Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva, 1991
Alkuteos: Småtrollen och den översvämningen, 1945
Suomentaja: Jaakko Anhava
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 54
Mistä sain kirjan: joulupukki toi lapsille



Hän kertoi, millaista oli ollut kun hän oli pieni, kun muumipeikkojen ei tarvinnut vaeltaa kauheitten metsien halki ja järvien poikki löytääkseen asuinpaikan.
  Niinä aikoina he asuivat yhdessä talonpeikkojen kanssa ihmisten kodeissa, yleensä kaakeliuunien takana. (S. 15.)

Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva on ensimmäinen muumikirja. Jansson alkoi kirjoittaa muumitarinoita talvisodan aikaan vuonna 1939, jolloin hän halusi paeta ankaria aikoja aivan omaan mielikuvitusmaailmaansa. Maalaaminen ei sujunut, mutta tarinoita syntyi omaksi iloksi. Muumipeikon hahmo, jota Jansson oli jo piirtänyt jonkin aikaa, sai ympärilleen muita hahmoja, jotka yhdessä lähtivät seikkailemaan. Syntyivät muumipeikot. Kirja ilmestyi ensi kerran vasta vuonna 1945, kun eräs ystävä houkutteli Janssonin kokeilemaan, josko tarina julkaistaisiin. Loppu on historiaa. 

On vähän kummallista, että Muumit ja suuri tuhotulva ilmestyi suomeksi vasta vuonna 1991. Tarina ei ehkä ole niin vetävä kuin myöhemmissä kirjoissa, mutta on tällä kirjalla ansionsa. Tässä ensimmäisessä kirjassa nimittäin kerrotaan, missä muumipeikkoja asuu ehkä edelleenkin. Heidän alkuperäinen asuinpaikkansa on kaakeliuuni - ja jotain samaahan on kaakeliuunin muodossa ja muumitalossa, jonka Muumipappa perheelleen rakentaa. Muumit ja suuri tuhotulva paljastaa, miten Muumilaakso löytyi ja kuinka muumiperhe päätyi sinne asumaan.

Ensimmäinen muumitarina on hyvin samanlainen kuin viimeinenkin muumikirja, kuvakirja Vaarallinen matka. Molemmissa tehdään matkaa, jonka varrella kohdataan luonnonkatastrofeja ja vaelletaan halki pelottavien paikkojen. Muumit ja suuri tuhotulva -kirjassa matkalle lähtevät Muumipeikko ja hänen äitinsä (kirjassa ei aluksi  käytetä nimitystä Muumimamma, mutta loppupuolella löytyy jo tuttu nimitys), jotka etsivät Muumipeikon isää, joka on noin vain lähtenyt hattivattien mukaan ja hylännyt heidät. Muumipeikon äidillä on kuitenkin aavistus, että isä on pulassa, ja hänet täytyy pelastaa.

Seikkailu vie Muumipeikon ja hänen äitinsä pimeään metsään ja mustaan veteen, jossa heitä uhkaa Suuri käärme. He seikkailevat myös vanhan herran ihmeellisessä puutarhassa, jossa kaikki on tehty herkuista: Mutta kun Muumipeikko painoi kätensä lumeen, hän huomasi heti ettei se ollutkaan lunta vaan jäätelöä. Ja vihreä ruoho, joka murtui hänen jaloissaan, oli hienoa kehrättyä sokeria. Joka puolella niittyä virtasi kaikenvärisiä puroja, jotka kuohuivat ja poreilivat kultahiekkapohjan päällä. - Vihreää limonaatia! huusi Nipsu, joka oli kumartunut juomaan. - Ei se ole vettä , se on limonaatia. (S. 18)  Minulle tuli tästä maasta heti mieleen Roald Dahllin Jali ja suklaatehdas -kirja. Samanlainen herkkuparatiisihan on myös tehtaanjohtaja Vili Vonkalla. Lieneekö sattumaa? Vanhassa herrassa ja Vili Vonkan hahmossa on myös jotain samaa. (Dahlin kirja on vuodelta  1964. Yritin etsiä tietoa, milloin Muumit ja suuri tuhotulva olisi käännetty englanniksi, mutta en yhtäkkiä sitä löytänyt. Tietääkö joku?)

Muumit ja suuri tuhotulva on satu, jossa on kaikki perinteiset sadun ainekset. Hahmot seikkailevat, kohtaavat matkalla sekä ystäviä että vihollisia, auttavat toisiaan selviytymään, saavat tehtävän suoritettua ja kaikki käy lopulta onnellisesti. Mutta kuvataiteilijan satukirjassa on yksi piirre ylitse muiden, ja se on tietysti kuvitus.

Muuumit ja suuri tuhotulva on herkästi kuvitettu. Tuula Karjalainen kehuu Tove Jansson -elämäkerrassaan Janssonin viivaa aivan erityisen kauniiksi, ja tässä kirjassa sitä saa ihailla. Myöhemistä muumikirjoista tämän kirjan kuvitus poikkeaa hiukan tyyliltään, sillä
kuvituksessa on mukana paratiisisaarten kukkia, hedelmäpuita ja muun muassa palmu, jota tarinassa ihmetellään. Myös eksoottinen marabuherra on juonessa mukana. Jansson suunnitteli aivan tosissaan muuttoa ja taiteilijasiirtokunnan perustamista Marokkoon tai Tonga-saarille. Hän säästi sitä varten rahaakin. Haaveet jäivät piirrettyjen eksoottisten kukkien tasolle, mutta tässä kirjassa ne vielä elävät. Tarinassa jopa nukutaan kaktuksen alla, vaikka ympäristö suorastaan lotisee märkyyttään tuhotulvan seurauksena!

Muumit ja suuri tuhotulva -kirja siis aloitti Muumien tarun ja esitteli hahmoista muumien ohella Nipsun, hemulit ja hattivatit. Kirjaa on nyt luettu blogeissa paljon, esimerkiksi Opuscolossa, sillä Jansson-juhlavuoden kunniaksi varmaan aika moni on ottanut tavoitteekseen lukea kaikki muumikirjat tämän vuoden aikana. Alusta on hyvä aloittaa.

Osallistun kirjalla sekä Facebookin Tove Jansson -juhlavuosi 2014 -haasteeseen että Opuscolon Vuosi Toven matkassa -haasteeseen.