Kustantaja: Teos
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 236
Mistä sain kirjan: arvostelukappale
Janne Saarikiven Suomen kieli ja mieli sisältää neljä esseetä aiheista Suomi, suomalaisuus, kielet ja erityisesti suomen kieli. Nämä ovat tietysti Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielitieteen professorille hyvin sopivia aiheita. Esseet ovat pituudeltaan 43 - 92-sivuisia, eli varsin mittavia, ja toinen toistaan herkullisempia. En voi kuvitella itselleni kiinnostavampaa aihetta kuin suomen kieli, joten tunsin olevani liekeissä kirjaa lukiessani.
Aloitin esseekokoelman jo viime vuoden lomamatkalla Kreetalla, mutta pian kävi ilmi, että kirja vaatii keskittymistä, koska tietoa on niin paljon. Kuuden hengen perhe samassa hotellihuoneessa ei ollut paras paikka tälle kirjalle ja sen hehkulle. Niinpä kirja jäi ja tartuin siihen vakavin aikein vasta kesälomalla uudestaan. Sitten se olikin menoa. Viimeiset kaksi esseetä suorastaan ahmin. Istuin Oodissa lukemassa kolme tuntia putkeen, keskityin ja nautin joka sanasta.
Mutta aloitetaanpa alusta. Teoksen ensimmäinen essee, Suomi - ongelma, kertoo siitä, kuinka Suomi-nimisen valtion olemassaolo on melkolailla sattumanvaraista juuri tässä muodossa kuin se nykyään on. Jos historia olisi mennyt toisin jossakin kohtaa, Suomi-nimistä valtiota ei olisi olemassakaan. Suomi voisi olla osa Ruotsia tai Venäjää. Seuraavaksi voi siis kysyä, onko kansallismielisyydelle oikeastaan mitään pohjaa, jos nämä rajat olisi voinut vetää melkeinpä mihin vaan. Varsinkin, kun suomalaisuuskin on sisällöltään hyvin samantapaisesti romantisoitua kuin esimerkiksi saksalaisuus tai ranskalaisuus. Kansallisuus on siis hyvin kansainvälinen ilmiö. Saarikiven essee täydentää sitä pohdintaa, jota Juha Hurme käy Finlandia-palkitussa Niemi-teoksessaan.
Saarikiven kokoelman toinen essee Wittgensteinin joulumaassa on kielitieteilijän joululahja lukijalle. Saarikivi esittelee erilaisia kielitieteen perusteorioita hyvin lyhyesti (ja kansantajuisesti) ja kehittää niistä ajatuksiaan. Oikeastaan hän kirjoittaa kielestä välillä niin kauniisti, että häikäisee, välillä hän puolestaan tekee kielestä inhottavan ruumiillista: Kieli on todellakin kieltä. Se on haisevalla ja märällä ruumiinosalla, lihaksilla tuotettua ääntä ja sen äänen kuvia, sellaisia kuin tämä kirjoitus. (S. 58).
Paitsi kauniisti ja kamalasti, Saarikvi kirjoittaa myös hauskasti. Hän neuvoo konkreettisen esimerkin - joulupukin - avulla mikä tekee suomen kielestä aivan erityisen kielen kaikkien kielten joukossa. Samalla tavalla jokainen kieli luo oman todellisuutensa ja kulttuurinsa ympärilleen, ja samalla tavalla jokainen kieli on erityinen: Sellaisena joulupukki on samanlainen kuin kieli: aikojen, tapojen ja traditioiden risteys, kommunikaation, väärinymmärtämisen, ahneuden, rakkauden ja huijaamisen agora. (S. 75.)
Kolmas essee, Syvää pinnemmalla, käsittelee suomen kieltä. Nyt tulee tuutin täydeltä tietoa sanojen etymologiasta ja eri kielten sanastojen erilaisuudesta - siitä miten sanat muokkaavat ajattelua tai miten kulttuurin muuttuminen muuttaa myös sanojen merkityksiä. Esseessä on paljon kielten välisten erojen pohdintaa. Jos kielessä ei ole nimeä, sanaa, jollekin ilmiölle, voiko ilmiötä edes havaita. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat värien nimitykset eri kielissä: Näkeekö ihminen, joka ajattelee vihreän olevan vihreää ja kuivuneen heinän olevan heinänvihreää, värit samalla tavoin kuin suomalainen, joka tietää, että vihreä on vihreää ja kuivunut heinä keltaista? (S. 125.) Saarikivi antaa esimerkkejä nimistöstä, johdoksista, lauserakenteista - kieli on historiaa, nykypäivää, ajattelua, kulttuuria.
