Jari Järvelä: Tyttö ja seinä

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä, 2016
Kustantaja: Tammi
Kansi Jussi Kaakinen
Sivuja: 262
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


  Onni on täysi spraykannu ja paljas seinä.
  Se katoava hetki, kun kannu alkaa muuttua tyhjäksi ja seinä täydeksi. 
  Kyseessä on maailman ihmeellisin metamorfoosi. Sille ei pärjää edes ruma karvainen toukka, joka muuttuu hehkuvaksi ritariperhoseksi ja lepattaa auringossa kylpevän kukkakedon yllä. (S. 9 - 10.)

Jari Järvelän Tyttö-trilogian viimeinen osa Tyttö ja seinä oli kesäni odotetuimpia kirjoja. Ja kyllähän se hyvältä maistui. Luin sen parina valoisana kesäyönä melkoista tahtia, sillä koukuttava oli tämä sarjan viimeinenkin osa.

Tyttö on Metro, graffititaiteilija, joka on nuoren elämänsä aikana ollut napit vastakkain lain ja järjestyksen kanssa enemmän kuin moni ehtii koskaan. Sarjan ensimmäinen osa Tyttö ja pommi tosin kyseenalaisti lain ja järjestyksen valvojat siihen malliin, että puistatti. Kirja oli ehdottomasti vuoden 2014 suomalaisen dekkaritaivaan kirkkain tähti ja ravisteli katsomaan ympäristöä aivan uusin silmin.

Sarjan toinen osa Tyttö ja rotta sukelsi yhä syvemmälle graffititaiteen maailmaan ja rakensi jännitystä venäläisen oligarkin ahneuden varaan. Se sijoittui pääsoin Berliiniin, mutta päätyi Suomeen, Haminaan, jossa koettiin unohtumaton myrsky-yö.

Sarjan kolmas osa jatkaa siitä, mihin toinen osa jäi. Metro on vaarassa, sillä hän aiheutti oligarkille sellaiset tappiot, että kosto on varma. Tyttö ja seinä alkaakin sellaisella sykkeellä, että heikompaa hirvittää. Metro ei kuitenkaan suostu takaa-ajetuksi, vaan hän laatii omat suunnitelmansa, ryhtyy itse ajokoiraksi.

Tässä Metron seikkailussa meno on yhtä hurjaa kuin aikaisemissa osissa, mutta kirjan juoni on suoraviivaisempi. Toki yllätyksiä tässäkin on ihan kotitarpeiksi. Se, mikä juonenkehittelyssä hävitään, saadaan kuitenkin takaisin huumorissa. Se on nimittäin niin mustaa ja hullua, että nauroin valoisassa kesäyössä ääneen. Jos ihmisen anoppila on Kouvolassa, voi nauttia täysin siemauksin tarkasta Kouvostoliitto-kuvauksesta ja hymyillä vinosti sille "ympäristötaiteelle", jota tässä maassa on ihan virallisesti ja suurella rahalla luotu, kun on rakennettu valtavia kivitalolähiöitä jokaiseen pieneen ja sievään kaupunkiin. Voi vain ihmetellä, mikä haloo nousee värikkäistä graffiteista, joita harmaisiin seiniin ilmestyy. Ne pyritään siivoamaan äkkiä, mutta varsinainen rumuus jätetään rauhaan.

Huumoria kirjaan tuo myös Voltti, Metron äidin entinen miesystävä, josta tulee Metron apuri:
 - Miksette menneet naimisiin? kysyin.
 - Ura vei miestä, Voltti huokasi. - Järki jäi narikkaan. En kerennyt pidellä kotinurkkia lämpimänä. Syli kylmeni. Käteen jäi vain tyhjä talo ja korventunut sydän. Puhelin tuuttasi tyhjää. (S. 41.)

Nyt Voltti, REHELLINEN YRITTÄJÄ, suunnittelee omalaatuista huvipuistoa, jossa ennen pitkää pääsevät huvittelemaan sekä roistot että lukija. Meno on parhaimmillaan groteksia ja jopa makaaberia, mutta asian ydin ei unohdu. Oikeutta haetaan kovin ottein, koska sitä ei lain kautta ole luvassa. On hienoa, miten kirjassa pieni ihminen uskaltaa. On myös hienoa, että tuo pieni ihminen on nimenomaan tyttö. Hänen kauttaan Järvelä tarjoilee pisteliästä yhteiskuntakritiikkiä ja haastaa katsomaan ympäristöä erilaisin silmin.

Järvelän Tyttö-trilogia on kokonaisuudessaan tapaus. Siinä on kaikki palaset kohdillaan kansainvälistä menestystä ja elokuvasopimuksia varten. Kirjoissa syntyy niin vahvoja kuvia ja tapahtumaketjuja, että ne melkein huutavat elokuvallistamista. Ennen kaikkea minua viehättää sarjassa se perusajatus, että taide voi muuttaa maailmaa. Sen avulla voi oikeasti vaikuttaa asioihin ja parantaa vääryyksiä, herättää ihmiset näkemään.


Tyttö ja seinä on luettu ainakin näissä blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin, Reader, why did I marry her?, Oksan hyllyltä, Tuijata ja Kannesta kanteen.

Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan 22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe. Hänet mainitaan sivulla 61.