TTT - kotimaiset klassikot

Top Ten Tuesday -listani on tänään kooste kotimaisista klassikkokirjoista, jotka ovat merkinneet minulle erityisen paljon. Vastaavat listat kokosivat viime keväänä myös Täällä toisen tähden alla -blogin Jaana ja Opuscolon Valkoinen kirahvi, joilta sain tämän idean. Nyt kun vietän klassikkolokakuuta, on aika muistella vanhoja suosikkejaan.

Listani on yllätyksetön, mutta rakas. Huomasin keväällä tätä aloitellessani, että olisi varmaan aika vähän tuuletella tätä - olenhan lukenut suurimman osan näistä kirjoista jo opiskeluaikoinani, siis 20 vuotta sitten tai jo aiemminkin. Siksikin on mukava viettää teemakuukautta kotimaisten, lukemattomien klassikoiden parissa.

1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1959-1962)

Täällä Pohjantähden alla -romaanin luin nuorena opiskelijana Tampereella. Väinö Linna kertoo Suomen historian kaunokirjallisessa muodossa niin, että sydänjuuria myöten riipaisi. Parikymppisen elämä meni moneksi päiväksi sekaisin, ja toista osaa lukiessani itkin niin, että sielu oli kääntyä nurin ja minun piti pitää taukoja ennen kuin pystyin jatkamaan. En ole pystynyt tarttumaan kirjaan enää sen jälkeen. Kirja on yksinkertaisesti minulle liian vaikuttava, ehkä paras ikinä, ja elokuvaversioidenkin katsominen tekee suorastaan kipeää.

2. Aino Kallas: Sudenmorsian (1928)

Luin Sudenmorsiamen lukiolaisena. Poimin kirjan joltain suosituslistalta vapaavalintaiseksi luettavaksi. Kirja kolahti ihmeellisesti. Siinä oli taikuutta, intohimoa ja erikoinen kieli. Sittemmin tein Sudenmorsiamesta graduni ja olen lukenut Aino Kallaksen tuotannon lähes läpikotaisin. Hyllystä löytyvät päiväkirjat, runot ja matkakirjat. Aino Kallaksen elämäkin oli ihmeellinen.

3. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1870)

Luin Seitsemän veljestä ensimmäisen kerran 9. luokalla, koska oli pakko. Pidin siitä jo silloin, koska se oli mielestäni hauska. Olen lukenut kirjan pari kertaa myöhemminkin: toisella kerralla lumouduin kielestä (Valeleppas kurja veli sydämmesi tulikuohuvata kattilaa viileällä vedellä kärsivällisyyden lirisevästä ojasta, joka halki niitun vaeltaa kiemurrellen hiljaa.) ja kolmannella lukukerralla taas kertailin juonta. Klassikko on ollut joka kerta erilainen. Rakastin myös Tampereen Työväen teatterin näytelmää viitisen vuotta sitten. Aku Hirvniemi esitti punkkari-Eeroa!

4. Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase (1984)

Häräntappoase oli lukion pakollinen luettava. Kirja oli silloin tuore tapaus, ja äidinkielenopettajani hyvin ajantasalla. Hän ei myöskään ollut moksiskaan kauhistelusta, jota kirja vieläkin saa osakseen: "Sehän on kirjoitettu puhekielellä!" Teos taitaa olla ensimmäinen suomalainen täysin puhekielinen kirja. Kirjan tunnelma on aito ja kertomisen ilo häikäisevää. Tapahtumat sijoittuvat lähelle kotiseutuani ja murrekin on tuttua. Olen lukenut tämän useita kertoja uudestaan ja vieläkin kirja tuntuu tuoreelta ja nuoruus niin todelta. Tästäkin näin Pyynikin kesäteatterissa hienon esityksen muutama vuosi sitten.

5. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (1945)

Sinuhe egyptiläinen salpasi nuoren tytön hengen lukioikäisenä. Kirjoitin kirjasta varmaan parhaan kouluaineeni ikinä. Ihmisten puheet olivat kauan aikaa vain kärpäsen surinaa korvissani. Toisella lukukerralla lukunautintoni ei ollut yhtä häikäisevä - mutta mikä elämäntarina!

6. Minna Canth: Työmiehen vaimo (1885)

Työmiehen vaimo oli opiskeluaikani tärkeä kirja, koska sitä lukiessani todella oivalsin, kuinka vähän aikaa naisilla on ollut laillinen tasa-arvo Suomessa ja että se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Eläköön Minna Canth, joka tämän näytelmän myötä vaikutti siihen, että naisten oikeudet koulutukseen ja omaisuuteen paranivat Suomessa!

