Kari Levola: Suorin mutka ikinä

Kari Levola: Suorin mutka ikinä, 2011
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 101
Mistä sain kirjan: lainasin kirjasarjalainaamosta



Koulun jälkeen ne odottivat minua aidan ulkopuolella ja lähtivät naureskellen seuraamaan. Kun oli päästy vähän kauemmas koulusta, ne kaatoivat minut maahan, potkivat ja veivät kännykkäni. Kotona äiti kysyi, että miksi minun naamani on naarmuilla. Minä sanoin, että meillä oli koulussa ollut sählyä. (S. 13.)

Kari Levolan Suorin mutka ikinä sisältää 40 mininovellia. Novellit ovat tosiaan ihan minejä, puolesta sivusta kolmeen sivun mittaisia. Kirja on helppo tökätä nuoren käteen ja sanoa: "Lue! Lue edes nämä muutamat rivit, ehkäpä tuosta tuo pieni tarina." Voidaan lukea vaikka ääneen muutama juttu ja sitten voi selata kirjaa ja lukea ne kaikkein lyhyimmät ensin ja sitten ehkä pari pidempääkin. Kirjaa ei tarvitse lukea järjestyksessä kannesta kanteen. Eikä kirja lannista sivumäärälläänkään.

Kiitän kirjailijaa tästä kirjasta, jossa on aika simppeleitä tarinoita, mutta myös muutama vähän hullumpi scifin sukuinen tarina. Pienestä tarinastakin voi päästä yllättävän syvälle pohtimaan henkilöiden luonteita ja elämäntilanteita. Kun aiheina on kiusaamista, rakastumista, ulkonäköpaineita, nettiä ja perhedynamiikkaa, on jokaiselle nuorelle jotain kolahtavaa. Tunnelma on irtonainen ja kevyt, mutta pinnan alla kuitenkin myös mietityttävä. Lukija voi itse päättää, kuinka syvälle tekstiin sukeltaa.

Suosikkinovellejani oli oikeastaan aika monta. Kirjan ensimmäisen osan otsikkona on Kiusaajia ja kiusattuja, ja sen kaikki novellit ovat tärkeitä. Koskaan, ikinä ei kiusaamisesta ja sen seurauksista puhuta liikaa. Tässä kohtaa ollaan empatian herättämisen ytimessä - miten kaunokirjallisuus todellakin auttaa hyppäämään toisen housuihin.

Kirjan viimeinen osa Suurin niistä on rakkaus puolestaan loppuu toiveikkaisiin tunnelmiin. Esimerkiksi Nössö-novellissa on herkkyyttä ja aitoutta.

Yksi suurimpia suosikkejani on niminovelli Suorin mutka ikinä. Siinä nuori (tai kuka tahansa lukija) tapaa epäluotettavan kertojan. Minkälainen tyyppi hän onkaan? Mitä tekstissä kerrotaan bändistä nimeltä Suorin mutka ikinä? Onko se niin loistava bändi, kuin minäkertoja antaa ymmärtää?

Olen aiemmin lukenut Levolalta muutamia novelleja ja nuortenkirjan Tahdon, josta pidin kovasti silloin joskus. Levola sai siitä vuonna 1999 Finlandia Junior -palkinnon. Olen myös lukenut kirjat Blankko, mä kirjoitan sulle (1989) ja Maailmantappi ja Tikkari-Tiina (2001), joka oli pojan lukudiplomikirjana. Levola on tehnyt jo pitkän uran kirjailijana ja edistänyt osaltaan suomalaisten nuorten lukuintoa. Mininovelleissaan hän kirjoittaa juuri sellaista kirjallisuutta, josta on huutava pula.

Testasin kirjaa seiskaluokkalaisilla ja aion luettaa sen samanikäisillä oppilailla vastakin. Se sopi sekä tyttöjen että poikien luettavaksi, koska päähenkilöt ovat sekä tyttöjä että poikia, eikä päähenkilön sukupuolta välttämättä aina edes kerrota. Aiheet koskettavat kaikkia nuoria, ja tarinoista riittää keskusteltavaa. Niistä syntyi myös kivoja näytelmiä, joista saatiin makeita nauruja. Kirjallisuus voi olla hauskaa!

Suketuskin on lukenut kirjan ja käyttänyt sitä töissä. Lisäksi kirja on luettu Lastenkirjahyllyssä, Kirjavassa kukossa sekä Alas taikavirtaa - ja Vauhkon kirjat ja kirjaimet -blogeissa.

Osallistun kirjalla Pojatkin lukee -kampanjaan, joka on Kalenterikarjun ideoima tempaus poikien lukutaidon parantamiseksi. Kampanja on saanut paljon huomiota netissä ja on varmasti tarpeellinen. Suomalaistyttöjen lukutaito on tutkitusti parempi kuin poikien, ja pojat lukevat koko ajan vähemmän. Koska lukuharrastus vaikuttaa nuoren sanavaraston määrään - ja sitä kautta ajattelun avaruuteen - on huoli aiheellinen. Vastikään Yle Uutisissa julkaistiin Sanna Vikmanin artikkeli, jossa kerrottiin, että lukevan nuoren sanavarasto saattaa olla jopa 70 000 sanaa, kun taas sellaisen nuoren sanavarasto, joka ei lukemista harrasta, saattaa olla vain 15 000 sanaa. Ero on huikea. Lukutaito on opiskelun ykkösväline, ja jos lukutaito on heikko, myös syrjäytymisen vaara kasvaa.

Minulla on kotona kasvamassa kaksi poikaa, toinen kolmevuotias ja toinen kahdeksanvuotias. Molemmille on luettu vauvasta asti. Silti kahdeksanvuotiasta on enää hyvin hankala motivoida lukemaan. Viime vuonna osallistuin Suketuksen haasteeseen Pojat, Lukemaan! ja vinkkasin keinoja, joilla ekaluokkalaista poikaa voi yrittää houkutella kirjojen äärelle. Vertailukohteena minulla on kotona kaksi 10-vuotiasta tyttöä, jotka lukevat aivan ahmimalla. Lukutaidon ja -halun ero on valtava.

Otan kiitollisena vastaan kaikki vinkit hyvistä kirjoista, joilla poikien lukuintoa voisi viritellä. Kaikki keinot poikien lukutaidon edistämiseksi ovat tarpeellisia, ja siksi koen  #pojatkinlukee-kampanjan tärkeäksi. Tiedän, että kirjabloggaajista ainakin Amma on jo lähtenyt mukaan kampanjaan. Toivottavasti moni muukin lähtee!