Wisława Szymborska: Täällä

Wisława Szymborska: Täällä, 2012
Alkuteos: Tutaj, 2009 (suomennos sisältää myös kuusi runoa kokoelmasta Kaksoispiste, 2005)
Suomentaja: Martti Puukko
Kustantaja: Savukeidas
Sivuja: 52
Mistä sain kirjan: oma ostos










En tiedä miten muualla,
mutta täällä maan päällä on paljon kaikkea.
- -
täällä sinulla on oma vartalo
ja siihen kuuluvat tykötarpeet,
jotta voit lisätä muiden lasten joukkoon omasi.
Käsistä, jaloista ja hämmästyneestä päästä nyt puhumattakaan.
- -
Elämä maan päällä tuntuu melko reilulta kaupalta.
esimerkiksi unista et maksa senttiäkään.
Harhakuvitelmista - maksat vasta menettäessäsi ne.
Ruumiista maksat vain ruumiillasi. (S. 11.)

Wisława Szymborska (1923 - 2012) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1996. Täällä-runokokoelma on hänen viimeisin suomennettu teoksensa. Runoja ei ole monta, mutta ne ovat - sanotaanko suoraan - ne ovat timantteja joka ikinen. Tämä on tietysti hassusti sanottu runoista, joilla ei ole ylellisyyden kanssa mitään tekemistä. Nämä runot ovat, koska ovat koko elämä.

Kokoelma Täällä on säkenöivän viisas ja nöyrä yhtä aikaa. Elämä on tässä ja nyt, arkista ja arjessaan ihmeellistä, monien ihmeiden ja sattumien summa. Szymborskalla on taito pysäyttää hetki tai ajatus ja pilkkoa se sattumanvaraisuutensa ytimeen asti. Keitä me olemme ja miksi olemme juuri täällä? Yhtä hyvin voisi olla niin, ettei meitä olisikaan, kuten runossa Läsnäolemattomuus:

Paljon ei puuttunut,
ettei äitini olisi avioitunut
Dunska Wolalaisen Zbigniew B:n kanssa.
Jos he olisivat saaneet tyttären - se en olisi minä. (S. 41.)

Kun tähän oivallukseen lisätään tieto, että isäkin oli vähällä mennä naimisiin jonkun aivan muun kuin äidin kanssa ja olisi yhtä hyvin voinut saada tyttären, joka olisi voinut olla äidin tyttären luokkatoveri.  Eikä kukaan koskaan olisi kaivannut luokkakuvaan tyttöä nimeltä Wislava Szymborska. Niin - kun sattumanvaraisuudet katsoo pohjaan asti, niin voiko ihminen olla oikeastaan muuta kuin hämmästynyt elämästään.

Omaan runoilijan työhönsä Szymborska suhtautuu sellaisella nöyryydellä, että lukijaa hykerryttää. On suorastaan huvittavaa, miten tämä vanha, viisas nainen, Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja, vähättelee taitojaan. Runoilijan on kuitenkin pakko kirjoittaa, vaikka aiheet tuntuvat liian vaikeilta, kuten nyt vaikka aihe runossa Mikrokosmos, maisemat, jotka näkyvät mikroskoopista:

Olen jo kauan halunnut kirjoittaa niistä,
mutta aihe on niin vaikea,
että se on siirtynyt tuonnemmaksi,
ja olisi luultavasti paremman runoilijan arvoinen,
sellaisen joka hämmästelisi maailmaa minuakin enemmän.
Mutta aikaa on vähän. Kirjoitan. (S. 21.)

Szymborskan runot eivät ole vaikeita, eivät käsittämättömiä eivätkä etäisiä. Lempirunokseni nousevat oikeastaan kolme runoa, joiden ajatteleminen saa vieläkin hymyn huulille. Ensimmäinen on runo Teini-ikäinen, jonka aiheena on oman teini-ikäisen minän kohtaaminen. Mitä sille pitäisi sanoa? Toinen runo oli juuri tuo Läsnäolemattomuus, jossa voi miettiä omaa paikkaansa luokkakuvassa - yhtä hyvin se voisi olla tyhjä. Kolmannessa runossa, Postivaunussa, kohdataan ihailtu runoilija Juliusz Slowacki (1809-1849): Olen tullut tänne tulevaisuudesta - - (s.34.) Mikä voima mielikuvituksella on, kun se mahdollistaa tällaiset matkat!

Suomentaja Martti Puukko on tavoittanut runoihin paljon viisautta ja selkeän muodon. Hän on kirjoittanut kokoelman loppuun hauskan ja haikean kuvauksen runoilijan järjestämistä illallisista. On selvää, että suomentaja kunnioittaa taiteilijaa myös ihmisenä ja ystävänä.

Luin ensimmäisen kerran Szymborskan runoja vuonna 2000. Teos oli Ihmisiä sillalla, jonka poimin pienen kirjakaupan alelaarista mukaani. Silloin en tunnistannut nobelistia, vaan muutama viisas säe osui silmiini ja se oli menoa. Ihastuin siis muutamaan säkeeseen, myöhemmin ihastuin koko kirjaan. Myöhemmin olen lukenut myös kokoelman Hetki. Szymborskan runolla aloitin blogini pitämisen: Jotkut pitävät runoudesta. Kyseessä on ilman muuta lempirunoilijani.

Szymborskan runoissa, joita on olemassa vain 250, on itseironiaa ja ironiaa sekä sattuman ja elämän ihmettelyä - jotain selittämättömän elävää, nöyrää ja viisasta. Toivoisin, että joskus oppisin hänen tapansa katsoa maailmaa ja hämmästellä sitä, ymmärtää, kuinka pienessä asiassa on niin paljon. Että mikään elämässä ei ole itsestään selvää, vaan ansaitsee pysähtymisen - ehkäpä runonkin - osakseen.

Anneli Ranta ja Sanna Majanlahti ovat koonneet Täällä-runoteoksen pohjalta esityksen, jonka pääsin katsomaan ystäväni kanssa 12.11. 2013 Tampereen teatterin Teatterikahvila Kiveen. Esitys oli kunnianosoitus 2012 kuolleelle runoilijalle. Suomentaja  Martti Puukko oli myös katsomassa esitystä ja ohjelmalehtisessä oli hänen kirjoittamansa kaunis muistokirjoitus runoilijasta. Valovoimaiset esiintyjät antoivat runoille tilaa ja saivat runojen viisauden ja lämmön välittymään yleisölle. Heidän kasvoistaan saattoi nähdä ilahtuneen oivalluksen lähes koko esityksen ajan. Esitys on nähtävissä vielä tänään 19.11.2013 Teatterikahvila Kivessä.