Heli Laaksonen ja Elina Warsta: Aapine

Heli Laaksonen: Aapine, 2013
Kuvittaja: Elina Warsta
Kustantaja: Otava
Sivuja: 72
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Mikä voisi olla parempi valinta lukutaitokampanjan aikana luetuksi kirjaksi kuin aapinen? Heli Laaksosen Aapine on lounasmurteella kirjoitettu, mutta ajaa aapisen asiansa kenelle tahansa suomalaiselle. Luin sen a:sta ö:hön yhdeltä istumalta eskarilaiselleni, joka ei vielä osaa itse lukea, ja hän oli oikein innostunut kirjasta. Joitakin lyhyitä sanoja hän osasi jo lukeakin, ja lounaismurteethan lyhentävät sanoja entisestään. Oikeastaan siis oikein passeli aapine! Ilmankos kirjan alaotsikkokin kuuluu: Aakkosii niil, ko ymmärtävä jo pualest sanast!

Aapine on murreaapinen, mutta rakennettu kuten aapisen kuuluukin: jokaisella aukeamalla on iso kirjain, siihen liittyvä runo ja runoon liittyvä kuvitus. Ensimmäisellä lukukerralla "yleissuomentelin" runojen murresanoja ja selitin verbimuotoja. Joitakin sanoja jouduin tarkistamaan Aapisen loppuun lisätystä sanastosta. Toisella lukukerrallakin yritin vielä suomentaa sanoja, mutta poika totesi: "Kyllä minä ymmärrän, lue vaan!" Ilmeisesti lukemisen rytmi kärsi selittelyistä ja lapsi sietää hyvin sitä, ettei ymmärrä joka sanaa. Eri asia oli sitten oma lounaismurteiden ääntämisyritykseni. Tällaiselta entiseltä keskipohjalaismurteiden puhujalta, nykyiseltä yleis-tamperelais-puhekielen puhujalta, ei tahdo sanojen lyhentely oikein sujua, eikä oikein vokaalien "elegantti" pidentäminenkään, mutta yritin toki. Karjalais-savolais-satakuntalais-pohjalais-tamperelaisella pojallani ei kuitenkaan ollut vertailupohjaa, joten hyvin upposi.

Poikani suosikkisivuksi nousi F-kirjaimen sivu - ihmekös tuo, sillä F:ssä on vauhtia: Meijä flik putos soffalt! Fiuuu vaa! Sivun kauniit färikynät hivelivät myös silmää. Lounaismurteissa f on yleinen kirjain ja äännettä oli selvästi riemastuttava kuunnella. Viimeistään M-kirjaimen mamma murheline muato sulatti aikuislukijan sydämen ja pappa-vaina mustikoiden keskellä sai hymyn huulille. Kaikki runot eivät ole vain riemastuttavan hauskoja, vaan niissä on myös vakavampia sävyjä, kuten Laaksosen murrerunokokoelmissa on jo nähty. Kaiken kaikkiaan runot ovat notkeaa kielellä leikittelyä ja mukavia oivalluksia täynnä.

Aapisen kuvitus on suoraan sanottuna ihana. Elina Warstan kuvat ovat toisaalta selkeitä ja reippaita, kuten E-kirjaimen hymyilevä esteratsastaja ja hänen ratsunsa. Tällaisen kuvan voisi alakoululainen heppatyttö yrittää itsekin piirtää. Kun X-aukeamalla yx miäs hyppää x-hypyllä laiturilta, voi vain hekotella lokille, joka sattuu lentämään juuri oikealle kohdalle - peittämään miehen sukukalleudet. Toisissa kuvissa taas rönsyillään ja yksityiskohtia riittää, kuten J-kirjaimen aukeamalla, jossa seikkailee lukutaidoton jänes.

J-runo puhuu selvää lounaismurretta lukutaidon tärkeydestä:

Jos mää olissi jänes,
en ossais lukke.
Jestas!
Järki olis jääs!
Juhannusaamun mää paistaissi joultortui,
opettaissi jumppa papiljoteil ja
jyrsissi jorinijuurei,
vaik kui olis klappu kyljes:
jätä järsimät!

 Voi ko joku tulis pitämä mul jööt.

Ensin epäröin tarttua Laaksosen Aapiseen: Miksi taas uusi aapinen? Ja vielä puhekieleen pohjautuva! Onhan meillä näitä jo vallan suosittujakin: viime vuosien riemastuttavat Tatun ja Patun oudot aakkoset ja Herra Hakkaraisen aakkoset sekä klassikko Pikku-Marjan eläinkirja... Jokainen lapsi saa kaiken lisäksi koulusta ikiomakseen ensimmäisen aapisensa. Riittäisivätkö nämä? Eivät riitä, sillä aapinen on tärkeä kirja ja kaikki keinot ovat sallittuja, jotta lapsi innostuisi kirjaimista ja kielestä. Kyllä sekaan mahtuu yhä uusia aapisia. Kirjainten opettelu ja kirjaimilla leikittely ei totisesti ole tylsää näiden nykyaapisten avulla. Murreaapinen sen kuin rikastuttaa kieltä ja hivelee kielikorvaa. Tästä taisi tulla lempiaapiseni.

Laaksonen on kirjoittanut Aapisen loppuun pamfletin eli paasauosion, johon hän on koonnut esittelyn lounaismurteiden ominaispiirteistä ja korostaa murteiden merkitystä. Hän myös kertoo oman aapisensa ideasta: Aapine syntyi kirkkaasta näystä, jossa ikioman kielen ilot kohtaisivat mummut ja mukulat, naavaparrat ja nappulat yhdessä, silusilkkinen pieni pää ja hopeaohimo vierekkäin. Lukuhetki tulvisi murteen yltäkylläistä sanavarastoa, sutkauksia ja kansanviisauksia - sekä kielen mukanaan kantamia maita ja avaruuksia, katsantokantoja ja tapoja, tietoa ja tarinoita. 

Kirsin kirjanurkassa on myös luettu Aapine ja kuunneltu se äänikirjanakin. Arvio on riemastuttavasti lounaismurteella kirjoitettu. Opuscolossakin  Aapine ihastutti, vaikka oma murrepohja on aivan muualla.