Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo, 2013Kustantaja: Karisto
Kansi: Tuija Kuusela
Sivuja: 254
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä
Miksi meitä tallennetaan näin järjestelmällisesti? Tietojen kerääminen ja valokuvaaminen viittaavat siihen, että tällä paikalla on arkisto. Meidän nimillämme on jollekin merkitystä. Meistä jää jälki. (S. 35.)
Terhi Rannelan Punaisten kyynelten talo pakottaa ajattelemaan sellaista, josta ei oikeastaan olisi halunnut tietää mitään. Mutta jos kukaan ei ajattele, eikä halua tietää, maailma ei muutu. Historiasta on pakko oppia jotain, muuten kärsineiden elämä on ollut turhaa.
Punaisten kyynelten talo kertoo Kambodzan julmasta historiasta. Sen alku sijoittuu Demokraattiseen Kamputseaan punakhmerien vallan aikaan 1974 - 78, jolloin kaupungit ja perheet oli lakkautettu. Ihmiset oli siirretty pakkotöihin maaseudulle, jossa toteutettiin puhdasta kommunismin aatetta.
Tosiasiassa ihannevaltiossa kärsittiin: näännyttiin nälkään ja raatamiseen. Ja kuten totalitarismiin kuuluu, toisinajattelijat eliminoitiin, jotta paratiisi saattoi kukoistaa. Vankilat täyttyivät ilmiannetuista naapureista ja sukulaisista, kun puolue toteutti ihannettaan ja siivosi omia rivejään.
Julmuuteen alistettu kansa katsoi vierestä, kun riisisato vietiin Kiinaan, jotta saatiin sieltä aseita sodankäyntiin Vietnamia vastaan. Jos nälkää näkevä työntekijä söi pellolta riisinjyvänkään, hänet saatettiin tappaa siihen paikkaan, koska jokainen jyvä tarvittiin aseiden ostamiseen. Näin puolue laajensi utopiaansa maan päällä.
Kaakkois-Aasian historialliset tosiasiat tuntuvat etäisiltä ja järjettömiltä, mutta ne tulevat iholle asti, kun Rannela kertoo kirjassaan erään kamputsealaisen perheen tarinan. Tarina on fiktiivinen, mutta se voisi olla totta. Kirjan alkuosa järkyttää, mutta toisessa ja kolmannessa osassa päästään kiinni toivoon, joka voittaa käsittämättömät julmuudetkin. Chey Chan, Vanna ja Chanda jäävät sukupolvien ketjuna vahvasti mieleen. Ja nyt kun kirjan lukemisesta on jo vierähtänyt hetki, kirjan vaikutus on vain voimistunut. Rannela kirjoittaa eläytyen ja selkeästi.
Kirjailija Terhi Rannela haluaa muuttaa maailmaa. Olen ollut kuuntelemassa hänen ajatuksiaan sekä Tampereen että Helsingin kirjamessuilla. Hän oli myös Tampereen kirjabloggaajien vieraana tänä syksynä kertomassa tästä kirjastaan.
Kirjan taustalla on valtava tutkimustyö, jonka kirjailija oli tehnyt Kambozan matkansa jälkeen. Matkallaan hän oli vieraillut vankilamuseossa, jonka seinällä ollut kuva ei ollut jättänyt häntä rauhaan. Kuva esitti Chan Kim Srunia ja hänen poikaansa, jotka surmattiin julmasti Tuol Slengissä. "Kerro minun tarinani", oli Chan Kim Srun pyytänyt kuvassaan. Terhi Rannela teki sen.
Meidän nimillämme on jollekin merkitystä. Meistä jää jälki. (S. 35.)
Kirjan ovat lukeneet myös Annika K., Notkopeikko, Mari A, Bleue, Maija, Mai, Maria, Elegia ja Lukutoukka.
Osallistun kirjalla Suketuksen Ihminen sodassa -haasteeseen.
Minuun tämä kirja teki suuren vaikutuksen ja se palailee vieläkin mieleeni. Punaisten kyynelten talosta tuli minulle sellainen kirja, jota en kiertoon laita. Haluan säilyttää sen itselläni, sillä luen sen varmasti vielä uudelleen joskus.
VastaaPoistaMinulle on käynyt aivan samoin. Kirjasta on jäänyt vahva muistijälki. Vaikka kirja on fiktiivinen, sen dokumentaarinen pohja on niin vahva, että alkuosassa kuvattua kärsimystä ei saa mielestään. Rannela ei ole päästänyt itseään helpolla, vaan on katsionut julmuutta silmiin. Haluan uskoa, että tämä kirja muuttaa maailmaa, koska se muistuttaa siitä, mihin julmuuksiin ihminen kykenee. Parempi maailma on kuitenkin mahdollinen.
PoistaKomppaan Elegiaa, kirja teki suuren vaikutuksen, mutta lainasin sen kirjastosta. Haluan lukea sen uudelleen.
VastaaPoistaTämä kirja ei katoa mielestä. Toivoisin, että sitä luettaisiin rankasta aiheesta huolimatta.
PoistaVaikea aihe, mutta niin tärkeä... Tämä kirja pitäisi lukea.
VastaaPoistaKiitos mielenkiintoisesta arviostasi!
Suosittelen, Kaisa reetta! Olen varma, että pitäisit tästä!
VastaaPoistaSain juuri viimeisteltyä tämän kirjan lukemisen... Olipa siinä joulukirja! No toki olen lukenut muutakin tänä jouluna. Tämä oli kirja, jota ei voinut oikeastaan laskea käsistään: karmaiseva ja hämmentävä. Hämmentävä siinä mielessä, että kirjoittaja on suomalainen nainen. Rannelan kyky samaistua kambozalaiseen elämään ja varsinkin noihin hirmutekoihin on todellakin taidokasta. Hyvin olet sanonut tuon, että jos kukaan ei halua tietää, maailma ei muutu.
VastaaPoistaTällaisia ravistelevia kirjoja tarvitaan, jotta kärsimys ei unohtuisi. Rannelan tämänvuotinen kirja Frau oli myös hieno ja vielä ehyempi luettava. Tietysti joulukirja voisi olla iloisempikin, mutta juuri jouluna pitäisikin muistaa myös tätä puolta elämästä.
Poista