Vigdís Grímsdóttir: Valosta valoon

Vigdís Grímsdóttir: Valosta valoon, 2004
Alkuteos: Frá ljósi til ljóss, 2001
Suomentaja: Tapio Koivukari
Kustantaja: Johnny Kniga
Kansi: J. Karjalainen jr.
Sivuja:168
Mistä sain kirjan: oma ostos






Kesällä oli aikaa lukea jotain uutta, täysin erilaista ja valtavirrasta poikkeavaa. Minulle valtavirtaa on kotimainen kirjallisuus, joten olen suorastaan hämmästynyt, että olen koko loppukesän lukenut käännöskirjallisuutta. On ollut Hobitti, on ollut Kunderaa, on ollut Stoner, joka oikeastaan aiheutti pienoisen blogijumin. Se vei ajatukset niin täysin mennessään, etten ole oikein tähän näppäimistölle taipunut.

Kaiken keskellä löysin käsistäni myös tämän pienen kirjasen, jonka kansi houkutteli lukemaan. Lukuinto vain kasvoi, kun hoksasin, että tämä uppoaisi pariinkin lukuhaasteeseen: HelMetin Kirjan vuosi -haasteen kohtaan 24. Kirja maasta, jossa olet aina halunnut käydä ja lisäksi Anna minun lukea enemmän -blogin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa. (Olen lukenut vasta yhden ruotsalaisdekkarin tänä vuonna, joten pohjoismaalainen kirjallisuus on vähän vaiheessa...)

Nyt siis tartuin islantilaiseen kirjaan. Islantilainen kirjallisuus... Mitä siitä tulee mieleen? Tietenkin Salka Valka, nobelisti Halldór Laxnessin tunnetuin teos. Sen luin joskus parikymppisenä ja pidin tietysti (sanokaapa kirja, josta en olisi parikymppisenä pitänyt), mutta saisin siitä nyt paljon enemmän irti, veikkaisin. Näin siitä tehdyn tv-sarjan joskus nuorena, ja se oli myös vaikuttava. Laxnessilta olen lukenut jotain muutakin, hyvin hidastempoista ja kivikkoista, mutta kirjan nimeä en muista. Lisäksi olen lukenut Arnaldur Indridasonin jonkin dekkarin ja Hallgrímur Helgasonin 101 Reykjavik -teoksen, josta ei jäänyt paljon mitään mieleen, Jonkinlaista nuoren miehen ahdistusta siinä muistaakseni oli. Siinäpä ne - kokemukseni islantilaisesta kirjallisuudesta. Eipä ole paljon hurraamista, mutta on sentään jotain, mistä ponnistaa.

Vigdís Grímmsdóttirin Valosta valoon on trilogian ensimmäinen osa. Se osoittautui erikoiseksi, suorastaan eksoottiseksi kirjaksi. Eksotiikka syntyi täysin yllättäen New Mexicosta, Santa Fen kaupungista. Sitä luulee saavansa islantilaisia geysirejä, merta ja kivikkoa ja päätyykin Yhdysvaltojen kuumimpaan ja kuivimpaan osavaltioon. Toki suurimmaksi osaksi oltiin Islannissa, mutta kojoottiromantiikkaakin tarjottiin.

Valosta valoon on jollain tavalla kuitenkin hyvin islantilaisesti kerrottu, tai niin ainakin kuvittelen. Se on kirjoitettu kauniisti, suorastaan naiivisti - ehkä siinä on ikiaikaista sagojen kerronnan rytmiä. Kun teoksen aiheena on rakkaus, on jopa siirappisuuden mahdollisuus hyvin lähellä. Silti kirja välttää kliseet ja karikot ja onnistuu säilyttämään lukijan mielenkiinnon. Kerronta on tuoretta, vaikka se voisi keikahtaa liian imeläksi.

Kirjan henkilöt ovat rakkaudessaan vahvoja persoonia. Heitä on rakastettu ja he osaavat rakastaa:
  - Sinäkin löydät tien valosta valoon.
  Ehkä juuri näiden sanojen tähden Rósa yritti aina elää elämänsä pehmeässä ja yksinkertaisessa kirkkaudessa. Tai sitten hän tunsi lähestyvänsä paremmin sitä salattua lakia, joka teki hänestä sekä rakkauden että lemmen lapsen. (S. 8.)

Ilman murheita henkilöt eivät selviä. Rakkaus on kuitenkin heidän kantava voimansa, eikä se haavoita heitä, vaikka se tuo surua ja kaipausta kylkiäisenään. Rakkaus on valoa ja johtaa valosta valoon. Kirjan päähenkilö on Rósa, joka kasvaa isänsä kanssa hyvin onnellisesti äidistä kerrottujen kauniiden tarinoiden keskellä. Isä Lenni nousee omalla tarinallaan kirjan toiseksi päähenkilöksi. Voisin kuvitella, että trilogian jatko-osissa jotkut muutkin kirjan värikkäistä persoonista pääsevät enemmän esiin, enkä pane sitä ollenkaan pahakseni, sillä kaikki he ovat kiinnostavia ja vahvoja ihmisiä. Taidanpa tarttua trilogian jatko-osiinkin, jos ne vain osuvat kohdalle.

Rakkauden mukana tulee tietysti seksi, enkä muista lukeneeni näin traumatonta seksuaalisuuden kuvausta missään. Seksi on kuin kukkaan puhkeamista, elämän tarkoituksen löytämistä. Mietin jo mielessäni, että jos nuorten sukupuolivalistus pystyisi jonain päivänä tähän, meillä olisi paljon vähemmän ahdistuneita ja masentuneita nuoria. Tosin ehkäisystä tässä kirjassa ei puhuta mitään, joten voi olla, että seksivalistus ei pääse tällaiseen hurmioon ikinä. Ja sitten tulee kirjan loppu, joka lyö jalat alta ja joka näyttää kaiken täysin eri valossa - myös kirjan nimen.



Tämän islantilaisteoksen ovat lukeneet ainakin Erja, Margit, Maukka, Anki ja Kirjanainen, joka toteaa kirjan olevan väkevä. Sitä se juuri on.