Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?

Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?, 18. painos, 2004
Alkuteos: Hur gick det sen?, 1952
Suomentaja: Hannes Korpi-Anttila
Kustantaja: WSOY
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Vain yltyi raivo myrskyn sen
ja vettä satoi kaataen.
Myy virkkoi: Huh, nyt hukuttiin!
ja sateenvarjon osti niin.
Ja Mymmeli, hän märän maan
mereksi muutti itkullaan,
vaan yö kun vihdoin häviää, 
pian päivä pienet lämmittää.

Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? on mitä mainioin kuvakirja. Sain kainalooni 1-11-vuotiaita lapsia sitä lukiessani ja kaikille riitti ihmettelemistä. Yksivuotias etsi kuvista Muumipeikkoa, 11-vuotias kuunteli sujuvasti runomuotoista tarinaa ja kuusivuotias poika keksi vaikka mitä yhteyksiä kuvista, joista aukkojen kautta näkyy edellisen tai seuraavan sivun yksityiskohtia.

Kuinkas sitten kävikään? on Tove Janssonin ensimmäinen kuvakirja, ja se on ilmestynyt vuonna 1952. Se myös suomennettiin samana vuonna. Tuula Karjalaisen kirjoittaman Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta -elämäkerran mukaan kirja herätti heti paljon myönteistä huomiota. Jansson saikin teoksellaan sekä ruotsalaisen Nils Holgersson -kirjapalkinnon että suomalaisen Rudolf Koivu -palkinnon. Karjalainen kertoo, että kyseessä oli muumimaailman läpimurto ja oman aikansa uutta luova lastenkirjallisuuden merkkiteos  (TK, s. 188 - 190).

Kirja on edelleenkin kutkuttavaa kuunneltavaa ja katseltavaa. Runopoljento on erikoinen, mutta sujuva, kuvat taianomaisia. Niissä on paljon valkoista ja mustaa, sinistä, violettia ja harmaata - melko tummia sävyjä. Tekstin fontti myötäilee juonta: Kun kiipeillään, teksti keinuu ylös alas, Mamma on aina kirjoitettu kauniisti isoilla kaunokirjaimilla, pikku Myy on kirjoitettu pienillä tikkukirjaimilla.

Parasta ovat kuitenkin aukot sivulta toiselle. Kirja taitaa olla ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen, suomalainen aukkokirja. (Vai kutsutaanko näitä kurkistuskirjoiksi, vaikka varsinaista kurkistusluukkua ei olekaan?) Kokonaisuus on nerokkaasti toteutettu. Edellisen tai seuraavan aukeaman kuvitus muodostaa osan kulloistakin kuvaa ja syntyy jatkumo, joka ei välttämättä olekaan sanallinen vaan kuvallinen. Juoni nimittäin poukkoilee melko yllättävästi sinne tänne. Mutta loppu on tietysti onnellinen, kuten muumikirjoissa aina.

Kuulijoiden kanssa hämmästelimme Vilivinkkaa ja Hommulia, jotka nykyisin ovat Vilijonkka ja Hemuli. Kuulijat ihmettelivät myös Hommulin ja Muumipeikon kokoeroa, joka animaatiosarjassa on melkein hävinnyt, mutta joka kuvakirjassa on suuri: Hommuli imuroi Muumiperikon imurinsa uumeniin ja Muumipeikko melkein tukehtuu pölyyn. Muumien oikea koko - tai pienuus - paljastui jo kirjassa Muumit ja suuri tuhotulva, mutta miten tuo Hemuli on noin iso!

Kirjasta löytyy myös yksi kauneimmista Muumi-kuvista, joka on meillä myös tyttöjen lakanoissa ikuistettuna. Kuva oli riemukasta nähdä alkuperäisessä yhteydessään. Minua on tässä kuvassa aina kiehtonut erityisesti Muumimamman marjasaalis: punaherukoita, joista tulee mieleen mitä kesäisin tunne, kirpeä maku ja raikas mehu. (Punaherukat kypsyvät meillä kaksostyttöjeni syntymäpäivän aikaan, ja siksikin kuva melkein itkettää.)

Muumimamman merkitys Kuinkas sitten kävikään? -kirjassa on korostunut. Muumipeikko joutuu maidonhakumatkallaan seikkailuun, joka on käänteissään melko pelottavakin. Melkein joka aukeamalla Muumipeikko kaipaa Mammaa! Muumimamma on turva, jota kohti kuljetaan. Hän odottaa herkkujensa kanssa kotiin palaavia seikkailijoita ja muuttaa maailman taas mallilleen. Ei haittaa, jos maidosta on tullut piimää - tästä lähtien juodaan mehua! (Teema on tuttu tietysti lähes jokaisesta muumikirjasta, myös Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjasta, jonka olemme jo lukeneet, mutta josta arvio on vasta tekeillä.) Voi, kunpa osaisin edes vähän olla Muumimammana omille lapsilleni, antaa heidän seikkailla ja unohtaa pienet murheet!

Nyt olemme lukeneet lasten kanssa kaikki Muumi-kuvakirjat: Vaarallinen matka, Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja Kuinkas sitten kävikään? Olo on tyytyväinen. Vielä 2000-luvullakin kaikkia voi pitää moderneina, yllättävinä ja kiehtovina. Juonen poukkoilevuus, runomitan tenho ja kuvituksen omaperäisyys tekevät näistä kaikista lukuelämyksiä. Kuinkas sitten kävikään? leikkii kuvailmaisulla, Kuka lohduttaisi Nyytiä? on juoneltaan yhtenäisin, Vaarallinen matka puolestaan perustuu upeaan kuvitukseen. Hienoja, hienoja teoksia kaikki!

Kirja on neljäs Tove Janssonin kirja, jonka olen lukenut juhlavuonna. Osallistun teoksella Opuscolon Jansson-haasteeseen ja jatkan Tove-matkaani homssuillen. Kirjan myötä taisi tulla piste myös P. S. Rakastan kirjoja -blogin runohaasteeseen, sillä runosadustahan tässä on kyse.

Kuinkas sitten kävikään? on luettu myös blogissa Noannan kirjat. Teoksesta on julkaistu iPad-versiokin vuonna 2012 (jolloin tuli 50 vuotta kirjan ilmestymisestä). Se on arvioitu blogissa Kirjava kamari, ja sekin kuulostaa oikein hyvältä.