Saarikivellä on vankka näkemys siitä, että pieni ja erityislaatuinen kielemme antaa meille erinomaisen näköalan maailmaan. Saarikivi itse hallitsee useita kieliä ja pienempiäkin kieliä kuin suomi.
- - Suomalaiset ovat keskimäärin mainiosti perillä siitä, että New Yorkissa on Vapaudenpatsas ja Empire State Building - niminen korkea rakennus, mutta Manhattanilla ei varmastikaan keskimäärin tiedetä Suomesta juuri mitään.
Tällaisista syistä ihmisen olisi aina hyvä kuulua vähemmistöön ja viettää elämänsä marginaaleissa. Marginaaleista näkyy aina keskustaan, mutta päinvastaiseen suuntaan näkevät vain harvat. (S. 180.)
Nyt on vielä tunnustettava jotain, joka melkein hävettää, koska se paljastaa, miten tunteellisesti suhtaudun lukemiseen ja suomen kieleen. Teoksen viimeinen essee Suomen kieli - puhetta kuplastani sai minut itkemään. Saarikivi kirjoittaa siinä lukemisen ja suomen kielen merkityksestä sekä itselleen että suomalaisille että koko maailmalle. Tämän esseen äärellä kirjabloggaaja, lukutoukka ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja kyynelehtii monesta syystä. Mutta kyynelistä lisää hieman myöhemmin...
Tämä on ensin huomioitava: Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori on oppinut lukemaan Aku Ankasta. Hän muistaa jopa puhekuplan, jonka osasi lukea. Koska perheen Aku Ankat ovat tallessa, hän pystyy nimeämään tarkan päivänkin: Se on elämäni suurin päivä, suurempi kuin hääpäivä tai se päivä jolloin minut nimitettiin professoriksi. (S. 201.)
Esseessä on paljon tietoa suomen kielen vankasta asemasta: Suomen kieli, joka on puhujamäärältään noin sadaskahdeskymmenes maailman 7 000 kielen joukossa - sinänsä varsin huomattava saavutus tämäkin - on vielä paljon suurempi, kun mitataan tekstien määrää. Maailman internet-sivuista yli puolet on pelkkää englantia, mutta 0,3 % niistä on suomea. Se on neljä kertaa enemmän kuin suomalaisten osuus maailman väestöstä ja tekee suomen kielestä internetin 25. yleisimmän kielen. (S. 217 - 218.) Näihin lukemiin on tultu niistä 1800-luvun Lauantai-seuran kokouksista, jossa suomen kieltä harrastivat ruotsia äidinkielenään puhuvat yliopistomiehet. Suomea puhuvia kansalaisia oli Suomen suuriruhtinaskunnassa noin 1,5 miljoonaa. Heille annettiin ääni ja oikeus oppia asioita omalla äidinkielellään. Nyt suomen kielen puhujia on noin 5 miljoonaa ja he ovat vapaaehtoisesti luopumassa äidinkielestään ja vaihtamassa sitä englantiin.
Ja sitten niihin kyyneliin. Ne johtuvat paitsi lukutaidon mullistavan kokemuksen jakamisesta myös siitä syystä, että esseestä tulee eräänlainen muistokirjoitus suomen kielelle. Lukekaa
se tästä kirjasta, suomeksi, kun vielä osaatte ja voitte.
Kulttuuripersoona Janne Saarikiveen voi tutustua lisää Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutussa. Saarikivi on myös Ylen kolumnisti ja tässä on linkki hänen viimeisimpään kolumniinsa Isänmaa ja ja uskonto on varastettu, ottakaa varkaat kiinni. Suomen kieli ja mieli on luettu myös blogissa Kirja hyllyssä.
Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!