Iiro Küttner: Puiden tarinoita, Ritari, 2014
Kuvitus: Ville Tietäväinen
Kustantaja: Books North
Kansi: Ville Tietäväinen
Kansi: Ville Tietäväinen
Sivuja: 31
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä
Kivinen tie kuljetti Prinsessan seurueineen yhä ylemmäksi. Lopulta he saapuivat usvan peittämälle ylängölle lähellä vuoren huippua. Tien laidalla heitä vastaan tuli kivistä ja laudan pätkistä kokoon kyhätty merkillinen rakennus, joka natisi vanhuuttaan usvan keskellä. Kun Prinsessa laskeutui hevosensa selästä, hän tunsi miten maa hänen jalkojensa alla vavahteli. Maankuoren levoton liike mursi kiviä irti edessä olevan rakennuksen huterista seinistä. (S. 24.)
Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen satukirjasarja Puiden tarinoita on edennyt toiseen osaansa. Ensimmäisen sadun nimi oli Puuseppä, ja se oli kerrassaan loistava lukukokemus. Niinpä tartuin tähänkin kirjaan suurin odotuksin - enkä pettynyt.
Uusimman sadun nimi on Ritari. Kannen kuva on tuttu jo sarjan ensimmäisestä osasta, ja kuten kansi ja sarjan nimi lupaavat, nytkin satu kietoutuu puun ympärille. Mutta ei kuitenkaan aivan kirjan alusta lähtien...
Kaikki alkaa siitä, että julma lohikäärme pitää pohjoista valtakuntaa pelon vallassa. Se on sulatellut viimeistä ateriaansa (johon kuuluivat sekä vanha kuningas että puolet kansasta) vuosikymmeniä ja sen odotetaan heräävän pian taas syömään. Urhoolliset ritarit ovat yrittäneet surmata sen, mutta pedon luolasta ei kukaan ole palannut. Lopulta kuninkaan perillinen, joka on pienestä pojasta lähtien harjoitellut taistelutaitojaan vain surmatakseen lohikäärmeen, lähtee matkaan.
Ritari on täynnä sadun taikaa, ja se nojaa vankasti sadun kerronnan perinteeseen. Siinä sen viehätys juuri onkin. Henkilöinä on perinteisen sadun hahmoja eli ritareita ja kuninkaita, lohikäärme ja prinsessa. Sadun juonikin on tiivistettynä perinteisen sadun juoni: valtakunta pitää pelastaa ja prinsessa saa puolison. Jonkinlaisen.
Iiro Küttnerin käsissä juoni polveilee yllätyksestä toiseen, kuten kunnon sadussa pitääkin. Lukija ei voi arvata, millaisten valintojen eteen kirjan henkilöt joutuvat ja miten he selviävät. Käänteet ovat niin hämmästyttäviä, että lukijan tekisi mieli huutaa, että "ei tässä näin saa käydä". Jä käy kuitenkin. Lopussa voi vain nöyränä ihastella sadunkertojan taitoja. Juoneen piilotettu teema ajan kulumisesta riipaisee aikuislukijan mieltä.
Siinä missä kirjan tarina hivelee sielua, siinä kirjan kuvitus hivelee silmää. Ville Tietäväisen tummasävyiset kuvat tukevat tarinaa tavalla, joka vie lukijan mukanaan lohikäärmeen luolaan ja karuun vuoristoon.
Uusimman sadun nimi on Ritari. Kannen kuva on tuttu jo sarjan ensimmäisestä osasta, ja kuten kansi ja sarjan nimi lupaavat, nytkin satu kietoutuu puun ympärille. Mutta ei kuitenkaan aivan kirjan alusta lähtien...
Kaikki alkaa siitä, että julma lohikäärme pitää pohjoista valtakuntaa pelon vallassa. Se on sulatellut viimeistä ateriaansa (johon kuuluivat sekä vanha kuningas että puolet kansasta) vuosikymmeniä ja sen odotetaan heräävän pian taas syömään. Urhoolliset ritarit ovat yrittäneet surmata sen, mutta pedon luolasta ei kukaan ole palannut. Lopulta kuninkaan perillinen, joka on pienestä pojasta lähtien harjoitellut taistelutaitojaan vain surmatakseen lohikäärmeen, lähtee matkaan.