7. Olavi Paavolainen: Nykyaikaa etsimässä (1929)

Aijai. Nykyaikaa etsimässä on myös opiskeluaikojen löytö, jonka olen lukenut pari kertaa. Teos  on esseekokoelma 1920-luvun kulttuuri-ilmiöistä. Mikä into ja palo! Nykyajan sininen kukka ja ikkunat auki Eurooppaan! Tulenkantajien keskeiset innoituksen lähteet ovat tässä kirjassa.

8. Maria Jotuni: Kun on tunteet (1907)

Maria Jotunin lyhyet novellit kertovat kaiken rakkaudesta ja rakkaussuhteista. Jotunilla on taito kertoa asioita rivien välissä tai pelkällä dialogilla. Yhtä hyvin tässä voisi olla Jotunin novellikokoelma Rakkautta tai vaikka näytelmä Tohvelisankarin rouva. Onkohan mikään muuttunut auringon alla?

9. Ilmari Kianto: Punainen viiva (1909)

Punainen viiva oli lukion pakkoluettavien joukossa. Kirja oli vaikuttava ja tyrmistyttävä yhtä aikaa. Tästäkin meni nuoren tytön pää sekaisin moneksi päiväksi. Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit ja köyhän korven kansan suuret toiveet ovat sydäntäsärkevää luettavaa. Punaisen viivan vetämisen pitäisi poistaa köyhyys myös Korpiloukosta, mutta Kainuun luonto on armoton. Edelleen muistan kirjan vaikuttavimman lauseen: Hän makasi hievahtamatta pälvellä ja hänen kaulansa poikki valui veri - punaisena viivana.


10.  F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä (1934)

F. E. Sillanpäätä luin opiskeluaikoina. Ihmiset suviyössä jäi mieleen hämäläisen kesäyön tunnelmista, joita riitti syntymästä kuolemaan - koko elämä siis. Jossain muistini perukoilla häilyy kirjan pohjalta tehty mustavalkoinen elokuva, jossa oli kohtalokasta tunnelmaa.

Listalta pomppasi viime metreillä Juhani Aho, tuottelias kirjailija, jonka teksti on nautittavaa luettavaa edelleen. Hänenkin kohdallaan on vaikeus valita vaikuttavin kirja, sillä Ahon tuotanto on läpeensä laadukasta. Rautatie on leppoisaa, savolaista kansankuvausta, mutta valintana voisi yhtä hyvin olla Juha, Papin tytär tai Papin rouva. Luin muutama vuosi sitten Ahon teoksen Yksin, ja sekin oli oikein hyvä.

Tästä jäi myös puuttumaan Veikko Huovinen, jonka novelleista Jutta Grahnin mies saa minut jo pelkkänä ajatuksena nauramaan ääneen. Huovisen huumori osuu ja uppoaa. Listasta puuttuvat lisäksi runoilijat, joista voisi laatia oman Top10-listansa.

Listasta voi kuitenkin päätellä, että vaikuttavimmiksi kirjoiksi nousevat ne, jotka ihminen lukee nuorena. (Tosin Joel Lehtosen Putkinotko on parasta aikaa kiilaamassa tähän Top10-joukkoon, mutta on edelleen kesken.) Ei ole siis yhdentekevää, mitä kirjoja opettajat luettavat koululaisilla. Voisin myös väittää, että suomalainen identiteettini ja ajatusmaailmani ovat saaneet paljon vaikutteita - ehkäpä liikaakin - näistä kirjoista. Kaikki nämä kirjat olen myös haalinut kirjahyllyyni, ja toivon, että omat lapseni näihin aikanaan tarttuvat.

Edelleen minua kiinnostavat kovasti sekä Jaanan että Valkoisen kirahvin listaamat Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä ja Maria Jotunin Huojuva talo, jotka molemmat löytyisivät omasta hyllystäni. Lainasin jo kirjastosta Teuvo Pakkalan Vaaralla-teoksen, koska eräs työkaverini suositteli sitä klassikkokuukauden kirjaksi. Mukaan tarttui myös sen jatko-osa, Elsa, joka puolestaan löytyi Valkoisen kirahvin suosikkilistalta. Toivottavasti pääsen näihin vielä käsiksi tässä kuussa!

Mitkä klassikot ovat tehneet teihin lähtemättömän vaikutuksen? Olisiko jokin klassikko, joka minun olisi nyt ehdottomasti luettava?

Top Ten Tuesday: Nuoruuteni kirjasarjat

Tiistain  Top Ten -listani on tänään nuortenkirjasarjoista. Nyt kun olen viettänyt epävirallista nuortenkirjaviikkoa, niin olen muistellut myös varhaisnuoruuteni tärkeitä kirjoja - ja niitähän on sarjoittain.

