Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

Schulman Alex: Polta nämä kirjeet, 2020

Alkuteos: Bränn alla mina brev, 2018

Suomentja: Jaana Nikula

Kansi: Sigge Eklund

Sivuja: 275

Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Rakas rakas Putte,

Meidän elämästämme tulee vielä uskomattoman epätodellisen onnellista. Minä rakastan sinua, sinä suot minulle uuden päivän. Sinä et halveksi minua ja se tekee minut äärettömän onnelliseksi ja iloiseksi. Odota minua äläkä unohda minua, minusta tulee vielä maailman onnellisin Karin, jos rakkaudestasi on edes puolet jäljellä, kun kuukausi on kulunut. - - (S. 205.)

Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet sinkauttaa lukijan kuumiin ja kiihkeisiin kesäpäiviin vuonna 1932. Eletään kolmiodraamaa, jossa vääjäämätön ukkonen uhkaa hajottaa kaiken palasiksi ja osapuolten henki on vaarassa. Salaiset tapaamiset, rakkautta tihkuvat kirjeet ja riipivät päiväkirjamerkinnät kertovat elämää suuremmasta voimasta, joka yllättää kokijansa ja tempaa heidät vastustamattomasti mukaansa. 

Schulmanin romaanissa hänen isovanhempansa, kääntäjä Karin Stolpe ja kirjailija Sven Stolpe sekä runoilija Olof Lagercrantz, elävät nuorten aikuisten intohimoja. Stolpejen avioliitto on tuore, mutta jo täynnä ristiriitoja: Sven Stolpen pakkomielle puhtaasta rakkaudesta on kärsinyt kolauksen jo ennen avioliittoa, eikä Stolpe tunnu pääsevän siitä ylitse. Nuori vaimo saa osakseen halveksuntaa ja ylenkatsetta. Kun pariskunnan seuraan liittyy nuori, empaattinen runoilija, on selvää, että Karin löytää hänestä aidon kuuntelijan ja ymmärtäjän. Rakkaus roihahtaa. 

Polta nämä kirjeet antaa tilaa rakkaudelle, ja se on kunnianosoitus Karinille, kirjailijan isoäidille. Karin on jäänyt isoisän varjoon, mutta menneisyyttä tutkiessaan kirjalija Schulman ikään kuin tutustuu isoäitiinsä syvemmin. Hän muistelee vierailujaan mummolassa, ajoittain kireää ilmapiiriä mutta myös isovanhempien rakastettavia piirteitä. Historia selittää kireyden,

Schulman kuvaa ruotsalaisia kulttuuripiirejä rehellisesti, eikä säästele isoisäänsä, aikansa arvostettua kirjailijaa ja kriitikkoa. Isoisä on aina ollut arvaamaton, ja hän on ollut riitaisa ja ehdoton persoona kulttuuripiireissäkin. Lapsenlapsen tulkinnan mukaan isoisä on käsitellyt lukuisissa teoksissaan aina samaa teemaa: petetyn miehen traumaa. On kuin kaikki sivistys, jota mies hankkii, ei koskaan auta eikä lavenna hänen sisäistä kokemustaan, eikä hän pääse eteenpäin. Lukeneisuudestaan huolimatta Sven Stolpe on pieni ihminen, joka nöyryyttää vaimoaan muun muassa kirjoittamalla hänen kokemuksistaan näytelmän, jonka lukee yleisölle ääneen. Vertailun vuoksi runoilija Olof Lagercrantzin tuotannossa rakastettua kuvataan ruusuna. 

Lähtökohtana kirjan syntymiselle on kirjailijan havainto omasta perhe-elämästään, jossa vaimo osoittaa väsymisen merkkejä ja lapset tuntuvat pelkäävän häntä. Schulman haluaa selvittää, mistä häneen patoutunut viha on peräisin: Mielessäni kytevälle vihalle on tehtävä jotain (s. 13).

Kirjailijan tutkimustyö tuottaa kirkasta proosaa, jossa menneisyyden dokumentit, eli kirjeet ja päiväkirjamerkinnät, sekoittuvat fiktioon, jonka Schulman kirjoittaa. Rakastavaisten tapaamiset ovat täynnä jännitettä, kolmiodraama käy yhä uhkaavammaksi. Jännitys tihenee. Schulman luo taitavasti tunnelmaa.

Lopulta kirjailija ymmärtää, että hänen patoutunut vihansa on peräisin isoisältä, Sven Stolpelta, jonka lapsuudessa jo tapahtui traumaattisia asioita: Siitä se alkaa, tuo jättiläismäisiin mittoihin kasvava väärin suunnattu viha, joka vahingoittaa muita ihmisiä (s. 274). 

Schulmanin tyyli on vangitsevaa ja taidokasta. Parempaa kesäkirjaa en olisi voinut kesän helteisiin kuvitellakaan. Kirjan bonuksena suomalaislukijalle ovat vielä viittaukset Edith Södergraniin, jonka merkitys ruotsalaiselle älymystölle tuntuu olevan vankka. Karin Stolpe siteeraa lapsenlapselleen Södergranin runoa Maa, jota ei ole ja Schulman rinnastaa maan, jota ei ole, niihin elämiin, jotka meiltä jäävät elämättä. Ihminen elää vain yhden elämän ja yhdet valinnat, muita elämiä ei ole.... Kun isoäiti säilyttää Olofin kirjeet, hän säilyttää ikään kuin lupauksen maasta, jota ei ole. 

Polta nämä kirjeet on esitelty myös kirjablogeissa Kulttuuri kukoistaa, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjakaapin kummitus, Nannan kirjakimara ja Kirja vieköön!