Viiden kirjan haaste

Sain Viiden kirjan haasteen kahdesta osoitteesta:  Ensin ehti Jokke, mutta koska olen lähes hukkunut töihin, vastaaminen jäi mietintäasteelle joksikin aikaa. Niinpä Kaisa Reettakin ehti heittämään samat kysymykset pohdittavakseni. Kiitoksia molemmille haastajille!

Yritän pukea parin viikon mietteeni sanoiksi. Selvää on, että aivan viidessä kirjassa en pysynyt, vaan onhan näitä:


1. Kirja, jota luen parhaillaan: 

Tämä oli haasteen helpoin kohta, sillä eihän tarvitse kuin vilkaista sängyn viereen tai käsilaukkuun, joista molemmista löytyy keskeneräinen kirja.

Sängyn vieressä lattialla on kesken Mikko-Olavi Seppälän ja Riitta Seppälän kirjoittama Aale Tynnin elämäkerta Hymyily, kyynel, laulu. Kirja on lainassa ystävältä, enkä halua raahata sitä laukussani, ettei se rähjäänny reissussa. Olen siihen aikalailla koukussa, sillä se on äärettömän hyvin kirjoitettu elämäkerta, tarkka ja samalla lämminhenkinen. Siitä on suorastaan vaikea erota työpäivien ajaksi ja muutamaksi tunniksi yölläkin. Mitä pitemmälle lukemiseni etenee, sitä vakuuttuneempi olen elämäkerran erinomaisuudesta.

Toinen keskeneräinen kirja kulkee työmatkoilla mukana, ja se on Antti Arnkilin Lauantaiesseet, jota luen HelMetin vuoden 2016 -lukuhaasteeseen, kohtaan 36. Kokoelma esseitä tai kolumneja. En ole aiemmin lukenut esseekokoelmaa, joten kokemus on uusi. Huomasin jo, että esseet ovat oivallista bussimatkalukemista, kuten novellitkin.

Kesken on itse asiassa kolmaskin kirja. Se on Aapelin Siunattu hulluus, jota kuuntelen äänikirjana autossa, kun kuljetan kuopusta päivähoitoon. Se on kerrassaan mainio tapaus, Aapelin oivaltavaa kansanhuumoria.


2. Kirja, josta pidin lapsen

Näitä on monta. Aivan pienenä rakastin John Vernon Lordin Rullaluistin karkuteillä -kirjaa. Se on edelleenkin aivan riemastuttava. Sittemmin luin L. M. Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-sarjat, jotka ovat edelleen mielestäni parhaita kirjoja ikinä ja edustavat kultaisinta ahminta-aikaani. Lisäksi lapsuuteni rakkaita kirjoja, ihan ikiomia ja sellaisia, jotka luin useaan kertaan, ovat Marikki ja Kesäkummun Tuikku sekä  Pikku Prinssi, jotka luin vastikään uudestaan vuosien jälkeen, nyt omille lapsilleni ääneen.


3. Kirja, joka jäi kesken

Suurinta häpeää tunnen siitä, että J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta -trilogia on kesken. Olen lukenut vain kirjan ensimmäisen osan kokonaan  ja päässyt toista osaa tasan siihen kohtaan, johon elokuvatrilogian ensimmäinen osa päättyy. Kirja on ollut kesken 10 vuotta. Se on mielestäni niin armottoman tylsä, etten saa edes tartuttua siihen uudestaan. Toisaalta urakoin viime vuonna Hobittin, joten toivoa ehkä kuitenkin on.


4.  Kirja, joka teki vaikutuksen

Tämäkin vastaus on lopulta helppo: Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Olen nimennyt tämän ennenkin elämäni tärkeimmäksi kirjaksi, eikä vaikuttavampaa lukukokemusta ehkä tulekaan. Heräsin jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen tietoisuuteen, jos sellaista humanistille koskaan suodaan.

Vaikuttavia kirjoja on toki paljon muitakin, mutta yhtä suurta hetkautusta (Juha Hurmeelta lainattu termi) en ole kokenut ennen enkä jälkeen. Tosin olin lukemiselle myös otollisessa iässä, vähän yli 20-vuotias, ja tutkimusten mukaan nuoruudessa luetut kirjat ovat ihmisille kaikkein rakkaimpia.

Tiedän myös, etten pysty lukemaan TPA:ta enää ikinä. Viimeksi kun eräs oppilas piti tästä esitelmän, itkin takapenkissä silmät päästäni, vaikka yritin ajatella kaikkea muuta. En pysty, koska kaikki maailman epäoikeudenmukaisuudet murskaavat hartiani.


5. Kirja, johon palaan uudestaan

Ykkösenä tällä listalla on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, josta en tunnu saavan tarpeekseni. Olen lukenut sen kolme kertaa ja luen varmastikin taas joskus. Lisäksi haluaisin lukea Emily Bronten Humisevan harjun ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen aina vaan uudestaan. Antoine de Saint-Exuperyn Pikku Prinssi on myös näitä kirjoja, koska siinä on muutama sydämeni pysäyttyävä kohta.

Viime vuosina lukemistani kirjoista Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, Benedict Zilliacuksen Kertomus kadonneesta saaresta, Riina Katajavuoren Wenla Männistö ja Hannu Väisäsen Taivaanvartijat ovat sellaisia kirjoja, joihin palaisin mielelläni. Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset puolestaan on varmastikin aivan pakko lukea uudestaan - riemastuttavampaa ja innostavampaa kirjallisuuden ylistystä saa hakea.


Viiden kirjan haaste on kiertänyt jo useissa blogeissa, ja tästä haasteen saa Tuomo, olepa hyvä!