Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli

 

Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli 1, Tosiasiat ja myytit, 2009; Toinen sukupuoli 2, Eletty kokemus, 2011 (I lyhennetty suomennos ilm. 1980)

Alkuteos: Le deuxième sexe 1: Les faits et les mythes, 1949; Le deuxième sexe 2: L'expérience vécue, 1949

Suomentajat: Iina Koskinen, Hanna Lukkari ja Erika Ruonakoski

Kustantaja: Tammi

Kansi: Laura Lyytinen

Sivuja: 445 ja 686

Mistä sain kirjan: oma ostos

Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan (II, s.19). 

Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli on klassikko, jonka keskeinen sanoma tiivistyy tähän kuuluisaan lauseeseen, joka on edistänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa enemmän kuin mikään muu lause ikinä. Tästä on seurannut oivallus ja ymmärrys siitä, että naisen asema yhteiskunnassa määrää ne tavat, miten tyttö kasvatetaan, mitä rooleja hänelle sälytetään sekä millaista käytöstä häneltä odotetaan. Ympäristö muovaa naisen, ei biologia.

Lukemani painos on Tammen julkaisema yhteisnide klassikon lyhentämättömistä osista 1. Tosiasiat ja myytit ja 2. Eletty kokemus. Osat on julkaistu uudelleen suomennettuina vuosina 2009 ja 2011. Aiemmin teoksesta on julkaistu suomeksi ainoastaan lyhennetty versio Annikki Sunin suomentamana vuonna 1980. Klassikkoteos on ilmestynyt Ranskassa jo vuonna 1949.

Beauvoirin teoksen uudelleen suomentaminen lyhentämättömänä on ollut kulttuuriteko. Suomentajat Inna Koskinen, Hanna Lukkari ja Erika Ruonakoski ovat tehneet valtavan työn suomentamisessa ja lukuisten lähteiden tarkistamisessa. Lisäksi suomentajan huomautusten määrä kertoo, että pienetkin yksityiskohdat, kuten esimerkiksi Beauvoirin mainitsemat historialliset henkilöt, on haluttu esitellä myös nykypäivän suomalaiselle lukijalle. 

Simone de Beauvoir on Ranskan tunnetuimpia filosofeja, joka Toinen sukupuoli -teoksellaan jatkoi ja vahvisti feminismin heiveröistä aatetta - olisiko meillä vielä tämänsuuntaistakaan tasa-arvoa ilman Beauvoiria? Esipuheessa Sara Heinämaa kertoo, että Beauvoir alkoi hahmotella eräänlaista tunnustuksellista omaelämäkerrallista tekstiä, mutta ensimmäiseksi hän törmäsi kysymykseen, mitä naiseus hänelle merkitsi. Hän ajatteli, ettei naiseudesta ollut ollut hänelle mitään haittaa eikä siinä olisi mitään kirjoittamisen arvoista. Beauvoirin kumppani Jean-Paul Sartre oli kuitenkin muistuttanut, että Beauvoir oli kasvatettu eri tavalla kuin poika. Niinpä kun Beauvoir alkoi kaivaa pintaa syvemmälle, syntyi yli tuhat sivua tekstiä asioista, jotka määrittävät naisen elämää toisena sukupuolena. Sanottavaa olikin paljon. 

Kirjan ensimmäinen osa on nimeltään Kohtalo. Sen ensimmäisen luvun nimi on puolestaan Biologiset tosiasiat. Hämmästyttävän perusteellisesti filosofi on uppotunut oman aikansa biologian tieteenalaan. Beauvoir esittelee solubiologian ja lajien lisääntymisbiologian ihmeellisyyksiä ja selväksi tulee, että variaatiota eläinkunnassa riittää. Joka tapauksessa biologia on filosofille vain ponnahduslauta kohti mielen tutkimista. 

