Jo Nesbø: Kukkulan kuningas

Jo Nesbø: Kukkulan kuningas, 4. painos, 2011
Alkuteos: Hodejegerne, 2008
Kustantaja: Johnny Kniga, 2009
Suomentaja: Outi Menna
Sivuja: 326
Mistä sain kirjan: oma ostos


Jo Nesbøn Kukkulan kuningas alkaa tehokkaasti kolariautosta. Mutta miten kolariautoon on päädytty? Sitä alkaa kertoa kirjan päähenkilö, minäkertoja Roger Brown. Hän on Kukkulan kuningas: hän on kaupungin paras headhunter eli kykyjenetsijä ja omasta mielestään hän on erehtymätön. Hän osaa valita sopivan henkilön vaativimpiinkin työtehtäviin, sillä hän hallitsee kuulustelumenetelmät, joilla hakijat todella testataan. Testosteronin voi melkein haistaa päähenkilön askelista. Mies on täynnä uhoa ja omahyväisyyttä. Hänellä on kaunis vaimo, mahtipontinen asunto ja loistelias ura. Kaiken lisäksi hän osoittautuu oikeaksi pikkunilkiksi. 

Olen Jo Nesbø -fani, paljastettakoon se heti tähän alkuun. Nesbøn dekkarit vaikuttavat minuun kuin Henning Mankelin dekkarit aikoinaan: sanon hyvästit kunnon yöunille ja antaudun lukemaan. Mutta Kukkulan kuningas ei vienyt yöunia. Olin jopa vähällä jättää kirjan kesken, koska kirja ei tuntunut tarjoavan minulle mitään, mikä kiinnostaisi. Testosteronin yliannostus ja rikollisen moraali eivät vain, eivät millään, kosketa tällaista keskiluokkaista äiti-ihmistä ja rehellistä veronmaksajaa.

Mutta onneksi pääsin yli alun vastenmielisyyden puistatuksista. Nesbøn teksti on nimittäin taloudellista ja etenee kuin juna. Kesken matkan juna vaihtoikin suuntaa ja siinä kohtaa vauhti kiihtyi hurjaksi. Lopulta olin mukana niin kovassa kyydissä, etten olisi halunnut, saati uskaltanut, hypätä poiskaan: Riippumatta siitä missä heräisin seuraavana aamuna, tiesin että minulla olisi murha omallatunnollani. Harkittu murha. (S. 244.)

Ja niin vain kävi, että Nesbø korjasi koko potin. Kirjasta jäi tyytyväinen virne kasvoille. Nesbø siis hallitsee tällaisen veijarimaisenkin rikoskirjallisuustyylin. Silti hän ei tingi vauhdista eikä jännityksestä, vaan yllätyksiä riitti loppuun asti. Ja jollakin tavalla kirjailija onnistui tekemään pikkunilkistään sen verran sympaattisen, että hänelle alkoi toivoa lisää elinaikaa.

Roger Brown sai kuin saikin lukijan puolelleen. Mutta minulle Nesbøn muiden dekkareiden sankari, karismaattinen Harry Hole, on sankari vailla vertaa, vaikkei hänkään ole mikään pyhäkoulupoika. Kukkulan kuningas oli lukulistallani seuraavana, sillä olen yrittänyt lukea kirjailijan tuotannon ilmestymisjärjestyksessä. Nyt pääsen jatkamaan Nesbøn tuotantoa eteenpäin, eikä tullutkaan pelkäämääni mahalaskua. Nesbøltä on taas ilmestynyt uusi kirja, mutta minulla on lukematta vielä monta edellistäkin.

Kukkulan kuningas on luettu myös blogeissa Aamuvirkku yksisarvinen ja Nenä kirjassa, joissa molemmissa kirjasta on pidetty. Kyllä tässä voi taas kiitellä pohjoismaista jännityskirjallisuutta.