Eeva Kilpi: Noidanlukko

Eeva Kilpi: Noidanlukko, 2. painos, 2009 (ilm. 1959)
Kustantaja: WSOY
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 158
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä


Noidanlukko on Eeva Kilven esikoisteos vuodelta 1959. Valitsin sen keväällä lukupiirin kesäkirjaksi, sillä olin juuri löytänyt sen kirjakaupan löytöhyllystä. Teos oli vilahdellut satunnaisesti kirjablogeissa ja herättänyt mielenkiintoni, mutta lopullisesti kirjan kaunis kansi sai minut ostamaan kirjan, ja hyvä niin. Noidanlukko sijoittuu nimittäin sisällöltään lähelle suursuosikkejani Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytärtä ja Kesäkirjaa, joissa molemmissa maailmaa tarkastellaan lapsen näkökulmasta.

Noidanlukko on kerronnaltaan intensiivinen ja tarkka, eikä todellakaan lässytä tai romantisoi lapsuutta. Silti siinä on mukana kosolti lapsuuden maagisuutta ja mielikuvitusta - kuten myös vasta lukemassani Patti Smithin Uneksuntaa-teoksen lapsuudenmuistoissa.

Noidanlukon päähenkilö on pieni karjalaistyttö Enni. Ei ole epäilystäkään, etteikö Enni ole Eeva Kilpi itse. Tietenkin täytyy muistaa, että Noidanlukko ei ole muistelmateos, vaan kaunokirjallisuutta, mutta silti omaelämäkerrallinen ote on aivan selvä. Teoksen novellit ovat  pieniä irrallisia tarinoita, ja tarina tarinalta Enni kasvaa. (Rakenne on sama kuin Tove Janssonin Kuvanveistäjän tyttäressä ja Kesäkirjassa, enkä osaa pitää kirjoja puhtaasti novellikokoelmina, mutta ehkä parempaakaan nimitystä ei ole.)

Enni asuu äidin ja isän kanssa 5-vuotiaaksi asti ja jokainen kohdalle osunut leikkikaveri  on suuri ilon ja ihastuksen aihe, vaikkeivät leikit aina sujuisikaan aivan mutkitta. Kirjan ensimmäisiä tarinoita ovat muun muassa Olli, Toivo, Johannes, Kaija ja Lislotte, ja ne on nimetty leikkikavereiden mukaan. Aivan ensimmäinen tarina on nimeltään Kotileikki, mutta se voisi yhtä hyvin olla nimeltään Seija, sillä Seijan kanssa siinä leikitään kotileikkiä antaumuksella. Leikki tosin keskeytetään, kun äidit ja isät tunnistavat siitä itsensä.

Kaija on puolestaan Ennin koira, rakas ja tärkeä, ja tuntuu, että Kaija ja Enni ymmärtävät toisiaan täydellisesti. Kaijaan palataan vielä novellikokoelman lopussa, eikä kyyneliltä vältytä. Jokainen, joka on lukenut Eeva Kilven runoja, tietää, että niissä tavataan myös eläimiä, varsinkin koiria. Noidanlukon eräs tarina kertoo Pienestä mierolaisesta, tarhaketun poikasesta, joka saa Enniltä hellää hoitoa. Myös kissanpentuja hoivataan.

Enni havainnoi aikuisiakin: Tätimamma, Hartteliini-mummo ja Isä ovat hienoja henkilökuvauksia. Tätimammalla on kissanpoikia, joita Enni ja Sisko käyvät hoitamassa. Mamma on lempeyden perikuva:
 Tätimamma seisoi porraskivellä kädet esiliinan alla. Hän oli pannut pyhähuivin päähänsä ja hänen esiliinassaan oli vaaleampia raitoja. Jokainen uurre hänen kasvoillaan näytti sinne unohtuneelta hymyltä. Hän kumartui kuin ottaakseen kissanpoikasen syliinsä, mutta laskikin kätensä ensin toisen ja sitten toisen pellavapään päälle.
 "Mummon piika", hän sanoi. "Mummon pienet piiat."
 Ja Enni pysähtyi taas kerran etsimään sanan merkitystä ja ihmeen hyvältä sen löytäminen tuntuikin. (S. 90.)
 
Hartteliini-mummon henkilökuvauksessa on aimo annos huumoria, samoin kuin isän kuvauksessa. Automatka isän kyydissä ja yhteinen ravustuskeikka on kerrottu hykerryttävästi. Äidin ja isän riitely valottaa persoonallisuuksia ja heidän suhdettaan mainiosti, vaikka varsinaista luonnekuvausta niissä ei ole yhtään - toiminta kertoo paljon.

Kilpi on kertojana aivan verraton. Huumoria ei puutu myöskään ystävyyssuhteiden mutkissa. Lapsen ylpeyden ja kateuden tunteet saavat kyytiä esimerkiksi novelleissa Abessinialainen sotilas ja Hellä Mäki. Miten julmia lapset osaavat ollakaan, ja millaisia kolauksia maailma heille tarjoileekaan!

Teoksen viimeinen novelli, Noidanlukko, on haikea. Kun sota alkaa lähestyä omaa kotipihaa, ei asukkaille jää vaihtoehtoja. Sinne jää noidanlukko, joka ei koskaan kukikkaan, ja sinne jäävät tutut maisemat ja koti. Karjalaislapsen lapsuus loppuu.

Lukupiirikirjaksi teos sopi hyvin, sillä kaikki pitivät kirjasta, ja keskutelua virisi sekä taitavasta huumorista että karjalaisten elämästä. Lapsuuden kuvauksena teos on helmi, sillä lapsen maailma tuntuu siinä hyvin aidolta.

Kilven kirjalliset ansiot ovat kiistattomat jo tässä esikoisteoksessa, jossa tarkat havainnot ja persoonallinen kerronta jo yhdistyvät. Teos on nopeaa, vaivatonta luettavaa, ja silti se on sekä hauska että kosketava, pieni mestariteos.



Teoksen myötä aloitan perinteisen Kirjabloggaajien naistenviikon juhlimisen. Perinteestä voi lukea lisää tempauksen emäntäblogista Tuijata.Kulttuuripohdintoja. Tempauksen tarkoituksena on nostaa naisten kirjoittamaa kirjallisuutta esiin.

Noidanlukko on luettu ainakin näissä kirjablogeissa, joissa kaikissa siitä on pidetty kovasti: P. S. Rakastan kirjoja, Kannesta kanteen, K-blogi, Kirjanainen, Kirjasähkökäyrä ja Tea with Anna Karenina.