Seuraava luku, Psykoanalyyttinen näkökulma, alkaa melkoisella vyörytyksellä ja Freudin kritisoinnilla. Ensin Beauvoir esittelee Freudin näkemyksiä seksuaalisuudesta: Hän [Freud] kirjoittaa "libido sinänsä aina ja pakosta on luonteeltaan miehistä aivan riippumatta siitä, toimiiko se miehessä vai naisessa". - -  Sitä paitsi naisella on paljon miestä suurempi riski jäädä seksuaaliselta kehitykseltään vajaaksi, lapsen tasolle, mistä taas seuraa neurooseja. - - Naisellisuuden kieltäminen, peniksen itsepäinen havitteleminen ja isään samastuminen voivat olla tytölle houkutteleva tapa reagoida kastraatiokompleksiin. Tämä asenne johtaa siihen, että hän jää klitoraaliseen vaiheeseen, muuttuu frigidiksi tai suuntautuu homoseksuaalisuuteen.  (I, S. 106 - 108.) 

Nykynaiselle nämä Freudin tieteelliset teoriat kuulostavat silkalta hourailulta. Myöhemmin Beauvoir tyrmää kastraatiokompleksin, mutta käyttää suvereenisti psykoanalyysin sanastoa. Beauvoir osoittaa perehtymisensä tuoreempaan psykoanalyysiin ja argumentoi Freudin teorioita vastaan. Hän esittelee myös psykoanalyytikko Alfred Adlerin, joka on kehittänyt alemmuuskompleksi-termin. Sekin on varsin usein yhdistetty naisiin. Nykylukijalle puolestaan käy selväksi psykoanalyysin misogyyninen perusta. 

Jo teoksen alkupuolella käy selväksi, että Toinen sukupuoli on yleissivistyksen aarreaitta: biologian ja psykoanalyysin jälkeen siirrytään tekniikan historiaan (Engels) ja taas filosofiaan: Mutta jos ruumis ja seksuaalisuus ovat olemassaolon konkreettisia ilmauksia, niidenkin merkitys selviää vain suhteutettuna olemassaoloon (I, s. 113). Nyt ollaan Beauvoirin pitkäaikaisen kumppanin, Jean-Paul Sartren eksistentialismin äärellä. Lopulta Beauvoir tulee siihen tulokseen, että biologia, psykologia tai historia eivät tarjoa tarpeeksi perusteluja naisten toiseudelle: Maailma on aina kuulunut miehille, eivätkä mitkään edellä annetuista selityksistä riitä perustelemaan tätä asiantilaa (I, s. 135). 

Mies suuntautuu toimillaan elämänsä ulkopuolelle, transsendenssiin: mies luo uutta, rakentaa, sotii ja murtaa rajoja, ja ottaa myös tulevaisuuden haltuunsa. Naisen tehtäväksi jäävät kotityöt, sillä vain ne voi sovittaa yhteen äitiyden vaatimusten kanssa. Kotityöt sitovat naisen toistoon ja immanenssiin; kotiaskareet toistuvat päivästä toiseen ja pysyvät samanalaisina jopa vuosisatoja tuottamatta mitään uutta. (I, s.138.)  

Beauvoirin näkemyksen mukaan nainen uhrataan lajille synnyttäjänä ja elämän ylläpitäjänä, kun taas miehelle maailma on aina ollut avoimempi, mahdollisuuksia täynnä. Naisesta tuli miehen omaisuutta, kun siirryttiin maaomistukseen ja maa piti saada säilymään seuraavalle sukupolvelle, miehen suvulle. Naisen paikka olis siis kotona miehen valvovan silmän alla, ettei vierasta verta päässyt perijöiden joukkoon. Eikö naisellakin olisi maailman rakentamiseen jotain annettavaa, ei vain miehen suvun jatkaminen ja miehen omaisuuden varmistainen?  

Toinen sukupuoli 2, Eletty kokemus kertoo naisen elämästä kehdosta hautaan. Beauvoir on koonnut kuvauksia naisen elämästä. Niitä on löytynyt psykologian tutkimuksista, naisten kirjoittamista päiväkirjoista (tosin päiväkirjojahan ovat kirjoittaneet vain ylemmän luokan naiset) elämäkerroista ja omaelämäkerroista (nämäkin ovat etuoikeutettujen naisten elämistä kerrottuja). Psykoanalyysin käsitteistön kautta Beauvoir analysoi tarinoita ja osoittaa, että vallitsevat olosuhteet ja miesten omistusoikeus ovat aina määränneet naisena olemista. 

Vaimon ja äidin roolissa naiselta odotetaan tietynlaista käytöstä, ja oletetaan, että koti elämänpiirinä riittää naiselle. Beauvoir väläyttää päivähoidon tarpeellisuutta jo vuonna 1949: Sopivalla tavalla organisoidussa yhteiskunnassa , jossa lastenhoito olisi suurelta osalta yhteisön vastuulla ja jossa myös äitiä hoidettaisiin ja autettaisiin, äitiys ei missään nimessä olisi este naisten työssä käynnille (II, s. 408). Beauvoir tähdentääkin, että tasa-arvoinen parisuhde vaatii sitä, että molemmat sukupuolet ovat siinä täysinä subjekteina läsnä, eli naisenkin pitää saada toteuttaa itseään maailmassa ja osallistua transsendenssiin. Beauvoir puhuu myös rohkeasti laillisen abortin ja vapaiden seksisuhteiden puolesta - nämä oikeudet ovat jopa Euroopassa uhattuna edelleenkin, kuten Puolan uusi aborttilaki osoittaa. 

Beauvoirin tietomäärä on huimaava, ja hänen (tuolloin) rohkeille väittämilleen ja vaatimuksilleen löytyy perusteluja. Teksti on sujuvaa ja vetävää, vaikka Beauvoirin tyyliin kuuluu rönsyily. Jotkin kappaleet venyvät villisti komisivuisiksi. Kustannustoimittaja olisi voinut varmasti tiivistää tekstiä huimasti, mutta toisaalta ajankuvana ja innostumisen osoituksena Beauvoirin teksti toimii vakuuttavasti. 

Luku-urakkani olisi ollut työläydestään huolimatta riemuisa, jollen olisi urakkani loppupuolella tarttunut vähän vahingossa ranskalaiseen, kohua herättäneeseen uutuusromaaniin, Vanessa Springoraan Suostumukseen. Springora muistelee omaa nuoruuttaan, jolloin hän joutui 14-vuotiaana keski-ikäisen kirjailija G:n hyväksikäyttämäksi. Yhtäkkiä kirjassa mainitaan Simone de Beauvoirin nimi. 

En ollut uskoa korviani  - kuuntelin Springoran kirjaa äänikirjana ja jouduin tarkistamaan e-kirjaversiosta, että olin kuullut oikein: Beauvoir oli 1970-luvulla ollut puolustamassa aikuisia miehiä, joita syytettiin luvattomista suhteista teini-ikäisiin, 13-14-vuotiaisiin tyttöihin. Taustalla on kirjailija G:n aloite, johon hän sai ranskalaisen älymystön mukaan. Ranskalaisen älymystön mielestä idealistiset ajatukset vapaudesta, johon kuului myös oikeus vapaaseen seksiin, kuuluivat myös alaikäisille. Yksilön vapauden korostaminen kuuluu Sartren filosofian keskeisiin ajatuksiin. Nähtiin jopa, että nuoret naiset tarvitsisivat jonkun kokeneen opastajan tutustuttamaan heidät seksuaalisuuteensa, eikä tällainen ollut väkivaltaa vaan suoranainen palvelus lapselle. 

Yhtäkkiä minun tekikin mieleni polttaa Toinen sukupuoli suurena huijauksena. Luin uudestaan Beavoirin kuvauksen nuoren tytön elämästä Eletyssä kokemuksessa (s. 98 - 155).  Sieltä löytyy jonkinlainen selitys: Beavoirin aikana psykoanalyysi oli arvostettua tiedettä, joka läpäisee myös Toisessa sukupuolessa esitetyt pohdinnat. Beauvoir kirjoittaa nuoren tytön seksuaalisesta heräämisestä siihen tyyliin, että tytön elämässä ei muuta olekaan. Hän näkee nuoren tytön narsistisena hahmona, joka hakee hyväksyntää muitten (erityisesti miesten) katseesta ja suorastaan kiemurtelee halussaan. Näin näkivät ilmeisesti kaikki muutkin aikalaiset. 

Mitä tämä näkemys muuta on kuin misogyniaa, johon Beauvoir siis itsekin sortuu! Aivan kuin nuoruuden narsismia ei esiintyisi pojilla, tai aivan kuin tytöt kerjäisivät hyväksikäyttöä tai he ansaitsevat narsismistaan rangaistuksen - kyse on kuitenkin lapsista, alaikäisistä tytöistä. Springoran kuvaus hyväksikäytöstä on järkyttävää luettavaa ja kertoo siitä, että olipa nuori seksuaalisuudessaan kuinka virittynyt tahansa, hän ei tunne itseään. Suostumus ei ole suostumus alaikäiseltä ihmiseltä, joka vasta etsii omaa ruumiillista ja henkistä itseään.  

Beauvoir on siis aikansa tuote hänkin. Hän on ollut omana aikanaan mullistava ajattelija ja rohkeudessaan ihailtava. Olisiko vuonna 1949 kukaan suomalainen nainen voinut kirjoittaa Toista sukupuolta, vaikka meillä oli ollut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus jo vuodesta 1906, kun taas ranskalaisnaiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1945? Beauvoir oli oikeassa maassa oikeaan aikaan: hän eli ranskalaisen filosofian kultakaudella ja teki loistavan uran filosofina ja kirjailijana. Hänen vaikutuksensa sukupuolten väliseen tasa-arvoon on varmasti mittaamaton. 

Jotain Toisen sukupuolen ajattomuudesta, eli klassikon asemasta, kertoo sekin, että naisena tunnistin itseni Eletystä kokemuksesta vielä nytkin, 2020-luvulla. Erityisesti äitiyteen liittyvät paineet, ja työelämän ja äitiyden yhdistäminen ovat asioita, jotka eivät edelleenkään toimi edes pohjoismaisessa tasa-arvon yhteiskunnassa. Beauvoirin kuva vanhenevasta naisesta 1940-luvulla on suorastaan toivoton. Vanhalla naisella ei yhteiskunnallisesti näytä olevan mitään arvoa tai järkevää tekemistä. Nykyinen työelämähän tuntuu ajattelevan samantyylisesti: viime aikoina keskustelua on herättänyt ikärasismi, jonka kohteeksi  joutuvat erityisesti keski-iän ylittäneet naiset. Tasa-arvo ei siis edelleenkään ole valmis. Työtä on vielä paljon. 

Osallistun tällä julkaisulla Kirjabloggaajien perinteiseen, jo 12. kertaa järjestettävään, klassikkohaasteeseen. Haastetta isännöi Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi, ja sieltä kannattaa käydä kurkkaamassa kaikki mukana olevat kirjablogit ja klassikot, joita he esittelevät.

Aikaisemmin olen lukenut haasteeseen nämä klassikot:

1. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
2. Voltaire: Candide
3. Alfred Döblin: Berlin Alexanderplats
4. Gabriel Carcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
5. Henry James: Naisen muotokuva
6. Maria Jotuni: Huojuva talo 
7. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
8. Evelyn Waugh: Mennyt maailma
9. Margaret Mitchell: Tuulen viemää

10. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

11. Volter Kilpi: Alastalon salissa 

Lukemistani kirjoista voin suositella ihan jokaista. Olen myös innoissani osallistumassa seuraavaan klassikkohaasteeseen, joka järjestetään 31.7.2021 ja sitä emännöi Kirjakaapin kummitus -blogi.