Olin aikoinani tyypillinen kaikkiruokainen ahmija, joka luki sekä tyttöjen että poikien kirjoja läjäpäin. Mutta niin olivat lähes kaikki luokkakaverinikin, myös pojat, joten kukaan ei erottunut porukasta. Koulun kässätunnilla teimme kirjastokassit ja kerran viikossa marssimme parijonossa kunnankirjastoon lainaamaan lisää kirjoja. Tässä oman kirjastokassini vakiotäytettä:

1. Anna-sarja
L. M. Montgomeryn klassikkosarja Vihervaaran Annasta. Moneen kertaan luettu ja aina joulu- tai syntymäpäivälahjaksi toivottu.

2. Runotyttö-sarja
Iki-ihana Uudenkuun Emilia, runotyttöjen runotyttö. Nämäkin keräsin vähitellen omaan hyllyyn.

3. Salaisuus-sarja
Tämä oli suosikkini Enid Blytonin kirjasarjoista. Luin kaikkia Blytonin sarjoja, mutta pisimmälle pääsin varmaankin tässä sarjassa ja pidin tästä jostain syystä eniten. Näitä täytyi aina etsiä kirjastosta ja yrittää lukea numerojärjestyksessä. Oli aina juhlaa, jos löysin sellaisen kirjan, jota en ollut lukenut. Joitakin osia luin useaan kertaan, ja joskus aloitin taas koko sarjan alusta.

4. Seikkailu-sarja
Enid Blytonin paksuimmat kirjat. Ihanaa! Näitä oli jostain syystä vaikea löytää kirjastosta.

5. Viisikko-sarja
Viisikkoa leikittiin pitkin metsiä, ja kun tuli vielä se tv-sarjakin, niin olihan näitä mukava lukea. Kunnon eväät, luolat ja salakäytävät, ja tietysti roistot, jotka tunnisti jo kilometrien päähän roistoiksi...

6. Kolme etsivää -sarja
Tämä oli meidän luokan poikien suosikkisarja. Mutta myös minun suosikkejani, joka ohitti jopa Blytonit jossain kohtaa. Näissä oli mukavasti jännitystä.

7. Tiina-sarja
Anni Polvan rempseä Tiina jaksoi seikkailla siellä ja täällä. Joskus vähän kyllästyinkin Tiinaan, mutta kohta taas luin muutaman Tiinan lisää.

8. Gulla-sarja
Martha Sandwall-Bergströmin Gulla-kirjat palautuivat mieleeni Lumiomenan päivityksestä.  Köyhän tytön tarina liikutti minua aikanaan paljon.

9. Neiti Etsivä -sarja
Carolyn Keenen vauhdikas ja neuvokas sankaritar seikkaili myös siellä ja täällä. Pidin näitä kuitenkin vähän kesyinä Kolme etsivää -sarjaan verrattuna.

10. Lotta-sarja
Merri Viikin Lotta-kirjat naurattivat ääneen. Lotta oli kuin Tiinan isosisko, hauska ja vähän raisu koheltaja.

Luin myös Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarjaa, Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -sarjaa,  Blytonin Sos-sarjaa (joka oli mielestäni liian lapsellinen ja kirjatkin liian ohuita lipareita)  ja Ursula-sarjaa (vähän kioskikirjallisuuden tyylinen sairaanhoitajatar-sarja), jonka kirjailijaa en muista. Jostain syystä Seljan tytöt menivät minulta täysin ohi. Dekkarityyli ilmeisesti meni tyttökirjojen edelle, vaikka toisaalta luin paljon Anni Swanin kirjoja ja Toivekirjasto-sarjan kirjoja (Pikku prinssi, Vimperin pihan Ilona, jne.).

Varhaisnuorille riitti hyllymetreittäin luettavaa Nivalan kirjastossa, ja muistan vieläkin polttelevan tunteen, jolla tutkin nuortenkirjahyllyjä ja etsin uusia kirjoja luettavaksi. Yläasteikäisenä aloin sitten jo lukea Agatha Christietä ja Anni Polvan aikuistenkirjoja, koska varsinaisia nuortenkirjoja ei juurikaan ollut. Anna-Liisa Haakanan Ykä yksinäinen taisi olla ensimmäisiä noin 16-vuotiaille suunnattuja kirjoja, ja sittenhän alkoikin ilmestyä Tuija Lehtisen kirjoja, joiden lukijaksi olin jo liian vanha. Nykyisin varhaisnuoret ja nuoret saavat suorastaan kylpeä mielenkiintoisessa tarjonnassa. Olisin varmaan rakastanut paksuja fantasiakirjoja ja -sarjoja ala-asteikäisenä ja vielä yläasteellakin, jos niistä olisi ollut tarjontaa.

