Liv Strömquist: Nousu ja tuho

Liv Strömquist: Nousu ja tuho, 2017
Alkuteos: Uppgång och Fall, 2016
Suomentaja: Helena Kulmala
Kustantaja: Sammakko
Sivuja: 132
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Sarjakuvaintoiluni jatkuu. Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen Vihan ja inhon internetin jälkeen mikään ei ollut ennallaan suhteessani sarjakuviin. Janosin lisää. Ja netistähän löytyi lisää vinkkejä. Kuinka olisi ruotsalainen sarjakuvataiteilija Liv Strömquist, joka kirjoittaa ja piirtää sarjakuvaa yhteiskunnallisista aiheista? Ei muuta kuin kokeilemaan.

Liv Strömquistin sarjakuva-albumia Nousu ja tuho voi kuvata sanalla vaikuttava. Se on yhtä aikaa hauska ja ravisteleva, ja sen sanoma on vahvasti yhteiskunnallinen. Se ei usko länsimäiseen kapitalistiseen maailmanjärjestykseen, vaan vaatii muutosta. Ihmiset on kasvatettu siihen, että kapitalismi on ainoa mahdollinen poliittinen järjestelmä, Strömquist muistuttaa (s. 70).

Nousu ja tuho hyökkää päin globaalia ongelmaa, joka ei ole joillekin ihmisille ongelma ollenkaan. Ongelman nimi on äärimmäinen rikkaus, joka ei tietenkään ole ongelma niille, jotka kuuluvat siihen yhteen prosenttiin maailman ihmisistä, jotka omistavat enemmän kuin kaikki loput 99 % ihmisistä yhteensä. Jos tätä epäsuhtaa pysähtyy miettimään - harvallahan on aikaa pysähtyä, koska pitää juosta pienen palkkapussinsa perässä - voi huomata, että onhan tässä nyt vähintään yhden sarjakuva-albumin verran aihetta käsiteltäväksi. Mitä maailmassa tapahtuu sillä aikaa, koko ajan - nyt - kun tuo 1% kieriskelee rahoissaan? Nytkin sadat miljoonat ihmiset ovat nälkäisiä, janoisia ja kodittomia (s. 70). Eikö asialle oikeasti ole mitään tehtävissä?

Strömquist leipoo aihetta hulvattomasti ja hyökkäävästikin. Hän piirtää mustavalkoisia kuvia, joissa Ruotsin ökyrikkaat lennättävät yksityiskoneilla koiriaan, eivätkä usko ilmastonmuutokseen - silloinhan sen estämiseksi ei myöskään tarvitse tehdä mitään. Oman tarinansa saa Chris O'Neill (prinsessa Madeleinen aviomies) otsikolla Meidän pitää puhua Chrisistä. Tarina antaa vastauksan muun muassa kysymykseen Miksi Chris on menestynyt liikemies.

Mutta Strömquist ruoskii muitakin kuin ökyrikkaita. Herkullisimmat aiheensa hän repii omahyväisestä keskiluokasta ja itsensä kaltaisista oikeamielisistä ihmisistä - jotka vaikkapa piirtävät sarjakuvia äärettömän rikkaista ihmisistä, mutta eivät oikeasti tee mitään asioiden muuttamiseksi. Itseironiakin siis onnistuu tältä taiteilijalta.

Sarjakuva nimeltä Oikeamieliset alkaa pitkällä introlla: Ok! Tämä sarjis käsittelee seuraavaa kysymystä: MIKSI VASEMMISTOLLA MENEE NIIN HITON HUONOSTI? No niin älkää viitsikö, voimme ihan hyvin tunnustaa, että oikeisto on voittanut siten, että se on päässyt määräämään KAIKESTA talouspolitiikasta ja tekee globaalilla pääomalla ja julkisella omaisuudella (kuten vaikka terveyskeskuksilla ja kouluilla) ihan mitä haluaa, samaan aikaan kun yhteiskunnan "edistysmieliset ryhmät" koostuvat joukosta ylimielisiä itkupillejä (minä itse mukaanluettuna), joita ei ylipäänsä kiinnosta luoda poliittista muutosta vaan jotka sen sijaan omistavat aikansa oman täydellisen, "hyvien puolella" olevan persoonallisuutensa esittelyyn internetissä sekä "toveriensa" pienimpienkin virheellisten ajatusten/tekojen vahtimiseen kuin STASI ikään! (S. 84.)

Koska (Ruotsissa) luokkaerot ovat viime vuosina kasvaneet, Strömquist yrittää herättää myös keskiluokkaisessa kuplassa eläviä ihmisiä ja muistuttaa työväenluokan ahdingosta tässä maailmanjärjestyksessä, jossa rikkaat ovat rikastuneet entisestään. Hän myös väittää painokkaasti, että nykyihmiset eivät tarvitse henkisiä guruja tai mindfulnes-harjoituksia saavuttaakseen  mielenrauhan. Carpe diem -ajatus hallitsee meitä jokaista: MEILLÄ EI OLE MYÖSKÄÄN TAPANA MÄREHTIÄ MENNEITÄ - kuten murehtia sitä, että olemme pyyhkineet miljoonia eliölajeja maan päältä, kuluttaneet loppuun luonnonresursseja ja puhkoneet reikiä otsonikerrokseen. EI - länsimainen kulttuuri senkun KYLPEE NYT-HETKEN HENKISTYNEESSÄ VALOSSA!!!! (S.11.)

Kun kaikki tämä maailmanparantaminen esitetään kuvien ja tekstin railakkaana yhdistelmänä, lukijaa naurattaa ääneen, mutta samalla jotain alkaa tapahtua. Kokeilkaa ihmeessä!

Nousun ja tuhon ovat lukeneet ainakin Maija ja Katri. Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseen tämä kirja on ilman muuta sopivin kohtaan 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. Osallistun teoksella myös Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaasteeseen.