Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi, 6. painos, 1975
Alkuteos: Le Petit Prince, 1943
Kuvittaja: Antoine de Saint-Exupéry
Suomentaja: Irma Packalén
Kansi: Antoine de Saint-Exupéry
Sivuja: 95
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä




Pikku Prinssi on kirja, jonka olen lukenut niin monta kertaa, etten ole muita kirjoja ikinä siihen tahtiin tavaillut. Lukukertoja on kertynyt varmaan kymmenkunta, ellei enemmänkin. Syynä on varhaisnuoruuden aikainen jatkuva kirjapula, sillä omassa hyllyssäni ei ollut monta kirjaa. Pikku Prinssin olin saanut tädiltäni lahjaksi 7-vuotiaana ja sillä oli oma paikkansa Anna-kirjojen vieressä. Tartuin siihen lapsena aina vaan uudestaan, koska 95 sivua saattoi ahmaista kevyesti missä välissä tahansa (ja varmaankin juuri jokaisen Anna- ja Runotyttö-kirjan välissä).

Mutta vielä tärkeämpi syy lukuintooni oli kuitenkin se, että pidin kirjasta aivan valtavasti. Ymmärsinkö siitä silloin lapsena mitään? Tai ymmärränkö siitä vieläkään mitään? En tiedä. Mutta edelleen se on varmasti rakkain kirjani.

Kirjassa on kertojana lentäjä, joka on tehnyt pakkolaskun autiomaahan. Aavikolla hän tapaa Pikku Prinssin, jonka kanssa ystävystyy ja joka kertoo hänelle vähitellen tarinansa. Pikku Prinssi on kotoisin Asteroidi 612:lta, josta hän on joutunut pakenemaan ja lopulta päätynyt Maahan.

Olen pelännyt Pikku Prinssin lukemista omille lapsilleni, sillä olen ännittänyt tilannetta, jossa he eivät ehkä pitäisikään ikisuosikistani. Mutta keväällä luin Kirjasfäärin arvion kirjasta, ja se sytytti kaipuun tutun tarinan lukemiseen. Ajattelin, että nyt en malta enää odottaa, vaan on tullut aika lukea rakas kirja myös omille lapsilleni. Ja miten siinä kävi?

Kuulijakuntana oli aluksi kaksi 8-vuotiasta tyttöä ja yksi kuusivuotias poika. Kuuntelijat karsiutuivat sivu sivulta ja sinnikkäin, eli toinen 8-vuotiaista tyttäristäni, jäi lopulta yleisöksi (varmaan säälistä). Hänkin totesi moneen kertaan lukemisen aikana, ettei oikein ymmärrä kirjaa.

Kysyin häneltä lopuksi, mitä mieltä hän oli kirjasta. "Se oli outo, mutta tavallaan myös hyvä", tyttö selitti. "Miksi se oli outo?" kysyin. "Se prinssi kävi niin monessa paikassa. Ja miten se pääsi aina liikkumaan?" tyttö selitti. (Samaa ihmettelee muuten Yöpöydän kirjat -blogin Niina.) Niinpä niin, prinssihän saapuu lopulta Maahan. Hänen oma tähtensä on kaukana ja matkallaan hän on käynyt toinen toistaan kummallisemmilla asteroideilla, joilla on tavannut toinen toistaan kummallisempia aikuisia.

Itse pidin edelleenkin kirjasta yhtä paljon kuin lapsena ja aion tuputtaa sitä lapsilleni vastaisuudessakin, sillä onhan siinä melkoisia totuuksia kiireisestä ja itsekkäästä maailmanmenosta sekä oivalluksia ystävyyden ja rakkauden tärkeydestä. Mutta ehkä kirja pitää lukea ja tuntea itse, ehkä se ei oikein sovikaan ääneen luettavaksi.

Ensimmäistä kertaa minulle kävi kuitenkin niin, että ärsyynnyinkin kirjasta. Siinä ei nimittäin ole kuin yksi selkeästi naispuolinen hahmo - itsekäs ja turhamainen ruusu. Ja sitten Pikku Prinssi löytää maasta muutaman ruusun lisää: Hänen kukkansa oli kertonut hänelle olevansa ainoa lajiaan koko maailmassa. Ja tässä niitä nyt oli viitisen tuhatta, kaikki samanlaisia, yhdessä ainoassa puutarhassa! (S. 64.)

Lapsuudesta muistin vaativan ruusun osuuden jotenkin isompana ja hämmästyin, kuinka vähän aikaa Prinssi lopulta oli omalla tähdellään. Ihmettelin myös, miten Prinssi saattoi jättää ruusunsa, vaikka se olikin rasittava. Teini-ikäisenä lukijana muistan ymmärtäneeni ketun opetuksen kesyttämisestä ja ainutlaatuisuudesta, joka liittyy niihin tuhansiin ruusuihin ja siihen tiettyyn ruusuun. Olen myös siteerannut kirjan tärkeimmän opetuksen sen etusivulle: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. (S. 72.)

Kirjailijan tekemä kuvitus on painunut vielä syvemmälle muistiini. Norsun nielaissut boa on klassikko, samoin kuin lammas, jolle pitää piirtää laatikko ja kuonokoppa. Mutta sitten ovat vielä kirjan viimeiset sivut, kuvat ja kuvateksti: Hän kaatui hiljaa, kuten kaatuu puu. (S. 92.) Jo lapsena, ja aina vaan, se kuva itkettää minua suunnattomasti. Nykyään minulla on muistoissani eräs Pikku Prinssi, joka kävi opettamassa minulle jotain tärkeää elämästä. Hänelläkin oli kullankeltainen tukka ja ehkä nykyään oma tähti. Kaipaan häntä suunnattomasti.

Kirja on luettu myös blogeissa Taikakirjaimet ja Ankin kirjablogi. Amman lukuhetkessä on luettu kolmiulotteinen Pikku Prinssi.

Osallistun Pikku Prinssillä Anna minun lukea enemmän -blogin Vive la France -haasteeseen.