2 x Anne Muhosen sarjakuvia: Ada 4 - Kaikki menee hyvin ja Kesä jona opin soittamaan ukulelea

Anne Muhonen: Ada 4 - Kaikki menee hyvin, 2007
Kustantaja: Robustos
Sivuja: 48
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Anne Muhonen: Kesä jona opin soittamaan ukulelea, 2018
Kustantaja: Anne Muhonen
Sivuja: 50
Mistä sain kirjan: Lainasin kirjastosta



Mistä näitä taitavia kotimaisia sarjakuvataiteilijoita oikein riittää? Anne Muhonen on minulle uusi löytö hänkin ja luin peräkkäin hänen kaksi teostaan: Ada-sarjan 4. osan, Kaikki menee hyvin ja tänä vuonna ilmestyneen albumin Kesä jona opin soittamaan ukulelea.

Kaikki menee hyvin -albumissa Ada on pakkaamassa tavaroita asunnostaan. Lukijalle selviää, että asunnossa on asunut joku muukin, eli se on ollut yhteinen koti. Kyse ei ole kuitenkaan erosta, vaan Adan poikaystävä on tehnyt jotain lopullista.

Ada suree. Pakkaaminen tuo mieleen onnellisia muistoja, mutta myös synkempiä tunnelmia. Nykyhetkessä puolestaan käydään tärkeitä keskusteluja, jotka auttavat Adaa eteenpäin. Adalla on myös selvästi sisua ja tervettä järkeä.

Adan hiukset leiskuvat punaisina, vaikka muuten sarjakuva on mustavalkoinen ja hyvin mustavoittoinen väritykseltään. Kuvakerronta on selkeää ja realistista, tarina puolestaan kaunis ja puhutteleva. Ada on aito, tunteva nuori nainen, jonka suru tulee sopivasti esiin, eikä hyökkää päälle.

Kesä jona opin soittamaan ukulelea lähtee myös liikkeelle hiukan apeista tunnelmista, mutta nyt kuvamaailma on värikäs, eikä enää niin realistinen kuin Ada-sarjan albumissa. Kepeätunnelmaiset kesäjuhlat peittävät pian haikeuden muruset alleen, koska pienet, mukavat tapahtumat nyt vain ovat niin mukavia.

Päähenkilö on nuori mies Ode, joka tapaa juhlissa hiukan salaperäisin valokuuvaajatytön, Stellan,  ja kissavahdin kesä saa heti uusia sävyjä. Tunnelma tässä albumissa on valoisa ja toiveikas olematta kevyen kevyttä liitämistä.

Tässäkin tarinassa on opetus, joka kerrotaan vaivihkaa. Se ei iske lukijaa silmille eikä saarnaa. Huumoria syntyy pienistä oivalluksista ja varsinkin Oden poikamaisesta söpöydestä. Aikuistumistakin tapahtuu.

Muhosella on selvästi kykyä uudistua. Kesä jona opin soittamaan ukulela on monisävyisempi ja valoisampi tarina kuin 11 aiemmin ilmestynyt Ada-sarjakuva. Pidin molemmista sarjakuvista paljon. Ihastelin herkkää henkilökuvausta ja nuorten aikuisten maailmaan sukeltamista. Ehkä olisin kaivannut molempiin teoksiin jopa lisää sivuja, pientä syventämistä, mutta Adan tarina olisi ehkä käynyt lisäsivuista liian rankaksi ja Oden tarina puolestaan paljastanut jo liikaa. On hyvä, että lukija saa jäädä saattelemaan nuoria kohti seuraavia elämänkokemuksia.

Sekä Ada että Ode saivat paikan sydämessäni ja toivonkin, että he löytävät tiensä nuorten luokse. Voi kunpa näitä(kin) sarjakuvateoksia olisi koulujen kirjastoissa hyllyt täynnä. Mitä keskusteluja näiden pohjalta saisikaan nuorten kanssa aikaiseksi!

Kesä jona opin soittamaan ukulelea on luettu ainakin Hurjan hassun lukijan blogissa ja Oksan hyllyltä -blogissa. Adasta en löytänyt bloggauksia lainkaan. Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaasteeseen keräsin taas pari pistettä lisää ja Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseenkin nämä sopisivat useaan kohtaan.