukan ja Väykän meille kotiin, aloitimme sen heti lasten kanssa. Ja kun nyt Pikkukakkonen alkoi esittää Maukkaa ja Väykkää myös televisiosarjana, niin osuimmepa oikein ajan hermoon. Tosin ensimmäisen osan perusteella voin sanoa, että vaikka tv-sarja on ihastuttava, niin kirja on vielä parempi. Toivottavasti sarja innostaa lapset ja aikuiset myös lukemaan Maukan ja Väykän seikkailuja.

Kirja on jaettu 20 lukuun, joista jokainen on 4 - 6 sivun mittainen. Pienille kuulijoille voi lukea yhden luvun illassa, mutta meillä janottiin joka ilta monta lukua putkeen. Kirja oli kaikkien lasten (6-8-vuotiaat) mieleen. Ja sekös ilahdutti äitiä, sillä myönnän ihastuneeni kirjaan päätä pahkaa. Viisaudessaan kirja nimittäin päihittää monta keskivertoa aikuisten kirjaa. Oikeastaan pystyn lähinnä huokailemaan onnellisena, kun mietin tätä kirjaa, ja haluan sen jälkimaun säilyvän mielessäni pitkään. Miksi näin - mikä tässä kirjassa on niin erinomaista?

Maukka on kissa ja Väykkä on koira. He asuvat sinisessä talossaan ja elävät hyvin kissamaista ja koiramaista yhteiselämää. Vai elävätkö oikeastaan? He ovat nimittäin hyvin inhimillisiä ja hyvin erilaisia. Ja siinä on kirjan idea pähkinänkuoressa: Miten sovitella yhteen kahden erilaisen persoonan yhteiselo? Mitä kaikkea voikaan oppia siitä, että rakkain ystävä on niin erilainen kuin itse on!

Maukka on laiskanpulskea, mukavuudenhaluinen ja omahyväinen taiteilijasielu. Hän runoilee öisin, tavoittelee täydellisyyttä, mutta on äärettömän herkkänahkainen. Väykkä puolestaan herää aikaisin aamulla ahertamaan. Hän on touhukas ja avarasydäminen koira, joka saattaa villiintyä kevään tuoksuista, vaikka muuten onkin kovin järkevä. Maukan kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus, suoranainen viisaus, on ystävyyden kantava voima, joka tekee Maukan elämästä turvallista. Toisaalta Maukka järjestää Väykän tasaiseen elämään yllätyksiä ja seikkailua.

Ystävysten keskinäinen kiintymys on sydäntä lämmittävää. Aika kuluu talon töissä, mutta myös juhlissa. Kylänväkeä käy vierailulla ja lintujen syysmuutto laukaisee kaukokaipuun. Pelataan jalkapalloa, harjoitellaan laulukilpailuihin, käydään hiihtoretkellä:
 - Minun sukseni ovat liian pienet, sanoi Maukka.
 - Samanpituiset ne ovat kuin aina ennenkin, Väykkä rauhoitteli.
 - Sauvat ovat liian lyhyet.
 - Samanpituiset ne ovat kuin aina ennenkin.
 - Siteet ovat liian tiukat.
 - Samanlaiset ne ovat kuin aina ennenkin.
 - Aurinko on liian kirkas.
 - Samanlainen se on kuin aina ennenkin.
 - Tämä on ihan kamalaa.
 - Samanlaista tämä on kuin ennenkin, huokasi Väykkä ja lähti hitaasti hiihtämään latua. Maukka tuijotti hetken avuttomana sen peään, mutta lähti sitten seuraamaan. (S. 81.)

Maukka ja Väykkä -kirjan huumori on tahdiltaan hiukan hitaampaa, kuin vauhdikkaiden Ella-kirjojen tykitys. Mutta Maukan ja Väykän seurassa pääseekin nauttimaan mukavasta hymyilystä, joka säilyy suupielessä koko lukemisen ajan, vaikka vaikeitakin asioita mahtuu tämän parivaljakon elämään. Suosikkiluvukseni nousi luku Mukava päivä. Väykkä herää aikaisin ja ahkeroi koko päivän; Maukka - no, Maukka vötkistelee pitkään sängyssä, katselee sadetta ja kirjoittaa yöllä runon. Molemmat voivat kuitenkin todeta päivänsä (Väykkä menee aikaisin nukkumaan, Maukka vasta seuraavan aamun sarastaessa) päätteeksi: Olipa mukava päivä.