Olikohan näitä sarjoja vielä lisää? Mitkähän sarjat nykyään ovat suosittuja, siis Harry Potterin lisäksi? Lukeeko kukaan enää Blytonin kirjoja tai Kolmea etsivää?

TTT eli Top Ten Tuesday: Kymmenen rakkainta Tammen kultaista kirjaa

Nyt kun vietetään valtakunnallista Lukuviikkoa ja Luettua elämää -blogissani on tapahtuman kunniaksi lastenkirjaviikko, päätin tehdä ensimmäisen virallisen listaukseni. Top Ten Tuesday on The Broke and the Bookish -blogista lähtöisin oleva idea, jossa voi napata aiheen kuin aiheen ja laatia oman Top Ten -listansa.

Lastenkirjaviikkoni kunniaksi otin aiheekseni Tammen kultaiset kirjat, jotka kuuluvat ikäpolveni suomalaisten lapsuuteen. Lasten kuvakirjoja oli vielä 1970-luvulla suhteellisen vähän saatavilla - kotimaisia lastenkirjoja vielä vähemmän. Tammen kultaiset kirjat olivat lapselle suuri ilo, sillä ne olivat värikkäitä ja kirjojen aiheet iloisia ja opettavaisia. Lisäksi tekstiä oli suhteellisen vähän ja kirjan koko oli lapsen käteenkin mukava. Muistan, että meillä oli kotona näitä kirjoja muutama ja lisäksi jokaisella kirjastoreissulla piti etsiä niitä lisää. Äiti luki näitä ääneen paljon, mutta olisimme siskoni kanssa halunneet niitä omaksi enemmänkin.

1. Top ten -listani ykköseksi nousee kiistatta Maalarikissat-kirja. Meillä oli tämä omana ja äiti luki sitä usein ja tietyllä nuotilla. Nyt kun luen tätä omille lapsilleni, huomaan käyttäväni samaa rytmiä kuin äitini aikanaan. Lapsena kirjat ei ollut ykkössuosikkini, mutta nyt aikuisena se on noussut ylitse muiden.

Kirjassa on runomitta, joka ei ole kuitenkaan perinteisen helppo, vaan mukavasti yllätyksellinen. Maalarikissat Kasi ja Masi yrittävät sekoittaa lempiväriään vihreää ja kokeilujen jälkeen onnistuvat: Oi ihmeelliset kissat, Kasi ja Masi! Viimein he ihan sattumalta sekoittivat keltaista ja sinistä. Ja sitten he saivat väreistä näistä niin vihreää kuin ruoho on viheriäistä, kuin lehtipuu on vihreä, kuin saaret meren keskellä.

Lisäksi he näkevät kirjassa unta,  joka on kuvattu värikkäänä ja absurdina. Absurdius haittasi varmaankin lapsena, mutta nyt siitä nauttii. Kun sitten tarkistin kirjan suomentajan, niin sieltähän löytyi Kirsi Kunnas. Eipä siis ihme, että kirja iskee suoraan runosuoneen: Ja vihreän kissaneitosen vei koira vaaleanpunainen tanssin pyörteeseen--

2. Nukke ja minä -kirja on omani ja alkuperäisenä edelleen meillä luettavana (teipattuna, piirreltynä ja repaleisena tosin). Tämä oli lapsuuteni ihanuuksista ykkönen ja edelleen rakas kirja. Rakastin nukkeleikkejä ja pukuleikkejä ja tässä yhdistyvät molemmat pienen tytön unelmaleikit. Kirjan on suomentanut Helena Anhava!

3. Pannukakkupäivä kertoo Pikku Oo:sta, joka viettää ihanaa, aurinkoista kesäpäivää kotonaan maalla. Ikävä kyllä kotiväellä on paljon töitä ja pikku Oo on yksinäinen ja kaikessa tiellä. Saatuaan tarpeeksi toruja hän kiipeää puuhun piiloon mököttämään ja ihastuu ikihyviksi, kun häntä ruvetaan vihdoin etsimään. Kirjan tunnelmat muistuvat edelleen mieleeni, tarina on niin aidosti pienen tytön päivästä kertova.

Pannukakkupäivä poikkeaa selvästi kultaisten kirjojen amerikkalaistyylistä. Kanteen on päätynyt myös kirjailijan nimi, Edith Unnerstad, ja tunnelma on suomenruotsalaisen aurinkoinen. Pikku Oo on myös selkeästi persoona enemmän kuin kukaan toinen kultaisten kirjojen kuvaamista lapsista.

