Camilla Läckberg: Jääprinsessa

Camilla Läckbergin Jääprinsessa (ilm. 2004, suom. Outi Menna) on Läckbergin rikosromaanisarjan ensimmäinen osa. Nythän kirjakaupoissa on hänen uusin kirjansa Majakanvartija, ja kun nyt olen pitkästä aikaa hurahtanut dekkareihin, aloitin tämän sarjan aivan alusta.

Jääprinsessa sijoittuu Fjällbackaan, Ruotsin länsirannikon pikkukaupunkiin. Erica, tukholmalaistunut kirjailija, palaa paikkakunnalle järjestämään lapsuudenkotinsa tavaroita vanhempiensa kuoleman jälkeen. Yllättäen hän joutuu keskelle murha-arvoitusta, kun hänen lapsuudenystävnsä Alex löytyy kuolleena omasta lapsuudenkodistaan.

Alexin ja Alexin perheen salaisuudet alkavat paljastua pikkuhiljaa. Murhatutkinnan edetessä Erica tapaa lapsuudenkaverinsa, poliisi Patrik Hedströmin, jonka vastuulle murhan selvitys jää. Erican ja Patrikin välille syttyy rakkaussuhde, ja sen heille kummallekin suo täydestä sydämestään, sillä he ovat oikein sympaattinen pari.

Vaikka pääpari on kliseisen ihana (Erica on älykäs ja kaunis, Patrik on komea ja rakastettava), on heidän rakastumisensa mukavaa luettavaa. Jos vertaa Patrik Hedströmiä esimerkiksi Jo Nesbon dekkareiden päähenkilöön Harry Holeen tai Åke Edwardsonin Erik Winteriin, voi todeta, että Patrik on luotettavan tavallinen mies. Hän ei ole yhtä nerokas rikoksen ratkaisija kuin Hole tai Winter, vaan pikemminkin ahkera ja tunnollinen työntekijä sekä vilpitön, turvallinen kaveri ilman suurempia henkilökohtaisia traumoja.

Kirjan juoni on puolestaan liiankin täynnä. On kuin kirjailija ei olisi luottanut siihen, että pystyy koukuttamaan lukijan. Kirjassa on murhia, itsemurha, tuhopoltto, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, tunteeton ottolapsi, ei-toivottu ja toivottu raskaus, alkoholismia, rikkautta ja köyhyyttä sekä epäuskottavan dramaattisia perhesalaisuuksia. Lisäksi Erican siskon väkivaltainen avioliitto tuo vielä perheväkivallan teemankin ikään kuin sivujuoneksi kirjaan. Tämä osuus oli erittäin uskottavasti kuvattu.

Puutteistaan huolimatta kirja oli viihdyttävä, hyvä dekkari. Se kannatti ehdottomasti lukea ja välillä se jopa koukuttikin. Mietinkin, että eivätköhän kaikki dekkarit ole tavalla tai toisella hyvinkin epäuskottavia juonenkäänteiltään ja henkilöhahmoiltaan. Kyse on ehkä koko paketista.Tässä dekkarissa arkinen, mutta kaunis Fjällbacka ja päähenkilöiden romanssi pelastivat kokonaisuuden.