Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli, 18. painos, 2001
Alkuteos: Bröderna Lejonhjärtä, 1973
Kuvittaja: Ilon Wikland
Suomentaja: Kaarina Helakisa
Kansi: Ilon Wikland
Sivuja: 231
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä







Nyt minä rupean kertomaan veljestäni. Veljeni on Joonatan Leijonamieli, hänestä minä kerron. Tämä on melkein kuin satu, tai ihan vähän kuin kummitusjuttu myös, ja silti kaikki on totta. Vaikka ei sitä kyllä kukaan muu tiedä kuin minä ja Joonatan. (S. 5.)

Veljeni, Leijonamieli on kirja, jota kannan sydämessäni liiankin todeksi tulleena tarinana. Sitä ajatellessani ajattelen pellavapäistä poikaa, erästä Joonatania, jonka tunsin, ja jonka toivon tapaavani Nangijalssa. Hän odottaa siellä veljiään ja siskojaan ja vanhempiaan ja isovanhempiaan ja varmasti meitä muitakin, ja meillä kaikilla on edessämme vielä monta yhteistä seikkailua.

Veljeni, Leijonamieli on kirja, jota en koskaan lapsena lukenut, vaikka muistan ystävieni sitä kehuneen. Eemeli, Peppi, Marikki ja Katto-Kassinen tulivat minulle tutuimmiksi Lindgrenin satuhahmoista, ja kun olisi ollut oikea aika lukea Veljeni, Leijonamieli, olinkin jo Merri Vikin Lotta-sarjan kuluttaja. Ehkä hyvä niin, koska surulle tuli aikansa, kuten kaikkien elämässä tulee.

Luin tämän kirjan vasta niihin aikoihin, kun Joonatan syntyi. Vein kirjan myös Joonatanille lahjaksi, mutta olen varma, että hän ei sitä koskaan lukenut, koska hänellä oli liian kiire omissa seikkailuissaan. Oikeasti kirja onkin meille muille tärkeämpi. Onhan sen kertoja pieni, onneton Korppu, pelokas poika, jolla on ikävä veljeään, jota hän rakasti syvästi. Vasta seikkailujen myötä Korpustakin tulee Leijonamieli. Ehkä meistäkin, sitten joskus.

Kirjan tarina on täydellinen. Se on hirvittävän surullinen heti ensi sivuiltaan alkaen, mutta siitä kehkeytyy seikkailujen seikkailu ja tarina täynnä toivoa ja rohkeutta.

Nyt tartuin kirjaan, koska vanhimmat lapseni toivoivat, että lukisin sen heille ääneen. He olivat nähneet koulussa kirjasta tehdyn elokuvan ja vaikuttuneet siitä. Minua vähän hirvitti, miten selviäisin kirjasta. Enkä meinannut selvitäkään, sillä ääneenlukemisesta ei ollut tulla mitään. Pian nyyhkytin niin, että sänky tärisi. "Äiti, mä en saa selvää sun puheesta", yleisö marisi ja halusi vaihtaa kirjaa. Kirjaa jatkettiin, kunhan lupasin, että nyt en enää itke. Lukiessa puhuttiin myös meidän omasta Joonatanista, josta täytyy puhua, vaikka se tekee edelleen niin kipeää, ettei mikään itku riitä.

Onneksi on olemassa kirjoja, joissa rakkaus voittaa kuoleman. Veljeni, Leijonamieli on sellainen kirja. Se lohduttaa.



Veljeni, Leijonamieltä on luettu paljon blogeissa, esimerkiksi Lukuisassa, Lumiomenassa, Jokken kirjanurkassa, Morren maailmassa sekä Villasukka kirjahyllyssä- ja Kirjakaapin avain-blogeissa.  Monelle se on joko rakas kirja lapsuudesta tai sitten TBR-listalle nostettu klassikko. Kirjalla sain pisteen HelMetin Kirjan vuosi 2015 -haasteen kohtaan 39. Kirja, jonka muistan lapsuudestani ja Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen.