Michelle Obama: Minun tarinani

Michelle Obama: Minun tarinani, 2018
Alkuteos: Becoming, 2018
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Otava, sähkökirjalaitos, 2018
Mistä sain kirjan: latasin Bookbeatistä




Sen jälkeen, kun astuin vastahakoisesti julkiseen elämään, minua on ylistetty maailman vaikutusvaltaisimpana naisena ja vähätelty "vihaisena mustana naisena". Olen halunnut kysyä parjaajiltani, mikä noista kolmesta sanasta on heille tärkein, onko se "vihainen", "musta" vai "nainen". 

Michelle Obaman Minun tarinani oli vaikuttavampaa luettavaa kuin olisin arvannutkaan. Hän ja Barack Obama mursivat niin monta näkymätöntä rajaa Yhdysvalloissa ja saivat aikaan niin paljon hyvää, että kirjan lukeminen valaa myös lukijaan vankkaa tulevaisuuden toivoa. Muistelmista muodostuu elävä pala historiaa, ja toivoisin hartaasti että se ei olisi viimeinen henkäys ajasta ennen post-totuudellista aikaa, jota nyt elämme: Trumpin nousu Yhdysvaltain preisdentiksi, Brexit, Uuden-Seelannin moskeija-ampuminen ja meidän ikioma "jytkymme" edustavat kaikki täysin päinvastaista maailmaa, jonka eteen Obamat Yhdysvaltain presidenttiparina tekivät töitä.

Aluksi näyttää siltä, että Michellen tarina on perin amerikkalainen tuhkimotarina. Hän on kotoisin Chicagon eteläpuolelta, South Shoresta, melko köyhältä mustien asuinalueelta, joka on sittemmin slummiutunut. Hänellä oli onnellinen, vaikkakin vaatimaton lapsuus. Äiti oli kotiäiti, ja isä kävi töissä kaupungin palveluksessa ja oli poliittisesti aktiivinen. Isoveli Graig oli suosittu ja menestyvä poika, joka suhtautui Michelleen hyvin suojelevasti. Kaikki oli kunnossa ja rakkautta oli paljon, vaikka rahaa ei liiemmälti ollut ja isä oli vakavasti sairas.

Michelle menestyy koulussa ja raivaa ahkeruudellaan tiensä Yhdysvaltojen parhaisiin opinahjoihin ja valmistuu lakimieheksi Harvardista, josta hän pääsee suoraan chicagolaiseen huippulakifirmaan töihin. Michelle kuulostaa uraorientoituneelta naiselta, mutta hänen tarinaansa on pakko ihailla, sillä mustan naisen tie huippujuristiksi ei ole helppo. Sitä paitsi "uraorientoitunut" kuulostaa varsinkin naisesta sanottuna suorastaan vähättelevältä määritelmältä.

Michellen amerikkalainen menestystarina käy kuitenkin oikeasti kiinnostavaksi vasta silloin, kun Barack Obama koputtaa Michelle Robinsonin työhuoneen oveen. Firmaan on saatu lahjakas, nuori harjoittelija, jonka mentoriksi Michelle on lupautunut. Ei mene kauaakaan, kun he seurustelevat eikä niin kovin kauaa siihenkään, kun he menevät naimisiin. Rakkaus muuttaa Michellen ajattelumaailman ja koko elämän suunnan. Raha ja menestymisen tarve jäävät toisarvoisiksi, kun Barack tartuttaa maailman parantamisen tarpeen myös Michelleen.

Barack Obaman ainutlaatuisesta ja älykkäästä ajattelusta Michelle pääsee jyvälle jo seurustelun alkuaikoina, kun hän herää eräänä yönä ja havaitsee Barackin valvovan. "Mitä mietit?" Michelle kysyy. "Tuloeroja", Barack vastaa. Myöhemmin kirjassa on liikuttava kohta, jossa Michelle katsoo miestään, joka silloin on jo Yhdysvaltain presidentti. Mahtavatko amerikkalaiset ymmärtää, miten hienon presidentin he ovat saaneet, Michelle pohtii.

Vastuuntunto ajoi Barack Obaman lopulta politiikkaan. Hän oli ollut nuorena töissä erilaisissa yhteisöllisyyttä tukevissa järjestöissä ja yrittänyt saada ihmisiä aktivoitumaan ja parantamaan elinolojaan asuinalueillaan. Valmistuttuaan lakimieheksi hän ei halunnut jäädä yritysmaailmaan, vaan  hänen visionaan oli panna itsensä peliin paremman maailman puolesta. Michellekin ymmärtää hakea sisältöä elämäänsä bisnesmaailman ulkopuolelta. Häntä politiikka ei kuitenkaan kiinnosta, vaan se tuntuu vievän Barackin pois perheen luota. Ilman parisuhdeneuvojaa tilanteesta ei selvitä, mutta Michelle lähtee kuin lähteekin tukemaan miehensä poliittista uraa.

