Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Oppipoika

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Oppipoika, 2012
Alkuteos: Lärjungen, 2011
Suomentaja: Jaana Nikula
Kustantaja: Bazar
Kansi: Nils Olsson
Sivuja: 558
Mistä sain kirjan: oma ostos




Se oli pelkkä tunne josta oli vaikea saada kiinni. Hän tiesi vaistomaisesti olevansa oikeassa. Toisinaan hänelle kävi niin. Joskus kun hän istui epäillyn kanssa tai tarkisti alibia toiseen kertaan, äkillinen sisäinen varmuus saattoi iskeä mieleen. Hän oli varma epäillyn syyllisyydestä tai sekaantumisesta juttuun silloinkin kun todisteita ei ollut tai edes todisteketju ei osoittanut epäillyn suuntaan. Mutta hänellä oli tunne. (S. 202.)

Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin Oppipoika vei mennessään, kuten kunnon dekkarin pitääkin. Kirja avasi dekkarijumini, joka on jatkunut nyt vuoden verran. Jumi on vähän harmittanut, sillä hyvän dekkarin ahmiminen on aina lukemisen juhlaa. Ympäristö unohtuu, kun jännittävä juoni pakottaa kääntämään sivuja. Sillä ennen kaikkea juonestahan on kyse. Tosin parhaat dekkarit ovat myös henkilökuvaukseltaan ja kieleltään hienoja, mutta oikeasti juoni on se, joka tekee hyvän dekkarin.

Tartuin tähän ruotsalaisjännäriin hiukan epäillen, sillä kahden kirjailijan nimi kannessa vähän pelotti: Voiko juoni pysyä sujuvana? Näkyisikö tekstissä kirjailijan vaihtuminen - olisiko teksti epätasaista? Pelko oli turha. Kokonaisuus eteni kuin juna, eikä missään näkynyt heikkoa lenkkiä. Kyseessä on kunnon dekkari, oikein hyvä yöunien häiritsijä.

Tekijät Hjorth ja Rosenfeldt ovat kirjoittamisen ammattilaisia. Molemmat ovat käsikirjoittaneet ruotsalaisia tv-sarjoja, ja tietynlainen varmuus huokuu kirjasta. Asetelma on rakennettu huolellisesti.

Oppipoika on perinteinen sarjamurhaaja-dekkari, jonka uhreina ovat näennäisen sattumanvaraisesti valitut naiset. Onhan näitä luettu. Mutta kirja ei olisi ruotsalainen sarjamurhaaja-dekkari, ellei siinä olisi erinomaisesti kuvattua ryhmätyöskentelyä. Päähenkilöä ei aluksi oikeastaan edes ole, vaan keskiöön nousee Tukholman poliisin henkirikosyksikkö, jossa työskentelevät maan parhaat rikostutkijat. Heidän keskinäiset suhteensa ja työtapansa kuvataan hyvin, tunteita unohtamatta. Oma arvonsa on annettu intuitiolle, joka tuntuu olevan hyvän rikosetsivän ammattitaidon merkki. Huippuryhmän dynamiikkaa kuitenkin sotkee vieraileva tähti, psykologi-profiloija Sebastian Bergman, joka on kirjan suola ja lopulta myös päähenkilö, halusivatpa lukijat tai hänen työtoverinsa sitä tai eivät.

Sebastian Bergmanin on tietysti huippuälykäs, kuten hänen vastustajansakin, ja siitähän saadaan kirjaan hieno jännite. Mutta kun Bergman on muuten suorastaan surkea hahmo, ilkeä ja itsekäs. Hän on seksiaddikti, jonka sosiaaliset taidot lähenevät nollaa ja jonka voisi diagnosoida jopa narsistiksi. Mutta se olisi liian yksinkertaista. Tästä ihmisrauniosta ei voi olla lopulta pitämättä. Vain lukeva voi tietää, miksi.

Kirjan puolivälissä tarkistin pariinkin kertaan, paljastuiko syyllinen todellakin nimeä myöten nyt jo. Kyllä paljastui, mutta juonessapa olikin lisää yllätyksiä, eikä jännitys päässyt laskemaan melko massiivisesta sivumäärästä huolimatta. Mainiota huumoriakin kirjaan on ripoteltu: Bergmanin kuoreenkin tulee särö, kun tarpeeksi sinnikkään naisen logiikalla yritetään. Kirjan loppu on suorastaan törkeän koukuttava. Ilmaan jäävät seuraavan osan ainekset.

Oppipoika on Sebastian Bergman -sarjan toinen osa. Törmäsinkin sarjan ensimmäiseen osaan, Mies joka ei ollut murhaaja, kirjakaupan ale-laarissa ja innostuin kyselemään myyjältä, onkohan sarjan kolmas osakin jo suomennettu. "On suomennettu, se on se Tunturihauta", myyjä innostui ja lähti heti näyttämään. Siinä sitten yhdessä hehkutimme, kuinka hyvä tämäkin ruotsalaisdekkarisarja on. Ja taas muistin, miksi oikeassa kirjakaupassa on niin mukava asioida: myyjätkin harrastavat lukemista.

Sainpas vihdoin edes yhden dekkarin luettua Marikan Rikoksen jäljillä -kesähaasteeseen. Harmaa aivosolu on saavutettu. Ja seuraavakin jännäri on jo aloitettu. Se on menoa sekin.

Oppipojan ovat lukeneet myös Leena Lumi ja Annika K. Molemmat ovat pitäneet lukemastaan.