Virpi Talvitien kuvitus on silmiä hivelevän kaunista, mutta myös sopivasti vinksallaan. Maukan ja Väykän luonne-erot näkyvät paitsi heidän ilmeissään myös heidän olomuksissaan. Kuva Maukan ja Väykän kalareissulta on suosikkini. Eläinsankareiden työnjako ja olemus on tavoitettu kuvaan, vaikka he näkyvät melko pieninä taustalla. Tarinassahan Väykkä saa kerrankin Maukan houkuteltua mukaansa kalaan. Mutta Maukkapa tahtoo tehdä kaiken täydellisesti, joten hän tutkii oikeaa kalastushetkeä kirjoista ja koko päivä menee sopivien merkkien tarkkailuun. Lopulta kalansaalis on aivan ylivoimainen ja jotain kalaonnen viehätyksestä katoaa. Parvelan kertomuksessa kalat uivat verkkoon ja Talvitien kuvittamina ne uivat lukijan verkkokalvolle.

Maukka ja Väykkä on ystävyyden ylistystä alusta loppuun. Se opettaa, että läheisyyden eteen täytyy tehdä kompromisseja, täytyy suvaita ja hyväksyä, auttaa ja ymmärtää - rakastaa koko sydämestään. Tämän kultaisempaa kirjaa saa hakea, jos haluaa, mutta ei oikeastaan kannata, sillä tässä on kaikki.

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento; Timo Parvela: Ella ja kaverit menevät metsään

Nyt otetaan kirjasta mittaa - kumpi on parempi: uusin Risto Räppääjä vai uusin Ella?

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento, 2013
Kuvittaja: Christel Rönns
Kustantaja: Tammi
Kansi: Christel Rönns
Sivuja: 116
Mistä sain kirjan: oma ostos


Timo Parvela: Ella ja kaverit menevät metsään, 2013
Kustantaja: Tammi
Kansi: Mervi Lindman
Sivuja: 127
Mistä sain kirjan: oma ostos

Jo pitkän aikaa meillä on ollut kaksi suosikkikirjasarjaa ylitse muiden: Risto Räppääjä - ja Ella-sarjat. Yleensä joulupukki on tuonut vuoden uutuudet, mutta nyt olin hyvissä ajoin itse liikkeellä ja hankin iltalukemiseksi molemmat tämänvuotiset hitit. Uusin Ella tuli lasten kirjakerhopaketissa ja Risto Räppääjä ostettiin pikaisesti kirjakaupasta, koska tokaluokkalainen oli unohtanut ottaa viikonloppureissulle lukemista mukaansa. (Kirjaton viikonloppu altistaa lapset ruutuajan yliannostukselle, joten ostin kirjan aika hövelisti.)

Kirjat on nyt luettu sekä ääneen että itsekseen (tokaluokkalaiset) ja yritin laatia pienen vertailutaulukon kirjoista.

 

	Risto Räppääjä ja kaksoisolento		Ella ja kaverit menevät metsään
Sankari	Risto Räppääjä, n. 10-vuotias poika		Ella, n. 8-vuotias tyttö
Sankarin kaverit	Nelli Nuudelipää (Riston kanssa samassa kerrostalossa asuva tyttö)		Hanna, Tiina, Pukari, Tuukka, Samppa ja Pate (Ellan luokkakaverit)
Tärkeät aikuiset	Rauha-täti, Lennart Lindberg		Opettaja
Kertojamuoto	Kerrotaan eri henkilöiden näkökulmasta, kaikkitietävä kertoja		Ella minäkertojana
Tapahtuma-aika ja -paikka	Kesä nyky-Suomessa, kaupunki		Kesä nyky-Suomessa, metsä
Aihe	Ristolla on kaksoisolento		Ellan luokka lähtee luontoleirille
Juoni (lyhyesti, ei liikoja paljastuksia)	Risto tuntuu olevan joka paikassa. Selviää, että kaupunkiin on tullut samannäköinen poika. Selvitetään, kuka hän on. Rauha joutuu vastakkain menneisyytensä kanssa.		Opettaja tarvitsee lisätienestejä. Hän laittaa pystyyn luontoleirin. Koko hänen luokkansa osallistuu leirille. Leirillä ihaillaan saukkoja, jotka täytyy pelastaa.
Teemat	Väärinkäsitysten oikominen, anteeksi pyytäminen, ystävyys		Luonnonsuojelu, kaveruus, suvaitsevaisuus, äidit
Alkulause	Nelli näki ikkunasta Riston kävelevän pihan poikki.		Minä olen Ella.
Loppulause	Sitten he hyppivät korkeiden aaltojen harjalla, kunnes auringon viimeiset säteet kimalsivat turkoosinsinisessä meressä.		Ja meitä vähän nauratti.
Huumori	Tilannehuumoria, aikuisten persooniin perustuvaa huumoria		Verbaalista huumoria, tyyppeihin perustuvaa huumoria, tilannehuumoria
Plussat	Tutut Risto ja Nelli, koheltava ja hauska Rauha-täti, ajattelemisen aihetta sopivasti, jännitystäkin jonkin verran		Tuttu luokka, hauskaa sanailua (joka iskee myös aikuisten nauruhermoon) vakavaa asiaakin sopivasti, jännistystäkin jonkin verran
Miinukset	Hauskuutta oli ehkä hiukan vähemmän kuin aikaisemmissa Räppääjissä, tempokin on vähän hidastunut.		Tytöt ovat persoonattomampia kuin pojat, jotkin lauseet toistuvat jo liikaakin (Opettaja oli tietysti oikeassa. Ja meitä vähän nauratti.).
Kenelle suosittelisin		Pojille ja tytöille, 5-12-vuotiaille, ääneen luettavaksi tai itsekseen luettavaksi	Tytöille ja pojille, 5-11-vuotiaille, ääneen luettavaksi tai itsekseen luettavaksi