Loppu on historiaa. Obamoista tulee Yhdysvaltojen historian ensimmäinen afroamerikkalainen presidenttipari. Obama saa presidenttinä aikaan merkittäviä uudistuksia, ja Michelle keskittyy muutamaan valtakunnalliseen projektiin, joilla hän työllistää itsensä äitiyden ohessa. Presidenttikausien kuvaus on kiinnostavaa luettavaa. Niiden kautta lähihistoria ja vastakohtaisuuksien Yhdysvallat tulevat vähän tutummaksi, vaikka Trumpin valinta presidentiksi Obaman jälkeen tuntuu entistä absurdimmalta.

Michellen huomiot afroamerikkalaisen naisen asemasta ovat valaisevia. Pidin myös siitä, miten hän tasapainoilee äidin ja merkityksellistä työtä tekevän naisen roolissaan. Hän on hieno esikuva amerikkalaisäideille onnistuessaan yhdistämään nämä kaksi roolia. Amerikkalaiseen tyyliin hän korostaa moneen kertaan omistautuvansa äitiydelle ja panevansa lasten edun kaiken edelle, mutta hän onnistuu kyllä tekeään valtavasti muutakin hyvää. Hän ei kuitenkaan kerro mistään saavutuksistaan ylpeillen vaan aidosti iloisena aikaansaannoksistaan ja kohtaamistaan ihmisistä. Amerikkalaiseen tyyliin kuuluvat myös vuolaat kiitokset, jotka tässä tapauksessa valaisevat sitä, miten suuri organisaatio Yhdysvaltain presidentin ympärillä pyörii. Suhteiden verkosto toimii, ja on tärkeää, että se koostuu hyvistä, idealistisista ihmisistä.

Kaikki Obamojen visiot eivät toteudu, kuten esimerkiksi aselakien tiukentaminen Yhdysvalloissa. Toisen kauden loppupuolella toivon sekaan ujuttautuu myös hienoisia katkeria juonteita, joissa konservatiivisuus lyö lujaa takaisin. Lukijalle on selvää, että Yhdysvallat ei tosiaankaan ole ymmärtänyt Barack Obaman arvoa. Kun kaikki on ohi, Michelle on onnellinen, kun saa taas tehdä asioita itse ja liikkua vapaasti ilman, että järjettömän suuri oraganisaatio joutuu jatkuvasti suojelemaan perhettä ja rajoittaa heidän elämäänsä. Voi vain kuvitella, millaisia hetkiä hän on kokenut katsellessaan Trumpin työtä istuvana presidenttinä.

Michelle Obama jää historiaan esimerkillisenä, rohkeana naisena, jolla on sydäntä, älyä ja tahtoa vaikuttaa asioihin. Minun tarinani todistaa, että jokaisen naisen ja äidin tässä maailmassa on ryhdyttävä toimeen paremman maailman puolesta.

Ainut asia, jota kirjassa moitin on se, että Michelle itse pitää itseään tyypillisenä sorittaja-naisena, joka koulumenestyksellään haki hyväksyntää. On jotenkin sääli, että älykkäät naiset itsekin lankeavat tähän määritelmään, jota heille ympäriltä tuputetaan. Entäs jos nainen on kiinnostunut hankkimaan tietoa ja pärjää koulussa, koska on nopea oppimaan ja haluaa oppia. Entäs jos tällainen älykäs  ihminen haluaisi perustaa perheen ja ryhtyä äidiksi? Suorittaako hän sitten äitiyttäkin, jos hän haluaa olla myös hyvä äiti?  Koulussa menestyvistä pojista ei kukaan koskaan käytä määritelmää "suorittaja". Barack Obama, lupaava Harvardin opiskelija, on poikkeuksellisen lahjakas, mutta Michellekö on vain suorittaja? En suostu uskomaan tähän.

Kutsun Michelle Obaman Minun tarinaani voimakirjaksi. Se ei ole pelkästään naisten voimakirja, vaan se on toivon voimakirja. Sana kuulostaa suurelta ja naiivilta, mutta tässä tapauksessa siihen kannattaa tarttua. Nimittäin, mikä sitten olisi vaihtoehto toivolle? Onko sitä?



Lue kirjasta myös blogeista Kulttuuri kukoistaa, Kirjaluotsi, Kirjat kertovat, Kaisa Reetta T ja Leena Lumi, josta löytyy lisää kirjasta kirjoittaneita blogeja. Helmetin lukuhaasteeseen kuittaan kirjalla kohdan 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.