Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua

Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua, 2013
Kustantaja: WSOY
Kansi: Sami Saramäki
Sivuja: 190
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Virpi Pöyhösen Hän rakastaa minua tarttui käteeni kirjaston hyllystä arvoituksellisen kantensa ansiosta. Hymytyttö-patsas näyttää siinä leijailevan taivaissa, mutta jotain kertoo hymytytön suipistettu suu: huulipuna ikään kuin sulkee tytön huulet ja piirtää ne pienemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Kirjan naisia vaivaakin puhumattomuus - ja kykenemättömyys tunnistaa omia toiveitaan ja halujaan. He etsivät itseään, mutta ikävä kyllä yrittävät vain sovittaa itseään johonkin valmiiseen malliin.

Kirja kertoo kahdesta naisesta, noin kolmikymppisestä Kristasta ja noin 18-vuotiaasta Kiirasta. Molempien kotipaikka on Turku, jossa heidän tiensä yllättäen risteävät. Mutta enemmän kuin kotikaupunki, heitä yhdistää toinen todellisuus, vieraat maat, joissa he käyvät ja joissa he joutuvat kohtaamaan yksinäisyytensä: Krista käy työmatkalla Japanissa ja Kiira on vaihto-oppilaana Wyomingissa.

Kristalla on päässään selvä malli elämästä. Kun jaksaa odottaa ja elää tietyllä tavalla, elämä menee niin kuin on suunnitellut. Niinpä hän alkaa järjestää itsensä sopivan miehen reitille ja hänen suunnitelmansa mukaan heille syntyy suhde. Mies on kuitenkin naimisissa, mutta se ei Kristaa lannista. Krista haluaa miehen itselleen ja on valmis odottamaan: Hän rakastaa minua, koska niin vain kuuluu olla ja vaikka hänen on vaikea löytää aikaa, hän silti kaipaa minua. Ja minä rakastan häntä, en vaadi mitään, kun rakastaa ei saa vaatia. Täytyy odottaa, antaa hänelle aikaa päästä hankalan hetken yli, ymmärtää että minä olen parasta, mitä hänelle on tapahtunut. Että me olemme parasta, mitä voi tapahtua.

Näistä Kristan narsistisista ajatuksista tuli mieleeni Gillian Flynnin Kiltti tyttö, jossa avioliiton taustalla on myös täydellisyyden tavoittelu. Flynnin romaanissa odotusmallien täyttämisen pakosta oli seurauksena helvetillinen avioliitto, jossa kumppanille ja itselle asetetut liian suuret odotukset saivat rakkauden kuolemaan. Hän rakastaa minua -kirjassa Kristan koko elämä on jonkin kummallisen kuplan järjestämistä, sillä naisen oma pää on täysin tyhjä. Ei ihme, että hän masentuu, kun rakas ei ymmärräkään hänen erinomaisuuttaan.

Myös Kiira kärsii masennuksesta palattuaan vaihto-oppilasvuoden jälkeen Suomeen. Hän muistelee aikaansa Wyomingissa ja ikävöi sinne jääneitä ystäviään. Kiira rakentaa itselleen tavoitteellisen elämänmallin punaisesta käsilaukusta, jonka hän sattumalta löytää.

Miten tyhjää nykyelämä voi olla, jos elämän ja olemisen malleja haetaan itsensä ulkopuolelta! Ja miten monella tapaa suomalainen masentuu. Olen varmaankin lukenut liikaa näitä suomalaisen yksinäisyyden kuvauksia, kun en täysillä syttynyt tälle kirjalle. Kristan elämäntapa suorastaan ärsytti minua. Onneksi nuori Kiira sentään havahtuu omasta kuplastaan ja löytää ihan aidon ystävän. Hänen kohdallaan jäi toivo elämään.

Hän rakastaa minua -kirjan parasta antia olivat kuvaukset Japanista ja Wyomingista, joissa molemmissa on valmiit puitteet yksinäisyyden kokemiselle. Vieraassa kulttuurissa koetut onnen ja surun hetket korostuvat, ja Pöyhönen kuvaa ne taitavasti. Pöyhönen ei myöskään mässäile masenuksella, vaan antaa lukijan seurata pieniä vinkkejä ja tapahtumaketjuja. Kokonaisuutena kirja jäi siis kuitenkin myönteiseksi lukukokemukseksi.

Kirja on luettu myös Mari A:n kirjablogissa, Sallan lukupäiväkirjassa, Luetussa, Rakkaudesta kirjoihin -blogissa, Kirjasähkökäyrässä ja Kirjaston kummituksessa.