Eduard Uspenski: Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä

Eduard Uspenski: Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä, 3. painos, 1978
Alkuteos: Krokodil Gena i jego druzja, 1966
Suomentaja: Martti Anhava
Kustantaja: Otava
Kuvittaja: V. Alfejevski
Sivuja: 94
Mistä sain kirjan: ystävältä lainassa



Nyt viettivät Gena, Ulla ja Muksis melkein kaikki illat yhdessä. Työn jälkeen he kokoontuivat krokotiilin luokse, juttelivat kodikkaasti, joivat kahvia ja pelasivat erämiehenshakkia. (S 17.)

Eduard Uspenskin Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä on nimensä mukaisesti kertomus ystävyydestä. Eduard Uspenski on suomalaisten rakastaman Fedja-sedän, kissan ja koiran kirjoittaja, ja Krokotiili Genan tarina on jäänyt ehkä vähän tuntemattomammaksi lastenkirjaksi. Kirja on kuitenkin vallan mainio herkkupala nykylapsille - se on hauska ja mukavan vauhdikas tarina.

Ystävykset Muksis, Ulla ja krokotiili Gena viihtyvät hyvin yhdessä. He esittelevät sattumalta yksinäiset Henrik Leijonan ja Tobik-koiran toisilleen, ja kuinka ollakaan, nämäkin ystävystyvät. Ystävän löytyminen on niin suuri onni, että Muksis, Ulla ja Gena päättävät ruveta auttamaan jokaista, joka haluaa ystävän. He perustavat Ystävien talon Genan luokse. Vähitellen Gena kuitenkin väsyy talossa ravaaviin ystävien etsijöihin, koska hänen pitää käydä töissä krokotiilina eläintarhassa. Niinpä päätetään rakentaa ystävyydelle ihan oma talo.

Kirjassa on monta kohtaa, jotka naurattivat lapsia ääneen. Muksis asustaa puhelinkopissa, Krokotiili Gena tuuraa kipeää Ullaa Punahilkka-näytelmän Punahilkkana, eikä oikein muista pysyä roolissaan, laiskalle Dima-lurjukselle löytyy ystävä vähän turhankin läheltä. Jännitystäkin on riittävästi, muun muassa kun sarvikuono jahtaa Muksista ja talon rakentamiseen tarvitaan tiiliä.

Ystävyyden talon tiilien hankkiminen on aikuiselle lukijalle kirjan herkullisin kohta, koska tiilet hankitaan tiiliasioiden hoitajalta. Virkamies Ivan Ivanovitsh on tyypillinen (neuvostoajan) byrokraatti. Hän istuu paperipinonsa takana ja allekirjoittaa joka toisen paperin "Hyväksyn. Ivan Ivanovitsh." ja joka toisen paperin "En hyväksy. Ivan Ivanovitsh." Ystävykset pyytävät paljon tiiliä talon rakentamiseen.  - En voi antaa paljoa, puolet voin antaa, lupaa Ivan Ivanovitsh. Niinpä ystävykset keksivät pyytää tiiliä kahteen taloon.

Toinen aikuista huvittava yksityiskohta on (neuvostoajan) lehtimies, joka kymmenkertaistaa kaikki saavutukset lehtensä uutiseen: Kaupungissamme rakennetaan hienoa uutta taloa - Ystävien taloa. Talosta tulee kymmenkerroksinen. Talon leveys on viisikymmentä askelta. Pituus samoin. Taloa rakentaa kymmenen krokotiilia, kymmenen kirahvia, kymmenen... - -Ystävien talo valmistuu aikataulun mukaan.

Krokotiili Gena ja häen ystävänsä perustuu samanlaiselle ihmisten ja eläinten väliselle ystävyydelle kuin Fedja-setä, kissa ja koira. Molemmissa eläimet puhuvat siinä missä ihmisetkin, ystävyys on tärkeää ja ystävien persoonia kunnioitetaan. Molemmissa kirjoissa on myös aikuinen vihollinen, joka aiheuttaa pientä jännitystä ja juonenkiemuroita. Fedja-sedän tarinassa se on postiljooni Petskin ja Genassa akka Isokomero, joka tekee ystävyksille kaikenlaista kiusaa.

Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä on mukavaa luettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Tähänkään klassikkoon ei kulunut monta iltaa, koska sen verran vetoa juonessa oli, että sitä jaksettiin kuunnella pitkinä jaksoina. Voin suositella!

Osallistun tällä kirjalla Täällä toisen tähden alla -blogin Venäjää valloittamaan -haasteeseen. Aikaisemmin tänä vuonna olen lukenut haasteeseen Sergei Dovlatovin Meikäläiset ja Matkalaukun, joista pidin kovasti. Haastehan sujuu mukavalla vauhdilla...

