Alkuteos: Kvinden i buret, 2007
Suomentaja: Katriina Huttunen
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Tuomo Parikka (kuva iStockphoto)
Sivuja: 437
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä
Huomaan, että tänä vuonna olen innostunut lukemaan haastekirjoja melkoisella vakavuudella, vaikka tarkoitus olisi, ettei lukuhaasteita otettaisi vakavasti, vaan ne toisivat lukemiseen leikillisyyttä sekä uusia näkökulmia ja teemoja. Anna minun lukea enemmän -blogin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste on kuitenkin tempaissut minut mukaansa yllättävällä tenholla. Syynä on se, että Pohjoismaiden vahva dekkariperinne tuntuu minulle läheiseltä. Melkein kaikki eniten ihailemani dekkarisarjat kun ovat pohjoismaisia (Henning Mankellin Kurt Wallander -kirjat sekä Åke Edwardsonin Erik Winter -sarja ja Jo Nesbøn Harry Hole -sarja).
Heti Annamin haaste-ehdot luettuani päätin tavoitella Pohjoismaiden tuntija -titteliä, eli suunnittelin lukevani joka maasta kaksi kirjaa. Ainut Pohjoismaa, josta olen lukenut paljon kirjoja, on Ruotsi. Kaikki muut lähinaapurit ovat lähes kirjallisessa pimennossa, vaikka en ole niitä tietoisesti boikotoinut. Nyt on Norja jo kuitattu Jo Nesbøllä ja Henrik Ibsenillä, ja Ruotsista ja Islannista olen myös lukenut jo yhdet kirjat. Mutta entäpä Tanska?
Tanskasta en ole eläissäni lukenut kuin kolmen kirjailijan teoksia. He ovat H. C. Andersen, Karen Blixen ja Peter Høeg. Yhtään tanskalaista dekkariakaan en tunne ennestään, joten päätin etsiä sellaisen luettavakseni. Koska Jussi Adler-Olsenin kirjoja on tullut vastaani siellä ja täällä, tartuin vihdoin hänen ensimmäisenä suomennettuun dekkariinsa Vanki.
Vanki aloittaa Carl Mørk -nimisestä, kööpenhaminalaisesta murharyhmäetsivästä kertovan sarjan. Mørk on yksi Kööpenhaminan parhaista poliiseista - tai oikeammin oli. Hän on nimittäin syvästi haavoittunut sekä henkisesti että ruumiillisesti jouduttuaan työtehtävässä ampumisen uhriksi kahden kollegansa kanssa. Mikään ei tunnu miltään, ja työt eivät maistu. Mørkin pomot keksivät siirtää hankalan alaisensa poliisilaitoksen kellariin ja antaa hänelle niin sanotun Osasto Q:n johdettavaksi. Mørk saa alaisekseen siivooja Hafez el-Assadin - ja siinäpä Osasto Q:n työntekijät sitten ovatkin.
Kuten Assadin nimestä voi päätellä, hän on maahanmuuttaja:
Assad nyökkäsi. "Carl, minut tapetaan, jos palaan. Niin se on. Syyrian hallitus ei erityisemmin pitänyt minusta, ymmärräthän."
"Miksi?"
" Emme vain ajatelleet samalla tavalla, se riittää."
"Mihin se riittää?"
" Syyria on iso maa. Ihmisiä katoaa." (S. 186.)
Pikkuhiljaa Mørkille alkaa selvitä, että hänen apulaisellaan on kaikenlaisia taitoja, jotka eivät papereista käy ilmi. Pian kaksikko onkin täydessä vauhdissa. He selvittävät viisi vuotta aiemmin tapahtunutta rikosta, jossa kaunis, nuori poliitikko Merete Lynggaard on kadonnut jäljettömiin. Kirjan nimestä voi arvata, että Lynggaarad ei ole kuollut, mutta sankariparilta kuluu tovi jos toinenkin sen ymmärtämiseen.
Lukijan piina syntyy siitä, että hän seuraa myös vangin elämää ja joutuu jännittämään, ehtivätkö sankarit selvittää arvoituksen ajoissa. Piina onkin sen verran taidolla rakennettu, että sivut kääntyilivät kuin itsestään, ja kun olin kirjan lopussa, totesin, että tätä on saatava lisää.
Adler-Olsen on rakentanut Mørkistä ja Assadista vetävän työparin, jossa on Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin kaltaista asetelmaa. Vanki on synkästä aiheestaan ja ajoittaisesta ahdistavuudestaan huolimatta myös hauska kirja. Mainio työpari sanailee napakasti, ja Assadin hahmo on innokkuudessaan niin päämiehensä vastakohta, että hymy nousee lukijan huulille vähän väliä. Jännitys ja huumori sekoittuvat ainakin tässä sarjan aloitusosassa aivan vastustamattomasti, joten Adler-Olsen sai minusta uuden fanin.
Vanki on luettu ainakin Kirsin kirjanurkassa sekä Oksan hyllyltä -, Kolmas linja, Tuijata- ja Rakkaudesta kirjoihin -blogeissa.
