Alkuteos: Alex, 2011
Suomentaja: Sirkka Aulanko
Kustantaja: Minerva
Kansi: Taittopalvelu Vivecan
Sivuja: 404
Mistä sain kirjan: oma ostos
Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin, 2016
Alkuteos: Det henger en engel alene i skogen, 2013
Suomentaja: Päivi Kivelä
Kustantaja: Otava
Kansi: Shutterstock.com ja Scandinavian Stock
Sivuja: 428
Mistä sain kirjan: oma ostos
Kirjablogit ovat tällä viikolla mukana viettämässä Kirjakauppaliiton Dekkariviikkoa. Blogien piirissä tapahtumaa emännöi Lukeva peikko -blogi, josta voi käydä kurkkaamassa mukana olevien kirjablogien listan. Niistä kannattaa käydä poimimassa jännittäviä lukuvinkkejä kesälomalleen.
Pierre Lemaitren Alex ja Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin ovat molemmat oikein päteviä dekkareita, joiden seurassa aika ei käy pitkäksi ja yöunetkin häiriintyvät mukavasti. Kesälukemiseksi siis voi suositella molempia. Molemmat ovat kirjailijoidensa ensimmäisiä suomennoksia, ja Minä matkustan yksin aloittaakin oman dekkarisarjansa, kun taas Alex on dekkarisarjan toinen osa. Lemaitren dekkaritrilogian kaksi muutakin osaa on suomennettu, ja ainakin Lukuneuvoja-blogissa suositellaan kirjojen lukemiseen erilaista järjestystä, kuin mitä itse ymmärsin tehdä. Alexista aloittaminen ei sinänsä haitannut, sillä vihjeitä sarjan ensimmäiseen osaan, Irèneen, tulee kyllä riittävästi.
Ranskalainen Lemaitre on kirjoittanut muutakin kuin dekkareita, ja hänen tuotantonsa on noussut Suomessakin arvoonsa. Blogeissa on kehuttu erityisesti hänelta suomennettua Näkemiin taivaassa -teosta, jolla hän on voittanut Ranskan Concourt-palkinnon. Muistan Alexinkin saaneen paljon blogihuomiota ilmestyttyään.
Alex alkaa vauhdikkaasti ja paiskaa lukijansa keskelle lähes sietämätöntä jännitystä. Pariisissa siepataan nainen keskellä kirkasta päivää ja ylikomisario Camille Verhoeven kehittää tapauksesta itsellensä pakkomieleteen: hänen on saatava nainen vapaaksi. Henkilökohtaisista syistä tapaus tuntuu Verhoenista murskaavan raskaalta, ja juuri Verhoenin raskasmielisyys tekee hänestä suomalaislukijaan vetoavan hahmon. Mieleen tulee myös ranskalaisen Fred Vargasin luoma Jean-Baptiste Adamsberg, mutta toisaalta, hilpeitä poliisihahmoja on dekkarikirjallisuudessa ylipäätään aika vähän. Aina heillä tuppaa olemaan henkilökohtaisia (rakkaus)huolia ja koko yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksien taakka harteillaan.
Alexissa kertojanäkökulma vaihtuu pian siepatun naisen näkökulmaski ja siitä alkaa lukijan piina, sillä vangittuna, nälissään ja rottien riivaamana kituvan naisen, Alexin, kärsimyksiä on kauhea kokea. Ja vaikka kehunkin dekkaria päteväksi dekkariksi, en voi kehua pitäneeni siitä oikeastaan ollenkaan, ja syynä on liiallinen raakuus. On tietysti hassua moittia dekkaria raakuudesta, sillä dekkarit nyt ylipäätään ovat dekkareita, koska niihin liittyy väkivaltaisen kuoleman uhka. Silti, tämä oli nyt minulle liikaa.
Lemaitren puolustukseksi täytyy sanoa, että hän kyllä kehittää juonta aivan omaan, järjettömän nopeaan tahtiinsa ja yllättää lukijansa moneen kertaan. Tietysti on myös Verhoenin hahmo, josta ei voi olla pitämättä, eikä poliisilaitokselta löytyvissä kollegoissakaan ole moitittavaa. Työryhmä on persoonallinen kokoonpano, kuten kunnon nykydekkarissa kuuluu ollakin. Sirkka Aulangon suomennostakin voi kehua, sillä teksti juoksee kuin ajatus.
Norjalaisen Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin saa myös minulta sekä kehuja että moitteita. Moitteet annan tässäkin tapauksessa raakuudesta. Metsästä nimittäin löytyy nukenvaatteisiin puetun pienen tytön ruumis. Vaarana on, että ruumiita alkaa tulla lisää, ja tapausta selvittävä poliisi Holger Munch joutuu taistelemaan armotonta aikaa vastaan.
En tiedä, mitä minulle on viime aikoina tapahtunut, mutta vuosi vuodelta minun on vaikeampi lukea rikoskirjallisuutta, jossa väkivallan kohteena on lapsia. Perusasetelma kammoksutti tässäkin dekkarissa, mutta tiedän, että nykydekkarien sekaan on piiloutunut myös helmiä, joita etsin jatkuvasti. Dekkariharrastukseni voi kai laskea alkaneen Enid Blytonin Viisikko-sarjasta, eikä se ole vieläkään kokonaan sammunut, vaikka selvästi onkin hiipunut.
Minä matkustan yksin edustaa taattua, pohjoismaista dekkarilaatua. Holger Munch saa rikostutkintaan avukseen Mia Krügerin, nuoren tutkijan, joka kamppailee mielenterveytensä ja järkyttävän suuren surunsa kanssa. Parin yhteistyö on tehokasta, ja vaikka tapaus näyttää aivan toivottamalta, ei se tietenkään tälle kaksikolle sellainen ole.
Minä matkustan yksin on kirjoitettu vetävästi. Dialogi on täpäkkää, ja teksti etenee muutenkin ilman turhia mutkia. Pohjoismainen taloudellisuus hallitsee kerrontaa, ja Päivi Kivelän suomennos toimii. Pyskologisen jännärin ystäville on tarjolla sopivasti koukkuja, mutta liiallisesta syvällisyydestä (tätäkään) dekkaria ei tarvitse moittia.
Alex on tuttu ainakin näissä blogeissa: Kirja hyllyssä, Kirja vieköön!, Kaisa Reetta T, Oksan hyllyltä, Rakkaudesta kirjoihin ja Hemulin kirjahylly. Minä matkustan yksin on luettu puolestaan seuraavissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Lukutuulia, Mrs Karlsson lukee ja Les! Lue!.