Ritari on täynnä sadun taikaa, ja se nojaa vankasti sadun kerronnan perinteeseen. Siinä sen viehätys juuri onkin. Henkilöinä on perinteisen sadun hahmoja eli ritareita ja kuninkaita, lohikäärme ja prinsessa. Sadun juonikin on tiivistettynä perinteisen sadun juoni: valtakunta pitää pelastaa ja prinsessa saa puolison. Jonkinlaisen.
Iiro Küttnerin käsissä juoni polveilee yllätyksestä toiseen, kuten kunnon sadussa pitääkin. Lukija ei voi arvata, millaisten valintojen eteen kirjan henkilöt joutuvat ja miten he selviävät. Käänteet ovat niin hämmästyttäviä, että lukijan tekisi mieli huutaa, että "ei tässä näin saa käydä". Jä käy kuitenkin. Lopussa voi vain nöyränä ihastella sadunkertojan taitoja. Juoneen piilotettu teema ajan kulumisesta riipaisee aikuislukijan mieltä.
Siinä missä kirjan tarina hivelee sielua, siinä kirjan kuvitus hivelee silmää. Ville Tietäväisen tummasävyiset kuvat tukevat tarinaa tavalla, joka vie lukijan mukanaan lohikäärmeen luolaan ja karuun vuoristoon.
Luin kirjan iltasatuna 9-vuotiaille lapsille, joille on luettu paljon satuja. Nyt ei tullut herkkää ja kaunista prinsessasatua, vaan enemmänkin alkuperäisistä Grimmin saduista ja muista kansansaduista tuttuja julmiakin juonenkäänteitä. Mieleeni tulivat myös Tolkienin Taru sormusten herrasta ja Hobitti.
Kyllä tekee lapsille hyvää. (Ehkä en alle viisivuotiaille kuitenkaan lähtisi näitä satuja lukemaan.) Puhumattakaan siitä, miten aikuinen nauttii sekä sadusta että sen luomasta tunnelmasta. Jos saa nykylapset kuuntelmaan hipihiljaa ja silmät selällään kunnon satua, voi uskoa hetken heidän kanssaan siihen, että hyvä voittaa pahan sittenkin - ajan kuluessa.
Ritari on luettu ainakin seuraavissa blogeissa: P. S. Rakastan kirjoja (Kiitos lainasta, Sara! <3), Kirjojen keskellä (jossa kerrotaan 8-vuotiaan eläytymisestä) ja Kirjakko ruispellossa.
Kyllä tekee lapsille hyvää. (Ehkä en alle viisivuotiaille kuitenkaan lähtisi näitä satuja lukemaan.) Puhumattakaan siitä, miten aikuinen nauttii sekä sadusta että sen luomasta tunnelmasta. Jos saa nykylapset kuuntelmaan hipihiljaa ja silmät selällään kunnon satua, voi uskoa hetken heidän kanssaan siihen, että hyvä voittaa pahan sittenkin - ajan kuluessa.
Ritari on luettu ainakin seuraavissa blogeissa: P. S. Rakastan kirjoja (Kiitos lainasta, Sara! <3), Kirjojen keskellä (jossa kerrotaan 8-vuotiaan eläytymisestä) ja Kirjakko ruispellossa.
Ritari on upea. Pidin tästä enemmän kuin Puusepästä, joka sekin on hieno. Meillä sarjan molemmista kirjoista heräsi kunnon keskustelua lasten kanssa. He kokivat suurta suruakin, mutta siitäkin saimme aikaan pohdintaa.
VastaaPoistaMinä puolestani pidin Puusepästä vielä enemmän, jos mahdollista. Mutta hieno on tämäkin. Kirjasarja on niin laadukas, että toivoisi sen herättävän kovasti kiinnostusta ja saavan paljon lukijoita.
PoistaIhanaa, että teillä ihastuttiin Ritariin! <3 Minulla oli sama kuin Katjalla, että pidin Ritarista vielä Puuseppääkin enemmän, mutta kumpikin kirja on kyllä aivan valtavan hieno kokonaisuus. Tietäväisen kuvia rakastan niin, että haluaisin niitä kehyksissä seinälleni. <3
VastaaPoistaKuvitushan näissä kirjoissa on silkkaa taidetta. Lohikäärme on tässä osassa aivan hurja ilmestys. Mutta ei sadun juonikaan jää kuvituksen loistokkuudesta jälkeen. Hieno sarja, todellakin!
Poista