4. Kisu ja minä oli siskoni oma kirja, joka myös luettiin lähes palasiksi. Kirjan on kuvittanut Eloise Wilkin, kuten Nukke ja minä -kirjankin. Suomennos on Marjatta Kurenniemen, kuten melkein kaikissa näissä esittelemissäni kirjoissa. Tässäkin pienen tytön leikkimaailma on tavoitettu suloisesti, mutta nyt leikkikaverina on söpö kissanpentu.

5. Hyvää yötä Nalle Kalle on Richard Scarryn piirrosjälkeä. Siinä Nalle Kallen pitäisi mennä nukkumaan, mutta hän huijaa isäänsä kiipeämäällä tämän harteille. Sitten äiti ja isä muka etsivät häntä joka paikasta. Tarina on hauska ja sopii mukavasti iltasaduksi. Meillä tätä hartioille piiloutumista leikitään harva se ilta, ja idea on tietysti tästä kirjasta.

6, Richard Scarryn kynänjälki näkyy myös Nalle Nokikämmenen sivuilla. Tämä on hurjan jännittävä kirja. Muistan kuinka hirveää oli, että Nalle eksyi metsäpalossa äidistään ja lieskat kärvensivät hänen tassujaan. Enkä ole vieläkään varma, loppuuko kirja onnellisesti, kun Nalle Nokikämmenestä tehdään ihmisten maskotti metsäpaloja ehkäisevään työhön.

7.  Eläinten lastentarha on ihana suloisten eläinkuviensa takia. Kuvitus on Adéle Werberin. Kirjaa voisi pitää myös eräänlaisena lasten tietokirjana, sillä siinä kerrotaan eläinten elintavoista. Sellaista tietoa lapsille sopivasti pakattuna ei juurikaan ollut lapsuudessani tarjolla. Kirja oli paitsi suloinen myös tiedoiltaan kiehtova.

8. Pikku äiti on ihana samasta syystä kuin Nukke ja minä -kirja, eli se ylistää nukkeleikkien ihanuutta. Tällä äidillä on kuitenkin jopa kolme lasta hoidettavanaan. Kirja piti lainata kirjastosta aina, kun sen siellä näki. Nyt minua huvittaa kirjan viimeinen sivu: "Kyllä meillä äideillä on paljon puuhaa."

9. Neljä pientä kissanpoikaa oli myös lapsuudessani  kirjastosta lainassa - ja harvinaista herkkua. Kirjassa kissaäidin neljä kissanpentua etsivät paikkaansa maailmassa. Jokaisen tarinasta tulee erilainen. Mieleen tulivat mummolan kissat ja niiden jokakesäiset, suloiset pennut (jotka jossain vaiheessa kesää aina hävisivät jonnekin).

10. Kalle kani on Kalle-poikani suosikkikirjoja. Olen lukenut tämän neuvokkaan ja rohkean Kalle Kanin seikkiluista vasta nyt aikuisena (kymmeniä kertoja ja monta kertaa peräkkäin), mutta ihastunut kirjaan, koska siinä on myös sopivasti jännitystä. Ilkeä näätä siinä vainoaa kanien sisarusparvea, mutta yhteistyöllä pahis saadaan karkotettua.

Tammen kultaiset kirjat on kulttuuriteko vailla vertaa. Aikana, jolloin kotimaista lastenkirjatuotantoa oli vähänlaisesti, käännöskirjat tulivat todella tarpeeseen. Kuinkahan monen suomalaisen lukuinto on näistä kirjoista lähtöisin? Nyt Tammen kultaiset kirjat ovat taas muotia, kun niistä on julkaistu uusintapainoksia. Siskoni on tilannut kirjakerhosta nämä melkein kaikki. Hän muistaa pitäneensä kirjoista, koska ne olivat sopivan lyhyitä, jotta hänkin jaksoi ne hyvin kuunnella.

Aikuislukija voisi tietysti kerätä myös Tammen kultaiset kirjat -inhokkilistansa, sillä onhan näissä paljon amerikkalaista 50-lukulaisuutta ja stereotypioita. Opettavaisuus on myös paikoin alleviivattua. Mutta näihin liittyy myös paljon lämpöä ja turvallisuutta, äidin ääni ja kauniit kuvat. Jotakin ajatontakin näissä on, sillä kyllä Tammen kultaiset kirjat maistuvat myös nykylapsille!

Mitkä ovat sinun suosikkejasi Tammen kultaisista kirjoista?