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira, 11. painos, 1993
Alkuteos: Djadja-Fjodor, Pjos i Kot, 1974
Kuvitus: G. Kalinovski
Suomentaja: Martti Anhava
Kustantaja: Otava
Sivuja: 112




Kop-kop.
- Kuka siellä?
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.

Ote on tietysti naakanpoika Pitkäkynnen ja posteljooni Petshkinin  ensikohtaamisesta. Kaikki Fedja-sedän lukeneet varmasti muistavat tämän tapahtuman - eikä siitä tilannehuumori voi paljon parantua.

Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira on lastenkirjallisuuden klassikko 1970-luvulta, mutta se iski suoraan huumorisuoneen kahdelle 7-vuotiaalle tytölle ja yhdelle 5-vuotiaalle pojalle näin 2010-luvullakin. Ja tietysti myös heidän äidilleen, joka kylläkin on lukenut tämän klassikon muutaman kerran ennenkin. Nyt hekoteltiin mm. Pitkäkynnen ja posteljoonin sanailulle, Fedja-sedän vanhemmilleen kirjoittamalle kirjeelle (jonka kissa ja koira kirjoittavat loppuun) sekä metsästyskoiran muodonmuutokselle. Kirjaa ei olisi maltettu millään jättää iltaisin kesken.

Mikä kumma tässä Fedja-sedässä on niin hurmaavaa? Tuntuu, että klassikko kestää aikaa vuosikymmenestä toiseen, vaikka kerronta on välillä jopa kömpelöä. Ainakin minua häiritsi ajoittain se, että kerronta vaihtui imperfektistä preesensiin erityisesti puheenvuorojen johtolauseissa. (Kyseessä voivat olla venäjän aikamuotojen erikoisuudet, mutta kun en kieltä osaa, niin en osaa arvioida sitä sen enempää.) Toisaalta preesensin käyttö korostaa dialogin merkitystä, jota kirjassa onkin paljon. Eipä siis ihme, että Fedja-sedästä on tehty teatteriversioita: kirjan viehätys perustuu  juuri hauskaan dialogiin ja hassunkurisiin sattumuksiin.

Fedja-setä on itsepäinen, neuvokas ja eläinrakas poika, joka karkaa kotoa, koska isä ja äiti eivät anna hänen pitää kissaa. Fedja-setä muuttaa maalle, jossa hän saa asuintovereikseen viisaan kissa Matroskinin, koheltavan metsästykoira Mustin, villin Mirri-lehmän, oikukkaan Tr-Tr Mitja -traktorin sekä muutaman sanan osaavan naakanpoika Pitkäkynnen. Yhteiselo on sujuvaa, mutta myös täynnä hauskoja ja vähän jännittäviäkin tapahtumia. Kyläläiset tottuvat kirjavaan joukkoon, ja ainoa murheenkryyni Fedja-sedän hauskassa elämässä on juonikas posteljooni Petshkin, joka lopulta ilmiantaa Fedja-sedän asuinpaikan hänen vanhemmilleen. Oikeastaan hän toimii Fedja-sedän parhaaksi ja juuri ajoissa, sillä tekoauringosta nautiskellut Fedja-setä vilustuu pakkasella ja saa korkean kuumeen, jota äiti ehtii parahiksi hoivaamaan.

Kirja on ilmestynyt Neuvostoliiton aikana, ja poliittista järjestelmää tuntuu edustavan posteljooni Petshkin. Hän on virkaintoinen poteljooni, joka mm. vaatii "todistuksia", jotta saa toimittaa paketin perille (vaikka vallan hyvin tuntee vastaanottajan), hän vakoilee ja tärkeilee ja yrittää huiputtaa Fedja-sedän talonväkeä, mutta joutuukin itse huiputetuksi ja pilkan kohteeksi.  Näin hänelle käy Fedja-sedän luona kattoon kiinnitetyn tekoauringon alla:

Posteljooni oli jo ihan kypsä. Höyryäkin hänestä nousi kuin samovaarista. Hän otti mittarin kainalostaan ja sanoi:
- Kolmekymmentä kuusi ja kuusi näyttää oleva. Kaikki on siis kunnossa.
- Mitä, kunnossa?! huusi kissa. - Teillähän on neljäkymmentäkaksi astetta kuumetta.
- Kuinka niin? pelästyi Petshkin.
- No koska teillä on kolmekymmentäkuusi ja vielä kuusi. Paljonko se tekee yhteensä?
Posteljooni laski paperille. Siitä tuli neljäkymmentäkaksi.
- Voi äiti! Sittenhän minä olen jo kuollut. Nyt äkkiä sairaalaan! Joka kerta kun minä tulen tänne, minä joudun sairaalaan. Te ette pidä posteljoooneista!

Teos täyttää kohta neljäkymmentä vuotta, eikä sen vetovoima ole himmentynyt. Lupasinkin viedä lapset katsomaan Tampereen Työväen Teatterin esittämää Fedja-setää mahdollisimman pian!