Hellevi Salminen: Kuinka pikku Täplästä tuli iso koira

Hellevi Salminen: Kuinka pikku Täplästä tuli iso koira, 2012
Kustantaja: Otava
Kuvittaja: Erika Kallasmaa
Sivuja: 96
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Hellevi Salmisen pieni kirja Kuinka pikku Täplästä tuli iso koira on kaikkien koiraihmisten unelmakirja. Kirjassa päähenkilöinä ovat koirat: vanha ja kokenut Pekko sekä pieni pentukoira Täplä. Koirien omistajat, Himmu ja Mamma, hääräävät taustalla, mutta eivät tunnu ymmärtävän aivan kaikkea. Tarina etenee vuorotellen kummankin koiran näkökulmasta, ja lukijaa hemmotellaan lämpimällä huumorilla.

Nappasin kirjan mökkilukemiseksi lapsille. Kaipasin jotain suomalaista tarinaa Harry Potterien keskelle ja tätä kirjaa luettiinkin ääneen automatkoilla. Olin lukenut tästä pari kiittävää blogitekstiä, esimerkiksi Opuscolon arvion, ja niin vain kävi meilläkin, että tarina vei mennessään.

Kirjan alku on aika verkkainen. Koirat muuttavat ihanasta Villa Niitystä kaupunkiin. Varsinkin Pekko ikävöi takaisin maalle. Sillä on ikävä vapautta ja Jänis Joplinia, parasta ystäväänsä. Muotovaliona se tuntee myös hienoista ylemmyyttä pieneen ja innokkaaseen Täplään. Täplästä kun ei koskaan voisi tulla edes kunnollista näyttelykoiraa, koska siltä puuttuu pigmentti. Todelliset koiraihmiset ja asiantuntijat huomaavatkin aina kiitellä Pekkoa, mutta vain pienet tytöt ja japanilaisturistit ihastelevat Täplää. Täplä puolestaan sopeutuu kaupunkiin paremmin kuin Pekko ja kasvaa isommaksi. Se ihailee pyyteettömästi isoa koiraa ja on valmis oppimaan siltä kaiken.

Koirien persoonalliset piirteet ja pienet seikkailut on kerrottu mukavan koiramaisesti, ja samalla perin inhimillisesti. Miltä muuttaminen tuntuu? Miten erilainen onkaan kaupunki verrattuna maaseutuun! Koirapuiston "vapaus" on pettymys: Ei puun puuta missään. Ja vapaus? Missä oli vapaus? Siinä se oli ihmisten vapaus, Pekko ajatteli kiukustuneena, että aitauksessa riisutaan valjaat pois. Eipä ihme, että karkumatka maistuu makoisalta!

Kauneinta kirjassa on Pekkon ja Täplän ystävyys, joka syttyy ja syvenee pikkuhiljaa. Kun Pekko vihdoin kelpuuttaa pienen Täplän kainaloonsa, on lukija aivan myyty. Ylpeä Pekko osoittaa kykynsä "kasvaa koirana". Lukija seuraa koirien ystävystymistä onnellisena, mutta sitten kasvaa myös huoli. Kävipä niin, etten pystynyt itkultani jatkamaan lukemista. Kyyneleet valuivat kaikkien tyttöjen poskilla ja etupenkillä miehet ihmettelivät, miksi tuli niin hiljaista. Onneksi kirjassa on onnellinen loppu.

Erika Kallasmaan kuvitus on sydämellistä. Vaikka kuvat ovat mustavalkoisia, niistä erottuvat selvästi koirien luonteet ja tunnelmat. Ekaluokkalaiset olisivat selvinneet lukemisesta itsekin, sillä vaikka teksti onkin pienikokoista, pisimmät sanat on tavutettu. Onneksi kuitenkin päätin lukea tämän  ääneen, eli sain omankin lukukokemuksen. Kaiken kaikkiaan kirjaa voi suositella paitsi koiraihmisille, oikeastaan aivan kaikille. Mitään ikärajoituksia ei tähän pieneen kirjaan tarvita, mutta sitäkin enemmän suosituksia: lukekaa ihmiset tämä kirja! Se on osoitus kirjallisuuden vaikutuksesta ja voimasta.