Alkuteos: Why Didn't They Ask Evans, 1934
Suomentaja: Kirsti Kattelus, 1981
Lukija: Lars Svedberg
Kesto: 7 h 36 min
Pakkauksen suunnittelu: Kai Toivonen
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Agatha Christien dekkareita on ilo kuunnella äänikirjoina, varsinkin kun lukijana on Lars Svedberg. Svedbergin kohdalla ei voi oikeastaan puhua pelkästä lukemisesta, vaan ehkäpä jopa jonkin asteisesta näyttelemisestä, sillä niin eläytyen Svedberg tekstin kanssa etenee. Kuuntelijalle nousee väkisinkin hymy huulille, kun Svedberg lukee englantilaisen maalaiskylän asukkaiden repliikkejä. Hahmot nousevat elävästi lukijan (kuuntelijan) eteen.
Askel tyhjyyteen ei ole Poirot-tarina, eikä sen puoleen neiti Marple-tarinakaan. Se on jotain vallan muuta, ja virkistävästi onkin.
Dekkarin päähenkilöitä on oikeastaan kaksi: maalaispapin neuvokas poika, Bobby Jones, ja hänen lapsuudenystävänsä lady Frances Derwent, eli Frankie. Kaksikko joutuu vahingossa keskelle murhamysteeriä, kun Bobby löytää golfkentän läheltä kuolemaisillaan olevan miehen, joka viimeisiksi sanoikseen lausuu salaperäisesti: "Miksi he eivät pyytäneet Evansia?"eli englanninkielisen alkuteoksen nimen mukaisesti: "Why didn't they ask Evans?" Mysteeri on katettu.
Kun tapauksesta uutisoidaan lehdissä, Bobby hoksaa, että vainajan taskussa ollut kuva on vaihtunut. Pian Bobby yritetään myrkyttää, mutta hän selviää kuin ihmeenkaupalla ja saa ystävänsä, reippaan ja nokkelan Frankien, kiinnostumaan jutusta. Ajankulukseen ja uteliaisuuttaan kaksikko alkaa ratkaista kuolemantapausta omin päin. Arvaahan sen, miten siinä käy: Nuoret luulevat olevansa hyvinkin ovelia, mutta kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan ja kiperät tilanteet seuraavat toinen toistaan. Me kävimme vähän liian itsevarmoiksi, Frankie joutuu toteamaan.
Askel tyhjyyteen lienee hauskin Christie-dekkari, jonka olen lukenut. Tarinassa ei vältytä murhilta eikä huumerikoksilta eikä hengenvaarallisilta tilanteiltakaan, mutta siitä huolimatta tunnelma pysyy kepeänä. Syynä on nuori pääpari, jonka keskinäinen kemia toimii ja joka ratkaisee rikosta nuorten ihmisten innolla. Sympaattinen pääpari sanailee välillä kipakasti ja kapinoi sievästi edellisen brittisukupolven luutuneita perinteitä ja soveliaan elämisen malleja vastaan.
Mikähän tässä on, että teini-iän jälkeen olen ihastunut Christien kerrontaan uudestaan? Tietysti laadukkaat tv-sarjat Poirot'sta ja neiti Marplesta ovat pitäneet Christien pinnalla, mutta hänen tekstinsä on alkanut avautua uudesta näkökulmasta. Murhamamma on mitä mainioin englantilaisen luokkayhteiskunnan kuvaaja ja psykologisen kerronnan taituri. Hänen luomansa hahmot ovat herkullisia.
Tämän dekkarin loppu on kaikin puolin yllättävä. Yllätystä riittää tietysti syyllisen henkilöllisyydessä, mutta myös viimeisten sivujen sisällössä. Kirjasta jää kerrassaan hykerryttävä olo.
Askel tyhjyyteen on kuunneltu Sallan lukupäiväkirja -blogissa ja Oksan hyllyltä -blogissa. Lisäksi ainakin Hurja hassu lukija ja Jokke ovat lukeneet kirjan. Kuittaan mysteerilllä HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohdan 24. Kirjassa ratkaistaan rikos.
Pidän myös Christien tapainkuvauksesta ja henkilöistäkin, joissa on ehkä usein karikatyyrisyyttä mutta onpahan taitavaa sellaista.
VastaaPoistaChristie kirjoitti juuri 20-30-luvulla muutamia näitä dekkareita joissa varsinaisen mysteerin rinnalla riittää seikkailullisuutta ja huumoria: Tommy & Tuppence -kirjat Salainen vastustaja, Rikos yhdistää ja Salomonin tuomio ovat tutustumisen arvoisia, samoin kuin Ruskeapukuinen mies, jos tätä haluaa lisää.
Brittiyhteisöjen tavat tulevat kyllä tutuiksi, kun kahlaa Christien dekkareita. Mainiota sohvamatkailua!
PoistaEn ole lukenut yhtään Tommy & Tuppence -kirjaa. Jos ne ovat yhtään tämäntapaisia, niin taidanpa etsiä niitä käsiini. Kiitos vinkistä! Tämä oli viihdyttävintä Christietä, mitä olen lukenut ja viihdyttäviähän ovat toki Marplet ja Poirot'tkin.