Näitä Tammen aarteita on vaikea panna paremmuusjärjestykseen. Tammi on ollut onnekas saadessaan sarjat kustannettavakseen. Kirjojen suosio puhuu omaa kieltään ja meillekin uppoavat molemmat: Viisivuotias poika kuuntelee näitä yhtä mielellään kuin tokaluokkalaiset tytöt. Tiedän, että yli kymmenenvuotiaatkin lukevat näitä sarjoja suorastaan ahmien ja yhä uudestaan.

Risto Räppääjien kuvittajan vaihtumiseenkin on nyt totuttu. Ainakin meillä Rönns on saanut meidät kaikki lukijat puolelleen.

Oikeastaan kirjoja voisi ylistää vaikka kuinka.  Molemmat kirjasarjat ovat esimerkkejä laadukkaasta ja hauskasta kotimaisesta lastenkirjallisuudesta.  Ne on kirjoitettu sujuvasti ja hyvällä suomen kielellä vauhtia ja jännitystä unohtamatta. Molemmille sarjoille voi toivottaa mahdollisimman pitkää ikää myös tulevaisuudessa! Kiitos kirjoista ja kiitos lukuinnosta Tiina Nopolalle, Sinikka Nopolalle ja Timo Parvelalle!

Timo Parvela: Ella ja Paterock

Miten tämä suomalainen lastenkirjallisuus voikin olla näin hyvää! Timo Parvelan Ella-kirjat ovat suorastaan lempikirjallisuuttani nykyään. Ella ja Paterock (ilm. 2004) on 9. Ella-kirja, ja väittäisin, että laatu paranee kirja kirjalta. Ensimmäiset Ella-kirjathan on julkaistu Kirjava Kukko -sarjassa ja ovat melko helppoa luettavaa, mutta silti jokainen hersyvän hauska. Näissä pitemmissä Ella-kirjoissa meno vaan kiihtyy, ja dialogi ja persoonat sen kun terävöityvät.

Tässä kirjassa Ellan luokalle kertyy taas pulmia: Pate on jäämässä luokalle, koska ei osaa kertotaulua ja opettaja uhataan häätää kotoaan, koska hänen koiransa Kojo ja Ootti ulvovat kaiket yöt. Luokkahan ei jää toimettomaksi, vaan oppilaat keksivät keinoja, joilla pelastaa molemmat tärkeät henkilöt. Pate keksii ruveta rokkistaraksi, koska rokkistarat eivät tarvitse kertotaulua ja opettajaa autetaan ostamalla hänelle laiva, jotta hän voi perheineen muuttaa merelle, koska opettajan vaimo ei halua muuttaa maalle.

Paterockissa juoni on jopa salaperäinen ja vivahtaa dekkarien suuntaan, sillä lapset kohtaavat laivanhankinnassaan erään "Parrakkaan", jonka oikea henkilöllisyys paljastuu vasta lopussa, ja lisäksi Paterockin lipputulot yritetään varastaa.  Samaan aikaan opettaja käy itsepäiseen tyyliinsä kaksintaisteluaan isännöitsijää vastaan, ja juonet punoutuvat yhteen viimeisillä sivuilla. Kaiken takana leijuu haavekuva Elviirasta, oikeasta rokkistarasta, joka on kadonnut, mutta ilmestyy Paterockin aikana lavalle jopa neljänä kappaleena.

Kuten Risto Räppääjissä, näissäkin lastenkirjoissa parasta on dialogi. Dialogi perustuu kärjistettyjen henkilöhahmojen luonteisiin. Opettaja on suosikkihahmoni, ja hänen kauttaan esitetyt havainnot koulumaailmasta ovat osuvia. Timo Parvelan opettajatausta näkyy tässä hahmossa, ja opettajan kyyniset kommentit toimivat alan ammattilaiselle suorastaan nauruterapiana. Paterockissa irvaillaan julkisuudelle ja tosi-tv-villityskin saa osakseen kritiikkiä - tietenkin huumorin kautta, niin että saadaan aikaan silkkaa kohellusta, joka uppoaa lapsiin.

Eihän näitä voi kuin suositella. Lapset kikattavat ääneen ja toistelevat repliikkejä monta päivää kirjan lukemisen jälkeen. Toimii aina!