Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia, 2012
Alkuteos: Dracula's Guest and other weird Stories, 1914
Suomentaja: Inkeri Koskinen
Kustantaja: Tammi
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 201
Mistä sain kirjan: omasta kirjahyllystä



Ensimmäinen kuulemani kommentti Jacob Settlestä oli hyvin yksinkertainen toteamus: "Siinäpä on apea kaveri." - - Lauseeseen ei sisältynyt mitään vahvaa tunnelatausta, pikemminkin se kertoi rennosta suvaitsevaisuudesta, mies kun ei herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen. Asenne kuvasi osuvasti hänen asemaansa yhteisön arvojärjestyksessä. Tämän asenteen ja miehestä syntyvän kuvan välillä oli kuintekin jonkinlainen epäsuhta, mikä sai ajatukseni puolihuomaamattomasti askartelemaan hänessä, ja vähä vähältä, kun tutustuin paikkaan ja työmiehiin entistä paremmin, aloin pitää häntä kiinnostavana. Huomasin hänen tekevän alati pieniä ystävällisiä tekoja. Hän ei käyttänyt niihin enempää rahaa kuin mihin hänellä oli vaatimattomista tuloistaan varaa, mutta hänestä löytyi sekä kykyä että halua niin huomaavaisuuteen, kärsivällisyyteen kuin itsekieltäymykseenkin, joiden varaan elämän todellinen hyväntekeväisyys rakentuu. (S. 162.)

Minulla oli ilo aloittaa irlantilainen klassikkokuukauteni kauhukirjallisuuden taitajan, Bram Stokerin (1847 - 1912), teoksella Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia. Kirja sisältää yhdeksän Stokerin kirjoittamaa kauhunovellia, jotka ovat aikanaan ilmestyneet irrallisina eri lehdissä. Mukana on myös kertomus nimeltään Draculan vieras, joka on jätetty pois Stokerin mestariteoksesta, Draculasta (1897), ilmeisesti sen takia, ettei romaani paisuisi liian pitkäksi. Jokainen Draculan lukenut tietää, että sivuja riittää ja tarina on polveileva. Draculaan verrattuna novellikokoelma onkin virkistävän napakka ja nopealukuinen yllätys. Se on Stokerin itsensä kokoama ja julkaistu postuumisti vuonna 1914.

Teoksen suomennos on tyylikäs kokonaisuus kannesta kanteen. Suomentaja Inkeri Koskinen on kirjoittanut kirjaan lyhyehkön esipuheen, jossa hän kertoo sekä Bram Stokerin elämänvaiheista että novelleista ja niiden suomentamisessa käyttämistään ratkaisuista. Hänen suomennostyönsä on ensiluokkaista. Kuten tekstiotteesta käy ilmi, teksti on sujuvaa, kaunista kirjakieltä, josta henkii tarinoiden syntyaika, 1800 - 1900-luvun taite. Sanavalinnat ovat sopivan vanhahtavia, mutta selkeitä. Varsinaisen taitonsa Koskinen esittää puheosuuksien kääntäjänä. Amerikkalainen maailmanmatkaaja tai skottivanhus puhuvat kerrassaan mehevää kieltä ja erottuvat persoonallisuuksina varsinaisista päähenkilöistä, 1800-luvun herrasmiehistä, yläluokan perusbriteistä.

Tarinoiden rakenne on perinteinen. Kertojana on joko minäkertoja, joka joutuu itse kokemaan tai todistamaan jotain yliluonnollista, tai ulkopuolinen kertoja, joka kertoo tapahtumista kolmannessa persoonamuodossa päähenkilön näkökulmasta. Kertojanäkökulmat toimivat erinomaisesti ja lukija pääsee alusta asti mukaan tunnelmaan. Henkilökuvaus on verevää ja tarkkaa (kuten otteesta voi nähdä). Stoker on selvästi tarinankerronnan ammattilainen.

Kauhukertomuksina tarinat toimivat nykyäänkin: niissä on selkeä huippukohta, ne ovat hallittuja ja sopivan hyytäviä. Verellä tai kauhulla ei mässäillä, vaan tunnelma syntyy arvokkaasti ja pikkuhiljaa kehittyen. Ja silti puistattaa, pelottaakin. Tyylilaji on goottilainen, kristallinkirkas kauhuromantiikka, josta ei lipsuta. Lukija saa vinkkejä tulevasta paljon ennen kuin päähenkilö ymmärtää ryhtyä pelkäämään. Tekisi mieli huutaa päähenkilölle, että nyt kannattaisi vihdoinkin kääntyä tieltä tai paeta paikalta, mutta ei, kun ei. Englantilaiset miehet näyttäytyvät melkoisina jääräpäinä tässä teoksessa, mutta skoteista ja amerikkalaisista vasta välittyykin herkullinen kuva.

Niin, se irlantilaisuus. Yhdessäkään tämän kokoelman novellissa päähenkilö ei ole tunnistettavasti irlantilainen, vaan nimenomaan englantilainen herrasmies. eikä tapahtumapaikkana ole (ainakaan nimetysti) Irlanti. Novellit sijoittuvat romanttisen eksoottisesti esimerkiksi Münchenin seudulle, Nürnbergiin, Pariisin kaatopaikalle ja jopa Skotlantiin, mutta eivät Irlantiin. Kansantarinoista, mustalaisennustuksista ja vanhan kansan uskomuksista otetaan silti kaikki irti.

Suosikkinovellia näistä on vaikea valita, sillä kokoelma on tasalaatuinen ja laatu on loistavaa. Nautin kirjan lukemisesta. Hykerryttävinä jäivät mieleeni Mustalaisennustus ja päätösnovelli Crokeenin hiekkasärkät, jotka sisälsivät oikein kunnon yllätykset, mustalla huumorilla maustettuna. Draculan vieras, Tuomarin talo ja Squaw olivat perinteisimpiä kauhunovelleja, sopivasti hurjia ja pelottavia. Kasvavan kullan salaisuus ja Abel Behannan paluu toivat mieleeni kansantarinat, vahvat balladit. Rottien hautajaiset kelpaisi takaa-ajokohtauksellaan suoraan elokuvaan, ja se oli tapahtumapaikaltaan eksoottisista eksoottisin - eräänlainen aikahyppy jätekasaan (mitähän Stoker saisi nykymaailmasta irti). Uni punaisista käsistä pohdiskeli syyllisyyttä ja sovitusta suorastaan koskettavasti.

Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia on paketti, joka toimii. Edgar Allan Poen kylmäävää julmuutta näissä ei aivan tavoiteta, vaan jonkinlainen kerronnan lempeys voittaa puolelleen - kuten Draculassakin. Muutamista novelleista muistui mieleen ilkikurinen Roald Dahl. Mainiota iltalukemista, suorastaan kauheaa!


Morre oli kokoelmasta innoissaan, myös Luettuja maailmoja -  ja Järjellä ja tunteella -blogissa on pidetty kirjasta.